Siirry sisältöön

Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: tekoälyn käytön laajentuminen musiikkialalle on suomalaisille tuttu asia, sympatia artistien ja tekijöiden puolella

Musiikinkuuntelu Suomessa 2023: tekoäly
18.10.2023

Tekoälyn kasvava apuvälinerooli on 13–25-vuotiaille hyväksyttävämpi ja normaalimpi asia kuin vanhemmille ikäryhmille.

Teoston ja IFPI – Musiikkituottajat ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaiset olivat vielä kolme vuotta sitten varsin torjuvia musiikkiin tunkevien teknologiatrendien suhteen, mutta vuonna 2023 asenteet ovat keventyneet. Norstatin kuluttajapaneelissa elokuussa 2023 tehtyyn tutkimukseen vastasi yli tuhat 13–75-vuotiasta, joista enemmistö painottui 13–18-vuotiaiden ikäryhmään.

Tekoälyn käyttö musiikissa on lisääntynyt nopeasti viime vuosien aikana niin musiikin ideoinnissa, luomisessa kuin esittämisessäkin. Vain kolme vuotta sitten suomalaiset olivat varsin torjuvia musiikkiin tunkevien teknologiatrendien suhteen, mutta asenteet ovat Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksen mukaan keventyneet.

”Vaikka tekoäly on kehittynyt hyvin lyhyessä ajassa ja tullut ihmisten arkeen yhä vahvemmin, haluavat suomalaiset kuitenkin tutkimuksemme mukaan yhä puolustaa ihmistekijöitä”,kertoo tutkimuksen johtava tutkija Kari Tervonen Omnicom Media Groupista.

Suomalaisten käsitys koneiden luoman musiikin osuuden kasvusta tulevaisuudessa on jakaantunut: 37 prosenttia suomalaisista ei usko kasvuun, mutta jopa 30 prosenttia uskoo tekoälymusiikin lisääntyvän. 64 prosenttia kaikenikäisistä ja 46 prosenttia 1325-vuotiaista kuitenkin ajattelee, että oikeaa musiikkia on vain oikeiden ihmisten tekemä ja esittämä musiikki. Yli puolet kaikista vastaajista on huolissaan ihmistekijöiden tulevasta toimeentulosta tekoälyn vuoksi. Instrumentin soittamista harrastavista kuitenkin jopa 40 prosenttia on kiinnostunut mahdollisuudesta muokata musiikkia tekoälyn avulla.

Tekoälyllä voi jo nyt versioida tunnettuja kappaleita

Vuoden 2023 alussa TikTokissa alkoi trendata ilmiö, jossa tunnettuihin hittikappaleisiin luotiin tekoälyn avulla toisten artistien vokaaleita. Tekoälyimitaatiosta on tullut tämän jälkeen TikTokissa arkipäivää, ja ilmiöön ovat tarttuneet myös suomalaiset sisällöntuottajat. Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimuksessa kysyttiin suomalaisten villeimpiä ehdotuksia siitä, mihin kappaleeseen ja kenen artistin äänellä ja tyylillä he laittaisivat tekoälyn versioimaan juuri nyt.  Noin 75 prosenttia vastaajista ymmärsi ja hahmotti tehtävän sekä laittoi ehdotuksensa.

Artistien lista muistutti hyvin pitkälti viime vuosien suurimmiksi suosikkiartisteiksi nimettyjen listaa. Puolet suomalaisten ehdottamista esimerkeistä oli varsin hulvattomia: joku halusi Irwinin tulkitsevan Genesistä, kun osa ehdotti ilmeisempiä artistin ja biisin yhdistelmiä tyyliin ”Jimi Hendrix: Layla”. Esimerkeissä ristiinpölytettiin myös suomalaisia ja ulkomaisia listahittejä.


Suomalaisten luovia ehdotuksia siitä, mitä tunnettuja kappaleita jonkun artistin äänellä ja tyylillä he laittaisivat tekoälyn versioimaan
.

”Tekoälyn arkipäiväistymisestä huolimatta tekoälytulkinnat ovat vielä melko yksioikoisia nyansseissaan. Ilmiön tulevaa laajuutta on siksi vielä vaikea ennustaa ja arvioida”, Kari Tervonen pohtii.

Lue myös: Kolmannes musiikin tekijöistä käyttää jo tekoälyä apunaan – omista oikeuksista halutaan pitää kiinni (Teoston tutkimus 10/2023)

Teoston ja Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2023 -tutkimus tuottaa tietoa pitemmän aikavälin muutoksista suomalaisten musiikinkuuntelutavoissa jo kymmenettä kertaa. Tutkijana toimi johtava tutkija Kari Tervonen Omnicom Media Groupista tukenaan Johanna Laitinen ja Susanna Perämaa Teostosta sekä Tommi Kyyrä Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:stä. Tutkimuksen tulokset esitettiin Music x Media -ammattilaistapahtumassa Tampereella 6.10.2023.

Lisätiedot

Johtava tutkija Kari Tervonen/Omnicom Media Group Oy
p. 050 437 0677
kari.tervonen@omnicommediagroup.com

Viestintäpäällikkö Johanna Laitinen/Teosto ry
p.040 192 1900
johanna.laitinen@teosto.fi

Asiakaskokemuspäällikkö Susanna Perämaa/Teosto ry
p. 040 558 8023
susanna.peramaa@teosto.fi

Apulaisjohtaja Tommi Kyyrä/Musiikkituottajat – IFPI Finland ry
p. 050 566 422
tommi.kyyra@ifpi.fi

Jaa somessa
Lue lisää
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä