Siirry sisältöön

Kotimaiset sisältöalat peräävät yhdessä toimia sisältöjen turvaamiseksi

14.09.2015

Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY-projektin ja Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan tiedote

Kotimaiset sisältöalan toimijat ‐ kulttuuriala, viihdeala, media‐ala ja teleoperaattorit ‐ kaipaavat pikaisia  toimia alan arvon kasvattamiseksi ja kotimaisten sisältöjen turvaamiseksi. Luovan alan arvoverkoston yhteisenä tavoitteena on turvata monipuolinen ja laadukas kotimainen sisällöntuotanto, sekä löytää keinoja kotimaisten digitaalisten sisältömarkkinoiden kehittämiseksi ja kasvattamiseksi ja sisältöjen kotimaisuusasteen nostamiseksi. Poikkeuksellisen laaja yhteistyö kuvastaa huolen suuruutta.

Opetus‐ ja kulttuuriministeriön tänään julkaiseman selvityksen mukaan sisältömarkkinoiden arvo voi monilla osa‐alueilla pudota merkittävästikin lähivuosina, mikäli raportissa esitetyissä toimenpiteissä ei onnistuta. Suomen digitaaliset sisältömarkkinat: kasvun ja kehityksen edellytykset – selvityksen on laatinut Digital Media Finland, ja raportti luovutettiin opetus‐ ja kulttuuriministeri Sanni Grahn‐Laasoselle tänään 14.9.2015 Helsingissä.

Selvitys pohjautuu opetus‐ ja kulttuuriministeriön, Luovan työn tekijät ja yrittäjät Lyhdyn ja Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunnan väliseen yhteistyöhön.

Kotimaisen sisältöalan arvon kasvattaminen tulisi olla poliittinen tavoite, sillä sisällöissä on merkittävää potentiaalia työllisyyden ja talouskasvun luomiseksi. On useita toimia, joiden avulla voidaan poliittisin ratkaisuin edistää kasvua ja työllisyyttä:

  • Toimijoita tulee kohdella tasaveroisesti, eikä rasittaa kotimaisia toimijoita ulkomaisia kilpailijoita raskaammalla sääntelyllä
  • Kilpailijamaissa käytettävät av‐tuotantokannusteet tulee ottaa käyttöön myös Suomessa
  • Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen Tekesin tukien jakamista luoville aloille tulee helpottaa
  • Tekijänoikeuskorvausten maksaminen tekijän hallinnassa olevalle yritykselle tulee mahdollistaa
  • Sisältöjen digitaalisen jakelun vaatiman valokuituverkon rakentamisen lupamenettelyjä tulee
    helpottaa

Sisältömarkkinoiden tulevaisuus riippuu lukuisista tekijöistä. Tuntuvaa kasvua sisältöalalla voidaan hakea kahdesta lähteestä: kotimaassa uusien ansaintamallien hyödyntämisestä sekä maailmalla kansainvälistymisestä ja viennistä. Yksittäisten tekijöiden ja sisällöntuotantoyritysten kannalta olennaista on, että oikeuksien käytöstä maksetaan kohtuulliset korvaukset eikä markkinoilla esiinny niiden arvoon vaikuttavia häiriöitä. Myös verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvät ongelmat tulisi saada pikaisesti kuntoon.

Tutustu opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilla selvitykseen: Suomen digitaaliset sisältömarkkinat

Teosto on Luovan työn tekijät ja yrittäjä (Lyhty) -yhteistyöprojektin jäsenjärjestö.

Lisätietoja:
Luovan työn tekijät ja yrittäjät LYHTY, Lauri Kaira, projektinjohtaja, 0400 503554
Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta, Petra Wikström, puheenjohtaja, 050 3956208

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä