Siirry sisältöön

Musiikin valtionpalkinto Meidän festivaalille

20.11.2013

Vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnon sai Meidän festivaali. Palkinnon jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki 19. marraskuuta Helsingissä, ja se on suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinto myönnetään veikkausvoittovaroista.

Meidän Festivaali perustettiin 1997 ja tapahtuman nimi oli vuoteen 2010 asti Tuusulanjärven kamarimusiikki. Festivaalin järjestää Järvenpään Sibelius-seura. Taiteellisena johtajana on toiminut vuodesta 2007 viulisti Pekka Kuusisto.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Pekka Kuusiston aikana festivaali on laajentunut ja monipuolistunut maassamme harvinaisella tavalla. Leimaa antavaa on ollut kautta linjan korkea musiikillinen laatu eri aikakausien klassisen, etnovaikutteisen ja kokeilevankin musiikin alueella. Tuusulanjärven kulttuurimaisema ainutlaatuisine konserttipaikkoineen on suonut erinomaiset puitteet pienimuotoiselle kamarimusiikkijuhlalle.

Meidän Festivaali on ollut yleisörakenteen ja sen tietoisen kehittämisen edelläkävijä. Konserttien pitopaikat on laajennettu perinteisistä intiimeistä kotikonserteista Ainolan metsään ja Tuusulanjärvelle. Uudet ympäristöt ovat haastaneet sekä taiteilijat että yleisön altistumaan uusiin tilanteisiin. Tässä taiteellinen johtaja on kulkenut joukkojensa edessä esimerkillään, perusteluissa todetaan.

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä