Siirry sisältöön

Musiikintekijöille ja -kustantajille 56,3 miljoonaa euroa Teostosta vuonna 2018

17.05.2019

Musiikintekijät ja -kustantajat saivat vuonna 2018 Teostosta 56,3 miljoonaa euroa korvauksia musiikkinsa käytöstä. Summasta 27,3 miljoonaa euroa maksettiin kotimaisille ja 29,0 miljoonaa euroa ulkomaisille musiikintekijöille ja -kustantajille. Kotimaisille musiikintekijöille ja -kustantajille maksetut korvaukset kasvoivat miljoona euroa.

”Taloudellisesti vuosi 2018 oli kokonaisuutena hyvä Teoston edustamille oikeudenomistajille. Teoston liikevaihto ylitti 70 miljoonaa euroa toistamiseen järjestön toimintahistorian aikana. Viime vuosi merkitsi meille myös pitkään työstämiemme aiheiden etenemistä. Esimerkiksi musiikintekijöiden Teosto-korvausten tulouttaminen yhtiölle ratkaistiin. Lisäksi EU:n tekijänoikeusdirektiivin uudistamisessa edettiin kohti lopullista hyväksymistä”, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen toteaa. 

Radio ja televisio merkittävimmät tulonlähteet

Teosto keräsi online-korvauksia yhteensä 8,9 miljoonaa euroa. Korvausten kasvu oli pitkälti peräisin video on demand -palveluista, kuten Netflix ja HBO, joissa esitetään mm. elokuvien ja tv-sarjojen musiikkia.

Online-palveluiden kasvusta huolimatta, radio ja televisio ovat edelleen tärkeimpiä tulonlähteitä musiikin tekijöille ja kustantajille. Viime vuonna 52 % Teoston keräämistä korvauksista oli peräisin radiossa ja televisiossa soitetusta musiikista.  

Tapahtumien, konserttien ja festivaalien osuus oli 18 % Teoston keräämistä korvauksista. Tapahtumista kerätyt korvaukset ovat merkittävä tulonlähde erityisesti Teoston kotimaisille asiakkaille, sillä Suomen festivaalit ja tapahtumat nojaavat vahvasti kotimaisiin nimiin ja musiikkiin.

Suomalainen musiikki soi ulkomailla 

Ulkomaan korvausten perusteella suomalainen musiikki soi eniten Saksassa ja Ruotsissa. Yhteensä ulkomailla esitetystä musiikista korvauksia kertyi 3,8 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan Teoston kautta musiikintekijöille ja -kustantajille maksettavia tekijänoikeuskorvauksia kertyi 70,1 miljoonaa euroa vuodelta 2018. Summa sisältää Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen keräämät korvaukset sekä yksityisen kopioinnin hyvityksen ja lainauskorvauksen. Teoston kuluprosentti vuonna 2018 oli 17,4 %.  

Henkilönimitykset hallituksessa

Teoston hallituksessa jatkavat 16.5. pidetyn jäsenkokouksen päätöksen mukaisesti:

  • kevyen musiikin tekijä Kim Kuusi, puheenjohtaja
  • vakavan musiikin säveltäjä Kimmo Hakola
  • musiikkikustantaja Tommi Tuomainen
  • kevyen musiikin tekijä Kaija Kärkinen
  • musiikin tekijä Jussi Chydenius
  • musiikkikustantaja Saara Konttinen

Teoston vuosi 2018 pähkinänkuoressa:

  • Teosto tilitti musiikintekijöille ja -kustantajille 56,3 miljoonaa euroa vuonna 2018.
  • Tilitykset kotimaisille musiikintekijöille olivat 27,3 miljoonaa euroa.
  • Kerätyistä korvauksista 52 % oli peräisin radiosta ja tv:stä, 18 % tapahtumista, 15 % taustamusiikista ja 15 % online-alueen musiikki- ja videopalveluista
  • Online-korvaukset kasvoivat 9,3 % eli 8,9 miljoonaan euroon.
  • Kerätyt tekijänoikeuskorvaukset olivat yhteensä 70,1 miljoonaa euroa, sisältäen Teoston ja muiden tekijänoikeusjärjestöjen keräämät korvaukset, yksityisen kopioinnin hyvityksen ja lainauskorvauksen.

Lue lisää: Teoston vuosikatsaus 2018 ja toimitusjohtajan esipuhe

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä