Siirry sisältöön

Musiikinkuuntelu Suomessa 2020 -tutkimuksen tulokset kertovat artistien paikat suomalaisten mielissä

08.10.2020

Juhlaa, jaksamista ja sielukkuutta

Hyvän tuulen listapop on tällä hetkellä Suomen kuunnelluinta musiikkia, mutta silti joka kolmas suomalainen pitää erittäin paljon heavyrockista. Omaan ajattelutapaan syvästi vaikuttaneita ovat Juha Tapio, Juice ja Sibelius, ikonisia kansallisaarteita Eppu Normaali ja Katri Helena ja tunnelman kattoon nostavat JVG ja Jari Sillanpää.

Puhelinkuuntelun kasvu on pysähtynyt toistaiseksi, mutta striimaus jatkaa kasvuaan. Suosituin tapa käyttää striimauspalveluita on hieman yllättäen itse tehtyjen soittolistojen kuunteleminen. Korona ei vaikuttaisi estäneen uusien artistien läpilyöntiä.

Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finlandin Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimukseen vastasi elokuussa yli tuhat suomalaista ikäskaalalla 13 – 75-vuotta. Seitsemättä kertaa tehdyn tutkimuksen suunnitteli ja analysoi johtava tutkija Kari Tervonen GroupM Finlandista. GroupM on maailman suurin media-alan asiantuntijayritys. Kaikki Musiikinkuuntelu Suomessa 2020 -tutkimuksen tulokset (pdf)

Eri artisteilla, säveltäjillä ja musiikkityyleillä on omat paikkansa suomalaisten mielissä

Kotimaiset eturivin ykkösartistit säväyttävät kuuntelijoitaan eri tavoin. Kartta artistien paikoista suomalaisten mielenmaisemassa on koottu vuosina 2018 – 2020 useamman tuhannen suomalaisen antamista vastauksista erilaisiin kysymyksiin ilman annettuja artistinimiä vastausvaihtoehtoina.

Omaan ajattelutapaan syvästi vaikuttaneina artisteina pidetään useimmin Juha Tapiota, Juicea ja Sibeliusta, ja ikonisina kansallisaarteina Eppu Normaalia ja Katri Helenaa. Musiikillisesta erilaisuudestaan huolimatta JVG ja Jari Sillanpää saavat kumpikin tunnelman kattoon omien kannattajiensa keskuudessa. Ulkomaisista artisteista Queen solahtaisi elämäntoivo -osastoon Kaija Koon ja kumppanien seuraksi, Beatles ja Abba liittyisivät ikoneihin, ja Iron Maiden yhdessä AC/DC:n kanssa livesuosikeihin. Hevikansan mielenmaisemaa soitteleva Metallica on myös Suomen myydyin fanipaita-artisti.

Jean Sibelius Superstar

Klassisen musiikin tosiystäviä on Suomessa noin kolmesataatuhatta. Klassisen kuuntelijat ovat keskimääräistä iäkkäämpiä, mutta vastoin yleistä käsitystä klassisen musiikin kuuntelijoiden ryhmä ei ole koulutus- tai tulotaustaltaan mitenkään poikkeuksellisen elitistinen. 

Suomen suosituimpia klassisia säveltäjiä ovat Sibelius, Mozart, Tšaikovski ja Beethoven. Klassisten esittäjien suurimmat nimet ovat Karita Mattila ja Esa-Pekka Salonen. Puolet suomalaisista tuntee maailman tärkeimpiin klassisiin nykysäveltäjiin kuuluvan Kaija Saariahon nimeltä, mutta harva tuntee enemmän hänen musiikkiaan. Sibelius on suomalaisen musiikin kestosupertähti myös yli genrerajojen.

Itse rakennetut soittolistat ovat yleisin tapa kuunnella Spotifyta

Suomalaisten musiikinkuuntelun pääkanavat ovat radio, Spotify ja YouTube. Radiosta musiikkia kuuntelee viikoittain yli neljä miljoonaa suomalaista, Spotifysta ja YouTubesta reilut kaksi miljoonaa suomalaista.

