Siirry sisältöön
Ville Valo, kuvaaja Pasi Kostiainen
Kirjoittaja: Pasi Kostiainen
Kuva: Pasi Kostiainen

Ville Valo: ”Kun kovalevyllä on tarpeeksi tavaraa, sitä pitää puskea ulos”

Ville Valolle luonteva musiikintekemisen tahti on kirjoittaa kymmenen julkaisukelpoista biisiä kolmessa vuodessa. Vaikka biisinteossa on pitkän uran varrella ollut erilaisia vaiheita, hänen kaikessa tekemisessään on ollut aina läsnä romanttisen kaihoisa perusvire.

Ville Valo on Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimpiä rockartisteja. Hän on juuri palannut parrasvaloihin uuden VV-sooloprojektinsa kanssa, jonka albumi Neon Noir julkaistiin 13.1.2023. Edellinen yhteistyö Agents-yhtyeen solistina pohjautui lähinnä Rauli ”Badding” Somerjoen levytyksiin, mutta ennen kaikkea Valo tunnetaan HIM-yhtyeestä.

Hän oli bändin johtaja, laulusolisti ja biisinkirjoittaja – ja viimeiseen rooliin hän ryhtyi vähän pakon sanelemana. Ensin oli musiikki-innostus, sitten visio bändistä. Ja jotta visiota päästiin toteuttamaan, tarvittiin omia kappaleita.

”Aloin pikkuhiljaa rustailla (biisejä), kun ei niitä kukaan muukaan tehnyt”, Valo muistelee podcastissa.

”Kun kerää x-määrän kokemuksia, niin yhtäkkiä alkaa soida joku idea päässä, kun keittää kahvia. Sitten se työ alkaa. Kun kovalevyllä on tarpeeksi tavaraa, sitä pitää jotenkin puskea ulos”

Ville Valo on häikäilemätön romantikko

Musiikintekijänä, -tulkitsijana ja -kuuntelijana Valo kuvailee itseään häikäilemättömäksi romantikoksi ja ”riittävän sinisilmäiseksi eläytyjäksi”. Hän on saanut vaikutteita lukemattomilta artisteilta ja yhtyeiltä aina A-hasta Black Sabbathiin tai vaikkapa Aphex Twinistä Dingoon ja Depeche Modeen. Kaikkia yhdistää jonkinlainen melankolia.

”Ei ole hirveesti superonnellisia stygejä, joista tykkäisin”, hän sanoo.

Podcastissa Valo kertoo myös instrumenttien merkityksestä biisintekoon, esimerkiksi sen, kuinka aluksi sävelsi kappaleet lähinnä bassokitaralla.

”Kun sain ensimmäiset Teosto (-korvaukset), ostin heti Kitarapajasta Levinin orkesterikitaran. Diggasin (Tapio) Rautavaarasta niin paljon.”

Valon edelleen omistamalla ruotsalaisella klassikkosoittimella syntyi muun muassa HIM-yhtyeen kansainvälinen läpimurtobiisi Join Me (In Death).

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Jakso Spotifyssa

Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä