Siirry sisältöön

Musiikintekijöille ja -kustantajille 51,6 miljoonaa euroa Teostosta vuonna 2016

27.04.2017

Musiikintekijät ja -kustantajat saivat vuonna 2016 Teostosta 51,6 miljoonaa euroa korvauksia musiikkinsa käytöstä. Summasta 25,4 miljoonaa euroa maksettiin kotimaisille ja 26,2 miljoonaa euroa ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille. Kotimaisille musiikintekijöille maksetut korvaukset kasvoivat 17 prosenttia.

”Tavoitteenamme on olla musiikintekijöille tehokas ja luotettava kumppani, joka varmistaa, että he saavat korvauksen musiikkinsa käytöstä. Vuosi 2016 oli meille onnistunut: keräsimme musiikin käytön korvauksia 6,4 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna, ja kotimaisille musiikintekijöille maksetut korvaukset kasvoivat 17 prosenttia”, Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä summaa vuotta 2016.

Radio ja televisio merkittävimmät tulonlähteet

Teosto keräsi vuonna 2016 Suomessa musiikin käytöstä korvauksia 59,4 miljoonaa euroa. Summasta 54 % on peräisin musiikin käytöstä radiossa ja televisiossa, 14 % taustamusiikin käytöstä, 13 % tapahtumista ja konserteista sekä 12 % verkon musiikki- ja videopalveluista.

”Radio ja televisio ovat tekijänoikeuskorvausten osalta edelleen merkittävä tulonlähde musiikintekijöille. Radio on erityisen tärkeä kotimaisille tekijöille, koska radiokanavilla soitetaan paljon suomalaista musiikkia. Näin ollen radioiden maksamista korvauksista suuri osa maksetaan kotimaisille musiikintekijöillemme.”, Sipilä kertoo. 

Online-palveluista kerätyt korvaukset ovat olleet jo useamman vuoden kasvussa. Vuonna 2016 online-korvaukset nousivat 7 miljoonaan euroon. Online-puolen kasvua selittää se, että yhä useampi suomalainen on siirtynyt käyttämään ilmaisten online-palveluiden sijaan maksullisia musiikki- ja videopalveluita (premium).

Ulkomaan korvaukset kasvussa

Ulkomailla esitetystä musiikista maksettiin korvauksia 3,8 miljoonaa euroa suomalaisille musiikintekijöille ja -kustantajille. Ulkomaan korvauksissa oli kasvua 27 % edelliseen vuoteen nähden. Kasvuun vaikutti muun muassa Sibeliuksen juhlavuosi, jonka kunniaksi Sibeliuksen musiikki soi taajaan ympäri maailman.

Kaikkiaan Teoston kautta musiikintekijöille ja -kustantajille maksettavia tekijänoikeuskorvauksia kertyi 70,6 miljoonaa euroa vuodelta 2016. Summa sisältää Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen keräämät korvaukset sekä yksityisen kopioinnin hyvityksen Teoston asiakkaille. Teoston kuluprosentti vuonna 2016 oli 14,9.

Teoston vuosi 2016 pähkinänkuoressa:

  • Teosto tilitti musiikintekijöille ja -kustantajille 51,6 miljoonaa euroa vuonna 2016.
  • Tilitykset kotimaisille musiikintekijöille olivat 25,4 miljoonaa euroa. Korvauksissa oli kasvua 17 %.
  • Ulkomailta tulevat tilitykset kasvoivat 27 % ollen 3,8 miljoonaa euroa.
  • Kaikkiaan tekijänoikeuskorvauksia kertyi yhteensä 70,6 miljoonaa euroa.
  • Radion ja tv:n osuus kerätyistä korvauksista oli 54 %.
  • Online-palveluiden korvaukset kasvoivat 7 miljoonaan euroon.

Lue lisää Teoston vuosikertomus ja tilinpäätös 

Lisätietoja:

Jenni Pekkinen, viestintäjohtaja, Teosto
puh. 09 6810 1335, jenni.pekkinen@teosto.fi

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä