Siirry sisältöön

Musiikkivaikuttaja Tapio Korjukselle kunniamerkki Viron presidentiltä

13.05.2014

Tänään valtiovierailulle Suomeen saapunut Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves toi mukanaan virolaisen kunniamerkin Maarjamaa Ristin 21 suomalaiselle. Yksi kunniamerkin saajista on Tapio Korjus. Perusteluissa nostetaan esiin se, että Korjus on tukenut indiemusiikkia Virossa lähes neljännesvuosisadan ajan sekä auttanut virolaisia esiintyjiä ja kustantajia luomaan kansainvälisiä kontakteja.

”Olen onnellinen siitä, että olen voinut kokea Viron itsenäistymisen ja nopean muuttumisen huippumoderniksi valtioksi, jossa on poikkeuksellisen vahva tekemisen meininki myös luovilla aloilla. Ja kiitollinen, että olen saanut omalla vaatimattomalla panoksellani toimia yhtenä sillanrakentajana Viron ja Suomen musiikkialojen ja musiikintekijöiden välillä. Arvostan Presidentti Ilveksen myöntämää huomionosoitusta yhtenä ammatillisen urani huippuhetkistä”, Korjus toteaa.

Tapio Korjuksella on pitkä ura suomalaisessa musiikkibisneksessä. Yli 40 vuotta toimineen Rockadillo levy-yhtiön ohella Korjus on vaikuttanut myös muun muassa Euroopan indietuottajien Impalan, IndieCon, IFPI ry:n, Musiikkikustantajien, Music Finlandin ja Musiikki & Median hallituksissa.

Kunniamerkkien saajien joukossa on runsaasti myös muita kulttuurielämän edustajia, kuten Suomen Pen-klubin entinen puheenjohtaja Jukka Mallinen ja nykyinen puheenjohtaja Jarkko Tontti sekä muun muassa Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Kuva: Reeta Laine

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä