Siirry sisältöön

Kotimaisten musiikkialan startupien liikevaihto kasvoi vuodessa 69 %

14.09.2016

Suomalaisten musiikkialan startupien liikevaihto kasvoi vuoden 2015 aikana 69 % edellisvuoteen verrattuna. Kasvua ennakoidaan myös kuluvalle vuodelle. Teosto ja musiikkialan startupien yhteistyökollektiivi Finnish Music Startups selvittivät toimialan lukuja kesäkuussa 2016. Tarkastelussa huomioitiin yhteensä 18 yritystä.

Kansainväliset markkinat

Startupien vuoden 2014 yhteenlaskettu liikevaihto 2,3 miljoonaa kasvoi vuoden 2015 aikana 3,9 miljoonaan euroon. Yritykset itse odottavat suurta kasvua liikevaihtoonsa myös tämän vuoden aikana.

Kansainvälisille markkinoille tähtäävien yritysten liikevaihdosta jo nyt 92 % tulee Suomen ulkopuolelta. Vaikka kasvuyrityksille tyypillisesti onnistujat ovat harvassa, potentiaalia kuitenkin on, ja kasvun odotetaan jatkuvan nopeana: kesäkuun kyselyssä startupit arvioivat koko sektorin liikevaihdon ylittävän 13 miljoonaa euroa vuoden 2016 loppuun mennessä.

”On tärkeää, että suurin osa musiikkialan startupeista suuntaa ennakkoluulottomasti kansainvälisille markkinoille, koska Suomen kotimarkkinat ovat liian pienet. Yritykset uskovat voimakkaaseen kasvuun ja tätä kehitystä pitää tukea hankkimalla lisää rahoitusta ja kehittämällä yhteistyötä alan yritysten kesken”, kommentoi Finnish Music Startupsin vetäjä Jiri Koivuniemi.

 ”Positiivista on, että kasvu suuntautuu lähes yksinomaan kansainvälisille markkinoille, jossa kilpailu on kovaa, mutta mahdollisuudet suuret. Musiikki tulisi nähdä innovaatioalustana uusille palveluille eikä vain sisältönä, jota suoratoistetaan Spotifysta ja muista musiikkipalveluista. Suomessa tämä kehitys on nyt nähtävissä ja musiikkialan startupien menestykset tulevat mitä todennäköisimmin löytymään opetukseen ja oppimiseen liittyvien palvelujen alueelta”, toteaa Teoston innovaatiotoiminnan asiantuntija Turo Pekari.

Liiketoimintamallit muutoksessa

Nousevia trendejä musiikkialan startup-yrityksissä ovat edelleen jatkuva keskittyminen opetukseen ja oppimiseen liittyviin palveluihin sekä siirtyminen komissioperusteisiin liiketoimintamalleihin. Laskussa ovat mainosrahoitteiset palvelut ja sovellusten sisäiseen myyntiin perustuva liiketoiminta (in-app-myynti).

Yksi muutos on myös palvelujen monipuolistuminen. Laitevalmistajien kauppapaikkoihin kehitettävien sovellusten osuus yritysten tuotteista ja palveluista on vähentynyt.  Yksi mahdollinen tulevaisuuden suunta ovat botit ja erilaiset viestintäsovelluksiin (esimerkiksi WhatsApp, Facebook Messenger) kehitettävät palvelut.

Rahoituksen saaminen on Suomessa startupien suurin haaste

Suurimpana haasteena musiikkialan startupit kokivat rahoituksen saamisen. Selvitykseen osallistuneet yritykset ovat keränneet rahoitusta yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Ulkomaisen rahoituksen osuus kerätystä määrästä on 22,7 prosenttia. Yli puolet yrityksistä on saanut julkista rahoitusta Suomesta, esimerkiksi TEKESiltä. Yksityisen rahoituksen eli lähinnä pääomasijoittajien hankkimista pidettiin Suomessa haastavana.

Kilpailu näkyvyydestä varsinkin Suomen kaltaisessa pienessä maassa on vaikeaa ilman isoja markkinointipanostuksia. Ratkaisumalleiksi toiminnan helpottamiseen yritykset ehdottivat verohelpotuksia startupeille toiminnan alkuvaiheessa, rahoituksen myöntämistä sivutoimisille yrittäjille, ja pääomalainojen antamista yrityksen osakkeita vastaan. Yleisesti yritykset pitivät kuitenkin startupien toimintaedellytyksiä Suomessa hyvinä.

Teosto etsii musiikkialalle uusia liiketoimintamalleja. Toimintaa tehdään ensisijaisesti järjestämällä innovaatiokilpailuja ja kehittäjätapahtumia sekä verkostoitumalla kansainvälisten toimijoiden kanssa. Teosto ja suomalainen startup-yritys Artist Exchange allekirjoittivat syyskuussa sopimuksen, jonka myötä Teostosta tuli Artist Exchangen pienomistaja 5 prosentin osuudella. Organisaatiot alkavat tehdä kehitysyhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää erityisesti musiikin esittäjiä ja live-musiikin ostajia hyödyttäviä digitaalisia palveluita.

Lisätietoja:
Finnish Music Startups (Visionist)
Jiri Koivuniemi
P. 040 837 8097, jiri@visionist.fi

Teosto
Turo Pekari
P. 050 5750357, turo.pekari@teosto.fi

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry
Teosto on voittoa tavoittelematon järjestö. Me Teostossa teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että Suomessa on hyvät edellytykset tehdä musiikkia ammattimaisesti ja että suomalaista musiikkia soitetaan. Keräämme musiikinkäytön korvaukset ja tilitämme ne edelleen tekijöille ja kustantajille. Pidämme siis huolen siitä, että jokainen meistä voi nauttia musiikista helposti ja laillisesti ja voi halutessaan hyödyntää sitä oman liiketoimintansa edistämisessä. Teosto edustaa 30 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. Teosto keräsi vuonna 2015 musiikintekijöille ja -kustantajille musiikinkäyttökorvauksia 53 miljoonaa euroa.  www.teosto.fi.

Finnish Music Startups
Finnish Music Startups -kollektiivi on vuonna 2012 perustettu noin 40 suomalaisen kasvuyrityksen yhteisprojekti, jonka tavoitteena on tukea toinen toisiaan ja nostaa musiikkialan kasvuyrityksien yleistä näkyvyyttä. Finnish Music Startups -kollektiivin viestintää hoitaa Viestintätoimisto Visionist. www.visionist.fi

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä