Siirry sisältöön

Kysymyksiä ja vastauksia DJ-keikkojen esitysilmoituksista ja tilityksistä

22.01.2014

Miksi DJ:n kannattaa tehdä esitysilmoituksia?

Monet musiikintekijät eivät esiinny itse lainkaan, joten elävän musiikin tapahtumista maksettavat korvaukset ovat tärkeää tuloa musiikintekijöille. Heidän esityskorvauksensa riippuvat muiden antamista esitystiedoista.

Keikkailevan artistin, dj:n tai bändin kannattaa ilmoittaa Teostolle esityksistään, koska Teosto kohdentaa ilmoitusten avulla tilitykset niille musiikintekijöille, joiden musiikkia keikoilla on esitetty.

Ilmoittamalla seittilistansa DJ voi varmistaa, että ravintolalta tai muulta tapahtumajärjestäjältä saadut esityskorvaukset maksetaan juuri niille musiikintekijöille, joiden musiikkia keikoilla soitetaan.

Pitääkö minun olla Teoston asiakas, jotta voin tehdä esitysilmoituksia? 

Ei tarvitse, mutta esitysilmoitusten tekoon tarvitset käyttäjätunnukset, jotka toimivat Teoston verkkopalvelussa. Verkkopalvelutunnusten hankkiminen ei maksa mitään ja saat ne Teoston verkkosivuilta.

Menevätkö rahat juuri niille teoksille, jotka olen ilmoittanut Teostolle? Eli myös vaikkapa ulkomaisille tekijöille?

Kyllä. Teostolla on vastavuoroisuussopimus lähes 70 ulkomaisen tekijänoikeusjärjestön kanssa, joiden kautta rahat maksetaan myös ulkomaisille tekijöille.

Jos minulla ei ole DJ-lisenssiä, voinko tehdä esitysilmoituksia?

Voit tehdä.

Jos minulla ei ole lisenssiä, mutta ilmoitan keikoilla soittamistani biiseistä, lähetättekö minulle laskun perään?

Emme lähetä. Korvaukset kerätään tilaisuuksien järjestäjiltä. Esitysilmoitusten avulla haluamme kehittää ravintoloissa soitettavan musiikin tilitystarkkuutta, jotta korvaukset menevät musiikin alkuperäisille tekijöille.

Miten DJ:t hyötyvät esitysilmoitusten tekemisestä?

DJ:t pystyvät itse esitysilmoituksia tekemällä vaikuttamaan siihen, että keikoilla soitettujen kappaleiden tekijät saavat musiikin tekemisestä rahaa. 

Mitä ravintola ilmoittaa Teostolle?

Ravintola raportoi tapahtuman tiedot (päivämäärä, esityspaikka, esiintyjä, lippuhinta- ja lipputulotiedot). DJ ilmoittaa esittämänsä kappaleet, esityspaikan ja päivämäärän.

Mihin DJ-lisenssin rahat menevät?

Teoston verkkopalvelun kautta ilmoitetut DJ-keikat tilitetään elävän musiikin korvauksina musiikintekijöille.

DJ-lisenssi on Teoston ja Gramexin yhteinen tuote. Pitääkö Gramexille ilmoittaa keikoista erikseen vai jaatteko raportointitiedot keskenänne?

DJ-lisenssiin ei liity raportointia.

Milloin rahat tilitetään ja kuka saa tilitystä?

Maksut tilitetään kesällä. Tilitys maksetaan niille säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille, jotka on merkitty ilmoitettujen musiikkiteosten tekijöiksi Teoston tai muiden tekijänoikeusjärjestöjen teosrekisteriin. Tämä pätee myös esimerkiksi remixattuihin teoksiin. Jos remixauksen tehnyt tekijä on saanut teoksen sovitusosuuksia, hän saa tilitystä myös teoksen esittämisestä. 

Milloin esitysilmoitukset pitää tehdä?

Esitysilmoituksia voit tehdä verkkopalvelussa sitä mukaa kuin esityksiä on ollut. Tee ne kuitenkin viimeistään alla olevan aikataulun mukaan:

Esiintymisen päivämäärä

Esitysilmoitus Teostoon

1.1.–31.3.

30.4. mennessä

1.4.–30.6.

31.7. mennessä

1.7.– 30.9.

31.10. mennessä

1.10.–31.12.

31.1.mennessä

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä