Siirry sisältöön
Alma, kuvaaja Pasi Kostiainen
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: Pasi Kostiainen

ALMA: ”Asetan itseni tilanteeseen, jossa joko hukun tai uin”

Kansainvälisen uran sekä artistina että biisintekijänä tehnyt ALMA nauttii siitä, että biisinteko on parhaimmillaan hauskapitoa hyvien tyyppien kanssa. Siihen pyrkii, vaikka tekee välillä hittejä ihan laskelmoiden – sekin on kuulemma helppoa, hän paljastaa Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa. Eniten hän kokee oppivansa tilanteista, joissa on aluksi jännittänyt, selviääkö vai ei.

Artisti ja biisintekijä Alma Miettinen kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa avomielisesti musiikillisesta lapsuudestaan (tädiltä Englannista saadut levyt, epäonnistuneet kanteletunnit, lukemattomat iltapäivien YouTube-kuuntelut), Idols-haaveista ja siitä, mitä hän oppi sen jälkeen Sini Sabotagelta kiertueelta (”tekemään töitä”) ja ennen kaikkea siitä, miten hänen uransa biisintekijänä alkoi ja miten se on edennyt.

”Mulla oli sellainen aika lähiöskidin unelma, että mä meen Idolsiin, ja sit musta tulee tämmöinen.”

Mutta niinhän sulle kävi?

”No niin mulle kyllä kävi.”

Hän ei ollut edes ajatellut, että voisi tehdä biisejä hallitsematta esimerkiksi soittimia.

”Luulin, että pitää olla tyyliin valkoinen äijä, joka soittaa kaikkia soittimia.”

Mutta sitten PME-levy-yhtiön ”bunkkerissa”, studiossa hengatessaan ALMA alkoi itsekin laulaa biittien päälle. Se oli jo määrätietoista harjoittelua, vaikkei hän sitä niin ajatellut. Hän tunsi olevansa ”kerhotalolla, jossa oli frendejä”, musaa syntyi ikään kuin huomaamatta.

Tämän seurauksena ALMAlla oli kuitenkin PME Recordsin sisällä sen verran uskottavuutta, että kun Suomessa järjestettiin suomalaisten ja saksalaisten tekijöiden kesken biisileiri, ALMA pääsi mukaan. Varahenkilönä lukuisten peruutusten takia, mutta pääsi kuitenkin.

”Esitin, että osaan homman.”

Esitys onnistui. Saksalainen tuottaja, jonka kanssa Alma loi uusia biisejä, innostui niin, että jo seuraavalla viikolla ALMA lennätettiin Saksaan. Jo tuolla ensimmäisellä Saksan-keikallaan hän kirjoitti ensimmäisen versionsa hitistään Chasing Highs.

ALMA on tehnyt yhteistyötä todellisten maailmantähtien kanssa, eikä hän tingi omasta maustaan

Podcastissa ALMA kertoo, kuinka päätyi esittämään osan kappaleistaan itse – ja millaista on ollut yhteistyö monien kansainvälisesti menestyneiden artistien ja biisintekijöiden, kuten esimerkiksi Miley Cyrusin, Tove Lon ja Karin Marie Orstedin eli MØn kanssa.

”Pääsen sillä tosi pitkälle, että aika ajoin asetan itseni tilanteeseen, jossa joko hukun tai uin.”

Alma on nähnyt muutamassa vuodessa paljon, mutta periaatteista oman makunsa suhteen hän ei ole tinkimässä, ei ainakaan ilmaiseksi.

”Jos mua pyydettäisiin tekemään jotain iskelmäsessareita, mulle pitäis maksaa tuhansia… satojatuhansia.”

Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Jakso Spotifyssa

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä