Siirry sisältöön

Kulttuuriala ja luovat alat EU:n suunnannäyttäjinä talouskriisin ratkaisussa

02.12.2014


Kuva: © European Union 2013 – European Parliament

Tänään julkistettu Euroopan laajuinen selvitys osoittaa, että kulttuuri- ja luovat alat kuuluvat Euroopan suurimpiin työllistäjiin. Alat ovat myös kasvaneet talouskriisistä huolimatta. Selvitys esiteltiin tänään Brysselissä Euroopan komissiolle.

Euroopan tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestö GESACin selvitys nostaa esiin alojen merkityksen digitaalisen talouden vetureina. Kaiken kaikkiaan kulttuuri- ja luovien alojen taloudellinen merkitys Euroopalle on mittava. Alojen kokonaisarvo on 535,9 miljardia euroa. Selvityksen toteutti konsulttiyritys EY.

”Selvitys osoittaa kiistatta sen, että luova työ tuo Euroopalle kasvua ja uutta työtä. Tämä on erinomainen uutinen taantuman kourissa painiskelevalle Euroopalle”, toteaa Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Kulttuuri- ja luovat alat tarjoavat Euroopassa työtä 7 miljoonalle ihmiselle. Ala tarjoaa vastauksia myös alati pahenevaan nuorisotyöttömyyteen.

”On ilahduttavaa, että alat työllistävät erityisesti nuoria. 19,1 % eli lähes joka viides kulttuuri- ja luovan alan työpaikka on alle 30-vuotiailla”, toteaa Sipilä.

Taloudellisen taantuman aikana (2008-2012) luovien alojen työllisyys kasvoi keskimäärin 0,7 % vuodessa, kun taas EU:n yleinen työllisyysaste pieneni saman verran.

Selvitys tukee myös tekijänoikeuden merkitystä toimivien digitaalisten markkinoiden mahdollistajana. 

”Teosto edustaa yli 28 000 suomalaista musiikin tekijää ja kustantajaa, jotka toimivat luovalla, aineettomia pääomia hyödyntävällä toimialalla. Luovan työn tekijöille toimiva tekijänoikeusjärjestelmä on välttämättömyys. Suomelle ja Euroopalle tekijänoikeuksiin perustuva elinkeinotoiminta merkitsee talouskasvua, kulttuuria ja innovaatioita”, Sipilä sanoo.

EY:n selvitys on laajin Euroopan kulttuuri- ja luovia aloja tarkasteleva selvitys. Selvityksen tilasi eurooppalaisten luovien alojen tekijäjärjestöjen kattojärjestö Gesac. Teosto on Gesacin jäsenjärjestö. Tarkemmin selvitykseen voi tutustua www.creatingeurope.eu-verkkosivuilla.

Tutustu tutkimuksen koosteeseen: TUKEA KASVULLE: EU:n kulttuurialan ja luovien alojen markkinoiden mittaaminen

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä