Siirry sisältöön

Pelimusiikki tähtää vientihitiksi

11.07.2013

Suomalaiset pelimusiikin ammattilaiset ovat yhteistyössä Teoston ja Tekesin kanssa käynnistäneet hankkeen, jonka tavoitteena on aikaansaada uusia kasvu- ja menestystarinoita musiikilla menestyvien pelien kautta.

Hankkeen päätarkoituksena on ratkaista pelimusiikkiin liittyvät sopimusongelmat ja kehittää uudenlaiset, musiikki- ja peliteollisuudelle sopivat ansaintamallit. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa menestyvän pelin musiikki voi jalostua omaksi, itsenäiseksi tuotteeksi.

”Pelimaailmassa musiikki mielletään usein vain staattiseksi osaksi peliä, mutta me uskomme, että oikein tuotettuna ja markkinoituna pelimusiikki voi seistä myös omilla jaloillaan itsenäisenä myyntituotteena”, kertoo Tekesin Skene-ohjelman päällikkö Kari Korhonen.

”Teosto haluaa hakea uusia toimintatapoja ja olla mukana luomassa uusia kasvumahdollisuuksia suomalaisille musiikintekijöille. Uskomme, että tämänkaltainen hanke avaa onnistuessaan uusia menestymisen mahdollisuuksia myös suomalaisille musiikintekijöille. Toimimalla tiiviimmin yhteistyössä sekä musiikki- että peliala tulevat saamaan uusia kasvumahdollisuuksia”, toteaa Teoston varatoimitusjohtaja Kari Paananen ja muistuttaa, että menestyneellä mobiilipelillä voi olla satojen miljoonien aktiivisten käyttäjien yleisö.

Ajatuksen isä ja hankkeen puuhamies on vuoden Suomalainen pelinkehittäjä 2011 ja mm. Angry Birds-, Trine-, Outland- ja Dead Nation -pelien musiikin ja äänien takana ollut Ari Pulkkinen.

”Uskon, että tulevaisuudessa viihde tulee olemaan yhä enemmän monikanavaista. Tästä esimerkkinä on Remedyn tuleva peli, jossa yhdistetään peliä ja tv-sarjaa. Yhteistyö peli- ja musiikkiteollisuuden kesken on ollut aikaisemmin lähes olematonta, mutta uskon, että crossover-markkinointi ja peliaiheiset musiikkibrändit tulevat jatkossa olemaan arkipäivää”, Pulkkinen toteaa.

Ensimmäinen uutta mallia kokeileva, vielä julkistamaton suomalaispeli tulee markkinoille näillä näkymin loppuvuodesta 2013. Ari Pulkkinen ja Vellu “DJ Slow” Maurola ovat tuottaneet pelin musiikit ja niiden pohjalta erillisen kansainvälisesti julkaistavan soundtrackin, jonka ensimmäinen single ”Ride Me, Love Me” julkaistaan heinäkuussa. Albumin julkaisijana toimii Aritunes Records.

Aritunes Oy
Aritunes Oy on Ari Pulkkisen perustama pelien ääni- ja musiikkituotantoon erikoistunut yritys. Aritunes tunnetaan mm. menestyneiden Angry Birds- ja Trine-pelien ääniraidoista. Angry Birdsin suosion myötä voi hyvin sanoa, että Pulkkinen on maailman kuunnelluin suomalainen säveltäjä.

Teosto
Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien aatteellinen ja voittoa tavoittelematon tekijänoikeusjärjestö. Teosto edustaa 27 000:ta kotimaista tekijää ja kustantajaa sekä ulkomaisten tekijänoikeusjärjestöjen kanssa solmimiensa sopimusten kautta lähes kolmea miljoonaa ulkomaista tekijää. Musiikkia käyttäviä yrityksiä ja yhteisöjä Teostolla on asiakkaina noin 30 000.

Tekes
Tekes – teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus on Suomen valtion virasto, joka aktivoi ja rahoittaa yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimusyksikköjen tutkimus- ja kehitysprojekteja. Tekes on perustettu vuonna 1983. Tekesin vuosibudjetti on noin 500 miljoonaa euroa, josta noin kolmannes käytetään yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimukseen ja loput yritysten tuotekehityksen tukemiseen.

Lisätietoja:
Ari Pulkkinen, toimitusjohtaja, Aritunes Oy, 040 568 2950 press@aritunes.com
Kari Paananen, varatoimitusjohtaja, Teosto, 040 547 4544, kari.paananen@teosto.fi

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä