Siirry sisältöön

Musiikkiala toimii yhdessä sukupuolitasa-arvon edistämiseksi

02.06.2023

Suomalaisen musiikkialan toimijat ovat ryhtyneet edistämään tasapuolisemman sukupuolijakauman toteutumista alalla monin keinoin. Maaliskuussa julkaistu tutkimus tasa-arvon kokemuksista havahdutti: jopa 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja -sanoittajista kokee musiikkialan epätasa-arvoisena. Tutkimuksessa mukana olleet toimijat ovat nyt sopineet toimenpiteistä tilanteen parantamiseksi.

Maaliskuussa 2023 julkaistussa laajassa kysely- ja haastattelututkimuksessa pyrittiin selvittämään, miksi musiikin tekijöistä vain viidennes on naisia tai muunsukupuolisia. Suurimmiksi syiksi alan epätasa-arvoiselle sukupuolijakaumalle nimettiin musiikkialalla vallitsevat asenteet sekä naisten verkostojen ja esikuvien puute. Kyselyssä nousi esille myös toivottuja toimenpiteitä asian parantamiseksi, esimerkiksi musiikinopetuksesta saatava parempi tuki ja kannustus, verkostojen parantaminen ja esikuvien esille tuominen.

Näihin toiveisiin musiikkialan järjestöt ovat nyt tarttuneet ja käynnistäneet toimenpiteitä, jotta musiikkialan sukupuolitasa-arvo ja monimuotoisuus kehittyisi tulevaisuudessa parempaan suuntaan.

Tietoisuuden nostaminen ja ohjeistus muokkaavat asenteita

Tutkimuksessa koettiin musiikkialan perinteisen miehisyyden ja vallitsevien asenteiden olevan suurin syy naisten ja muunsukupuolisten vähäiselle määrälle musiikintekijöissä. Kuitenkin yli seitsemänkymmentä alan organisaatiota on allekirjoittanut jo vuonna 2017 laaditut Yhdenvertainen musiikkiala -teesit, joilla pyritään edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista musiikkialalla.

Teesit on päätetty nyt herättää henkiin ja käynnistää keskustelu niiden näkymisestä arjessa. Teosto, Gramex ja Music Finland uudistavat yhdessä yhdenvertainenmusiikkiala.com -sivuston sekä kontaktoivat teesien allekirjoittajatahot kartoittaakseen niiden toteutumista, tilannetta alan organisaatioissa sekä asennoitumista esimerkiksi sukupuolikiintiöihin.

”Yhdenvertaisen musiikkialan teesit ovat aikanaan luoneet hyvän pohjan asenteiden muuttamiselle. Näyttää kuitenkin siltä, että hyvä tahto on saattanut jäädä puolitiehen. Elvyttämällä teesit ja käynnistämällä keskustelun siitä, mikä on oikeasti muuttunut, meidän on mahdollista saada käytännön liikettä aikaan”, sanoo Teoston Vappu Aura.

Lisäksi Suomen Musiikintekijät, Suomen Säveltäjät ja Suomen Musiikkikustantajat laativat musiikkialan organisaatioille monimuotoisuuteen ohjaavaan rekrytointiohjeistuksen, jota voi käyttää apuvälineenä, kun haluaa huomioida yhdenvertaisuuden esimerkiksi kurssi- tai työntekijävalinnoissa.

Musiikkikoulutukseen muutos kohti monimuotoisuutta

Tutkimuksen mukaan myös musiikkikasvatuksella ja musiikinopettajilla oli merkittävä rooli musiikintekijäksi ryhtymisessä. Tyttöjä koettiin ohjattavan opintojen pariin ja niiden sisällä eri tavalla. Monimuotoisuuden puute musiikkikasvatuksessa on havaittu myös aikaisemmassa Musiikin opintopolut -hankkeessa.

Suomen konservatorioliitto ja Suomen musiikkioppilaitosten liitto suunnittelevat parhaillaan opettajien täydennyskoulutushanketta monimuotoisuuteen liittyen. Tavoitteena on sekä lisätä opettajien tietoisuutta musiikkialan moninaisista opiskelumahdollisuuksista sekä muuttaa asenteita siitä, kuka voi säveltää ja sanoittaa musiikkia. Hankkeelle tullaan hakemaan rahoitusta loppuvuoden aikana.

”Musiikin opiskelun mahdollisuudet ovat moninaisemmat kuin usein ajatellaan. Musiikinharrastajat eivät useinkaan koe saavansa riittävästi tietoa musiikin säveltämisestä tai sanoittamisena mahdollisena ammatti-identiteettinä. Kentälle suunnatulla täydennyskoulutuksella sekä selkeällä ja ymmärrettävällä lisäinformaatiolla voimme puuttua tähän, sanoo Taija Lähdetie Suomen konservatorioliitosta.

Tietoa monimuotoisuudesta tarvitaan monella tasolla. Viestinnässä tullaan hyödyntämään myös jo olemassa olevia materiaaleja, kuten elävän musiikin Elma.live -vastuullisuusalustaa. Se sisältää koulutusmateriaaleja liittyen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuten sukupuolten tasa-arvoon. Näistä on suunnitteilla viestintäkampanjointia musiikkialalle laajemminkin.

Verkostot vireäksi, esikuvat esille

Tutkimuksessa 47 prosenttia naisista ja 76 prosenttia muunsukupuolisista koki sukupuolensa vaikuttaneen negatiivisesti kumppaneiden ja verkostojen löytymiseen. Epävarmuus omasta työstä ja osaamisesta heijastui monen naisvastaajan kommenteissa. Tukea ja verkostoja kaivattiin laajasti.

Musiikkialan toimijat tulevat tulevaisuudessa järjestämään yhdessä naispuolisille ja muunsukupuolisille suunnattuja verkostoitumis- ja koulutustilaisuuksia. Tilaisuuksien kumppanina toimii Suomen musamimmit ja -muusut -yhteisö, joka suunnittelee ohjelmaa osallistujien tarpeiden mukaisesti. Musamimmit ja -muusut on Facebookissa toimiva vapaamuotoinen ryhmä, jossa musiikkialan naispuoliset ja muunsukupuoliset tukevat ja opastavat toisiaan.

Ensimmäinen tilaisuus järjestetään syksyllä Tampereella Music X Media -tapahtumassa, jossa nuoret musiikintekijät keskustelevat omien esikuviensa kanssa urakehityksestä, sudenkuopista ja opeista. Uraansa aloittelevat naispuoliset musiikintekijät voivat hakea mukaan keskustelijoiksi tapahtuman lomakkeella. Erilaisia tilaisuuksia järjestetään jatkossa säännöllisesti ja niitä myös striimataan saavutettavuuden varmistamiseksi.

Monia muitakin koulutuksia on suunnitteilla. Monsp Records, HMC Publishing ja Warner Music Finland jatkavat naisille ja muunsukupuolisille suunnattuja rap/hiphop-bootcampeja, jotka ovat jo saavuttaneet suuren suosion. Suomen Jazzliitto jatkaa viime vuonna aloitettua Jazz Camp for Girls -toimintaa, jolla pyritään kannustamaan nuoria tyttöjä improvisoidun musiikin ja jazzin pariin.

Tilaisuuksista tiedotetaan muun muassa Facebookin Musamimmit ja -muusut -ryhmässä. Lisäksi jatkotoimenpiteistä viestitään mukana olevien organisaatioiden sivuilla sekä koko musiikkialaa yhdistävällä Musiikkiala.fi-sivustolla, jonne kootaan myös alan yhdenvertaisuutta koskevaa sisältöä.

Jaa somessa