Spotifyssa ja vastaavissa striimauspalveluissa yleisimmäksi musiikinkuuntelun tavaksi ovat nousseet itse rakennetut soittolistat yli yksittäisten biisien kuuntelun, suosituslistojen, artistilistojen kuuntelun ja musiikin kuuntelun albumi kerrallaan. Suurin osa Spotify -käyttäjistä kuuntelee musiikkia useammalla mainituista tavoista.

Puhelinta käyttää musiikinkuunteluun kolme miljoonaa suomalaista viikossa.

– Puhelin on laajemminkin modernin elämän kaukosäädin, jonka avulla ja kautta hallitaan oman elämän eri osa-alueita, luonnehtii tutkimuksen suunnittelija ja analysoija Kari Tervonen.

– Ennustan, että seuraavan vastaavalla tavalla läpilyövän jäljen arkeemme jättää virtuaalitodellisuus.  Virtuaalitodellisuuden suurin läpimurto myös musiikinkuuntelussa tapahtunee vuosien 2025-2030 aikana, Tervonen sanoo.

Korona ei estänyt uusien tähtinimien läpimurtoja, some ja striimaus vetureina

Koronan kouriintuntuvin vaikutus musiikin kuuntelijoille oli konserttien peruuntuminen. Valtaosa haluaa ottaa vahingon takaisin ensi tilassa, ja mennä kuuntelemaan juuri peruuntuneita esiintyjiä niin pian kuin vain mahdollista. Livestriimattua keikkaa kuunteli ensimmäistä kertaa elämässään lähes puoli miljoonaa suomalaista.  Kahdella miljoonalla suomalaisella taas jäi yksi tai useampi konsertti väliin koronan vuoksi.

Korona ei haitannut uusien artistien läpimurtoa, vaan William ja Behm tempaisivat suoraan huipulle isoilla hittibiiseillään. Williamin Penelope oli itse asiassa eniten puhuttanut suomalainen kesähitti viimeiseen viiteen vuoteen.

Uusien artistien läpimurto tapahtuu useimmiten ensin verkossa ja leviää sieltä radioon ja muuhun mediaan. Konsertteihin ja keikoille mennään kuuntelemaan artisteja, jotka on jo valmiiksi hyviksi havaittu. Koronatilanteen vuoksi entisestään kasvaneen somen ja striimauspalveluiden käytön voi olettaa jopa piirun verran nopeuttaneen uusien artistien läpilyöntiä erityisesti nuorempien kohderyhmien keskuudessa. Television kautta löi isosti läpi kymmenkunta artistia 2010-luvulla, ja puolen tusinaa supersuosittua musiikkiohjelmaa tasapuolisella tarjonnallaan vauhditti osaltaan vahvojen naissolistien läpimurtoa.

Livemusiikki kuunnellaan mieluiten istualtaan

Mieluisin ympäristön livemusiikin kuunteluun oli tutkimusvastaajien mielestä konserttisali, jossa voi keskittyä vain musiikkiin. Seuraavaksi suosituin paikka oli klubi tai ravintola, jossa arvostettiin intiimimpää ja konserttisaleja rennompaa tunnelmaa. Kolmanneksi suosituin ympäristö oli festivaalit, jossa musiikin lisäksi arvostettiin ystäviä, ulkoilmaan ja vapautta liikkua. Listan hännänhuipuksi jäivät stadionit, vaikka niissä puitteet ja lavashow koettiin mahtaviksi.

Katso Musiikinkuuntelu Suomessa 2020 -tutkimuksen tulokset (pdf)

Lue Teostorysta tutkija Kari Tervosen ja pitkän linjan musiikkitoimittaja Jukka Haarman keskustelu tutkimuksen tuloksista

Fiilistä ja energiaa – kuuntele tutkimustuloksista poimittu Spotify-soittolista suomalaisten voimabiiseistä

Suomalaisten kesäsuosikit 2020 – kuuntele tutkimustuloksista poimittu Spotify-soittolista

Jaa somessa