Siirry sisältöön

Musiikki voi olla lääke eriarvoistumiseen

25.02.2023

Helsingin Sanomat uutisoi (15.2.) Helsingin kaupungin suunnitelmasta tarkastella painotetun opetuksen järjestämistapaa. Virkavalmistelun tavoitteena on etsiä sosiaalista eriytymistä purkavia ratkaisuja, mikä on arvokas päämäärä. Keinoja onkin syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti, huomioiden kunkin oppiaineen pedagogiikkaa koskeva kasvatustieteellinen tutkimus.

Kuten Taideyliopiston Sibelius-Akatemian dekaani Emilie Gardberg sekä professorit Marja-Leena Juntunen ja Heidi Partti toivat esiin mielipidekirjoituksessaan (HS 20.2.), painotettu taideopetus vahvistaa oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua. Eräs keino eriytymisen purkamiseksi ja taideaineiden positiivisen vaikutuksen vahvistamiseksi olisikin tarjota painotettua opetusta näissä aineissa selvästi nykyistä enemmän ja lisätä sen tarjontaa erityisesti alueilla, joilla asuu muita enemmän heikossa sosioekonomisessa asemassa olevia perheitä.

Pohdittaessa painotetun opetuksen järjestämistapaa on huomioitava kunkin aineen opettamisen käytännön tarpeet, joiden parhaita asiantuntijoita ovat opettajat itse. Keravan malli tarjoaa kiintoisan vertailukohdan. Siellä siirrytään ensi syksynä malliin, jossa kaikki yläkoululaiset ovat painotetun opetuksen piirissä. Musiikkiluokat jatkavat, vaikka muutoin malli toteutetaan ilman erillisiä painotusluokkia.

Musiikista kiinnostuneiden lasten mahdollisuus saada maksutonta, ammattitaitoista musiikkikasvatusta jo varhain osana koulupäivää on yhdenvertaisuuskysymys. Painotetusta opetuksesta hyötyy jokainen sen piiriin pääsevä oppija perhetaustasta riippumatta.

Musiikkikasvatuksen nykyistä vankempi asema sekä painotetussa että yleisopetuksessa palvelisi myös muita kuin musiikista kiinnostuneita oppilaita: musiikinopiskelun hyödyt esimerkiksi kieltenoppimiselle, hyvinvoinnille, yhteisöllisyydelle ja identiteetin kasvulle ovat kiistattomat.

Niilo Tarnanen
puheenjohtaja, Suomen musiikkineuvosto

Ahti Vänttinen
puheenjohtaja, Suomen muusikkojen liitto

Risto Salminen
toimitusjohtaja, Teosto

Aku Toivonen
puheenjohtaja, Suomen Musiikintekijät

Vappu Verronen
puheenjohtaja, Suomen Säveltäjät

Jari Muikku
puheenjohtaja, Suomen Musiikkikustantajat

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä