Siirry sisältöön

Otto Donner on kuollut

28.06.2013
Säveltäjä ja sovittaja, muusikko Henrik Otto Donner kuoli torstaina 27.6.2013 Pietarsaaressa. Hän oli kuollessaan 73-vuotias.
 
Donner teki pitkän uran musiikin ja järjestötyön parissa. Hän työskenteli Teoston hallituksen puheenjohtajana vuosina 1994-2006 ja toimi Teoston kunniapuheenjohtajana vuodesta 2006 alkaen. Hän oli myös Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 1986-1994 ja uudelleen 2007-2008. Lisäksi hänelle myönnettiin Elvis ry:n kunniajäsenyys vuonna 2004. Donner toimi myös Georg Malmstén -säätiön puheenjohtajana vuodesta 2005 aina kuolemaansa saakka.
 
Aktiivisen yhdistystoiminnan lisäksi hän vaikutti musiikkialaan olemalla yksi Love Records -levy-yhtiön perustajajäsenistä. Hän työskenteli myös yhtiön toimitusjohtajana.
Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä