Teoston lupamaksuista saamatta olevat korvaukset, joita ei ole voitu tilittää aikataulun mukaisesti
Päivitetty 7.12.2023
Teoston tapahtuma-asiakkailta perimät musiikinkäyttömaksut tilitetään edelleen musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille neljä kertaa vuodessa. Teosto voi kuitenkin maksaa korvaukset vasta, kun musiikkia käyttänyt taho on suorittanut Teostolle lupamaksun. Mikäli lupamaksua ei makseta ajoissa, myös korvausten tilittäminen musiikin tekijöille ja kustantajille siirtyy.
Tavoitteemme on, että oikeudenomistajiemme oikeuksia kunnioitetaan ja he saavat korvauksen kaikista niistä esityksistä, joissa heidän musiikkiaan käytetään. Teemme tilityksiä pääsääntöisesti siten, että tilitykset tulevat tapahtumista noin 6-9 kuukauden viiveellä. Tarkemmat tilitysajankohdat voit tarkistaa tilityskalenterista.
Alla olevasta listasta näet yrityksiltä maksamatta olevat tapahtumat. Niistä korvauksia ei siis voida tilittää normaalin aikataulun mukaisesti.
Suorituksia pyritään saamaan normaalin perintäprosessin ja konkurssipesän selvitysten kautta. Mikäli maksuja saadaan, ne tilitetään oikeudenhaltijoille mahdollisimman pian tämän jälkeen. Teemme selvitystyön ja perintäprosessin asiakkaidemme puolesta, joten näistä tapahtumista ei tarvitse tehdä erillisiä reklamaatioita.
Tilanne 7.12.2023
Nordic Live
Allaoleviin tapahtumiin liittyvät musiikin käyttömaksut ovat maksamatta, joten emme voi tilittää niitä alkuperäisen aikataulun mukaisesti joulukuussa 2023.
- Kainuun Musiikkijuhlat (9.-10.6.2023)
- Offspring Turku (9.6.2023)
+Klamydia, Cyan Kicks, Huora - Offspring Seinäjoki (10.6.2023)
+Klamydia, Cyan Kicks, - Nightwish Kitee (16.6.2023)
+Lähiöbotox, Silentrain - Nightwish Vaasa (17.6.)
+Klamydia, Lähiöbotox
RH Entertainment Oy
Odottaa konkurssipesän selvitystä, aikataulusta ei tarkempaa tietoa. Maksamatta ovat seuraavat tapahtumat:
- Pieksämäki POP 2022
- Toto Dogz of Oz 2022 Helsinki
- Toto Dogz of Oz 2022 Turku
- George Thorogood
- Hyvinkää soi 2022
- Rock in the City, Rovaniemi 2022
- Kemijärvi Soi
- Status Quo
- Deep Purple in concert, Tampere
- Kotkan meripäivät, Festivaalitori
- Rock in the City, Kerava 2022
- Järvenpää Soi 2022
- Hangan Lavan Juhannus 2022
- Virtain Hiekkarannan Juhannus 2022
- Savonlinna Soi 2022
- Rock in the City, Kouvola 2022
- sauna open air
- Rock in the City, Oulu 2022
- Tampere soi
- Rock In The City 2022 Pori
- Kuuska Soi 2022
- Waltikan Venetsialaiset 2022
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Oulu
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Jyväskylä
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Tampere
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Helsinki
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Turku
- Madonna: Material Girl – The Music Of Madonna Ikaalinen
- 50 Cent In Finland Tour Seinäjoki
- 50 Cent In Finland Tour Oulu
- 50 Cent In Finland Tour Turku
- 50 Cent In Finland Tour Kuopio