Siirry sisältöön

Pohjoismainen tutkimus: joka neljäs suomalainen katsoi pandemian aikana konsertin suorana verkon kautta

Polaris Nordic -tutkimus: Livestriimattujen verkkokonserttien kulutus Suomessa 2020-22
19.09.2022

26 prosenttia suomalaisista kertoi katsoneensa elävän konsertin suorana verkosta viimeisen kahden vuoden aikana. Koronapandemian jälkeen livestriimatut konsertit ovat vähentyneet, mutta suurten stadionkonserttien striimilipuilla on ollut kohtalaisesti kysyntää.

Kesäkuussa 2022 julkaistun Polaris Nordic: Digital Music in the Nordics 2022 -tutkimuksen mukaan suomalaiset katsoivat livestriimattuja konsertteja suunnilleen saman verran kuin ruotsalaiset ja norjalaiset. Tanskalaista vastaajista vain 18 prosenttia kertoi katsoneensa suorana striimatun konsertin.

Yksi pandemiarajoitusten aikana suoria verkkokonsertteja tarjonnut suomalainen palveluntarjoaja oli Keikalla.fi.  Sivustoa ylläpitävän Rockwayn toimitusjohtaja Niklas Lindholm kertoo, että alustalla järjestettiin pandemian aikana yli 300 suoraa keikkaa verkon yli.

”Yli 90 prosenttia striimilipun ostaneista katsoi konsertin suorana lähetyksenä ja loput tallenteena. Lippuja näihin tapahtumiin myytiin pitkälle toistasataatuhatta kappaletta.”

16 prosenttia suomalaisista uskoi tutkimuksen mukaan katsovansa suoran verkkokonsertin myös tulevana vuonna, kun jopa 49 prosenttia ei pitänyt asiaa kohdallaan todennäköisenä.

”Suomalaiset siirtyivät pandemian jälkeen joukolla livetapahtumien pariin eikä pelkkiä striimikeikkoja järjestetä enää samaan tahtiin. Tämä näkyy myös Teostossa, sillä livestriimauslupien kysyntä on laskenut vuoden takaisesta jopa 85 prosentilla”, Teoston medialisensoinnista vastaava tuotepäällikkö Antti Valkama kertoo.

Verkkopelaajat katsoivat livestriimattuja keikkoja, mutta peliyhteisö on pieni

Pandemia-aikana yhden verkkokonsertin katsoneet suomalaiset osallistuivat tutkimuksen mukaan konserttielämykseen yleisimmin sosiaalisen median, kuten Facebookin tai TikTokin kautta. Mitä useamman suoran verkkokonsertin vastaaja oli katsonut, sitä useammin kanava oli YouTube tai pelistriimausalustana paremmin tunnettu Twitch.

Verkkopelien, kuten Fortniten, Robloxin tai Minecraftin pelaajat katsoivat suoria verkkokonsertteja muita vastaajia enemmän, mutta peliyhteisö on toistaiseksi hyvin pieni: heitä löytyi kyselyyn vastanneista vain yksi prosentti. Silti jopa 12,3 miljoonaa ihmistä katseli maailmanlaajuisesti rap-tähti Travis Scottin digitaalista, Fortnite pelimaailmaan upotettua konserttia huhtikuussa 2020. Peleissä keikkailevat megatähdet ovat pääosin esiintyneet virtuaalihahmoina, mutta tapahtumat ovat joka tapauksessa simuloineet oikeaa keikkakokemusta keräten valtavan määrän pelaajia musiikin äärelle samaan aikaan ja paikkaan.

Suoria verkkokonsertteja on tarjolla nyt vähemmän kuin pandemian aikaan – kesän stadionkeikkojen striimeillä kuitenkin tuhansia katsojia

Pandemiarajoitusten jälkeen Sanoma Media Finland Oy:n Nelonen Media livestriimasi kesällä 2022 Apulannan, Haloo Helsingin, Juha Tapion, Sunrise Avenuen ja Antti Tuiskun stadionkonsertit ja niihin myytiin kokeiluluontoisesti alle 10 euron hintaisia striimilippuja. Nelonen Median musiikkijohtaja Mikko Koivusipilä kertoo, että valtaosa striimilipun ostaneista katsoi konsertin suorana.

”Stadionkeikat ovat erikoistapahtumia, joilla on luonnollisesti suuri kysyntä: striimilipun ostaneiden määrä on ollut jokaisen keikan kohdalla useita tuhansia. Olemme saaneet kiitosta mahdollisuudesta päästä näkemään isoja stadionkeikkoja myös kotisohvalta suurten urheilutapahtumien tapaan.”

Nelonen Media arvioi hybriditapahtumien jatkon ja niiden kannattavuuden kokeilusta saatujen kokemusten pohjalta.

”Voimme sanoa vasta pidemmän ajan jälkeen, jääkö livestriimaus vaihtoehdoksi isoimpiin livetapahtumiimme. Striimauksen tarjoaminen riippuu myös aina esiintyjästä, tapahtuman koosta, kohderyhmän tarpeista sekä kulutuskäyttäytymisestä”, Koivusipilä arvioi.

Suomen, Tanskan, Norjan ja Ruotsin digitaalisia musiikinkuuntelutottumuksia mittaava Polaris Nordic: Digital Music in the Nordics 2022 -tutkimus tehtiin huhti-toukokuussa 2022 yhteistyössä Teoston, Tanskan tekijänoikeusjärjestö Kodan ja Norjan Tonon kanssa. Tutkimus tehdään joka toinen vuosi ja sen toteuttaa tutkimusyhtiö YouGov. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä