Siirry sisältöön

Poppia ja rappia – Rastaalan oppilaat tekivät omia biisejä Teoston kouluhankkeessa

05.04.2017

Rastaalan koulun oppilaat synnyttivät monenlaisia sävellyksiä Teoston ja kotimaisen Triplefist Musicin musiikkihankkeessa. Oppilaiden musiikintekijäkummina toimi laulaja-lauluntekijä Diandra. Kappaleiden teko koettiin aluksi jännittäväksi, mutta omien ajatusten esiin tuominen musiikin keinoin ja mahdollisuus kokeiluihin herätti innostusta.

Ihan oma juttu –nimisen hankkeen päätösjuhlaa vietettiin tänään Rastaalan koululla Espoossa. Loppukonsertissa ensiesityksensä saivat oppilaiden omat sävellykset, joita oli työstetty Teoston ja Triplefist Musicin kouluhankkeessa kahden kuukauden ajan.

Rastaalasta hankkeeseen osallistui yhteensä 26 oppilasta, joista suurella osalla ei ollut aiempaa kokemusta musiikkiharrastuksesta tai soitinten soittamisesta.

Oppilaiden kummi Diandra kertoo lähteneensä toimintaan innolla mukaan.

”Oli kiva, kun nuoret oivalsivat uusia asioita musiikin teosta ja tuottivat alkujännityksen jälkeen rennosti uusia ideoita. Tällaisessa tekemisessä otetaan kaikki mukaan ja tehdään yhdessä. Yhdenkin poikaryhmän kanssa räppäsimme koulun varastossa tosi hyvällä meiningillä heidän keksimäänsä kesäräppiä. Olisipa vastaavia hankkeita ollut omana kouluaikanani”, summaa Diandra fiiliksiään.

Digitaalisuus tuo uusia mahdollisuuksia musiikintunneille

Ihan oma juttu -konsepti tarjoaa musiikkiteknologian tietotaitoa sekä kannustaa musiikin luovaan tekemiseen kouluissa. Konsepti pohjautuu opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteisiin uudistaa oppimisympäristöjä sekä edistää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Hankkeessa oppilaat säveltävät, sanoittavat ja tuottavat itse oman kappaleensa ideasta valmiiseen lopputulokseen.

”Ihan oma juttu on ollut todellinen laulun tekemisen peruskurssi kutosluokkalaisille ja myöskin minulle itselleni. On hyvä, että oppilaita kannustetaan luovuuteen ja kokeiluihin. Itsekriittisessä vaiheessa nuoruusiän kynnyksellä ei välttämättä ole helppoa ilmaista tunteitaan”, kuvailee opettaja Niko Lehtonen Rastaalan koulusta.

”Meidän koulussa biisejä syntyi yhtä monta erilaista kuin oli tekijäryhmiäkin. Yhden biisin nimi on Happy ja toisen Chaos Blast. Genreiltään kappaleet vaihtelevat akustisesta popista kokeelliseen elektroniseen musiikkiin.”

Lehtonen toteaa, että digitaaliset oppimisympäristöt avaavat uudenlaisia mahdollisuuksia opettajille kehittää osaamistaan. Lisäksi musiikki tukee nuorten muuta oppimista ja hyvinvointia.

Teoston kumppanina hankkeessa on Triplefist Music, joka vastaa myös konseptin kehittämisestä. Säveltäjä- ja tuottajatiimi Triplefist Musicin muodostavat Janne Hiedanniemi, Tuomas Hiedanniemi ja Kari Saarilahti.

”Haluamme tuoda musiikin tekemistä tasapuolisesti kaikille lähtötasosta riippumatta. Osa oppilaista on projektin aikana panostanut omalla ajallaankin teknologian tuomiin mahdollisuuksiin mm. samplayksen osalta, osalle taas on ollut tärkeää luoda kappaleelle tarinaa. Jokainen oppilas on saanut tuoda omaa ääntä kuuluviin ja mahdollisuuden löytää itsestään uusia itseilmaisun tapoja”, kertoo Janne Hiedanniemi.

Teoston yhteiskuntasuhteiden ja kansainvälisten asioiden päällikkö Riikka Railimo näkee Ihan oma juttu –konseptissa monia tärkeitä puolia.

”Säveltäminen on luovaa tekemistä ja toivon, että hanke kannustaa koululaisia oivaltamisen iloon, innovatiivisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Säveltämisen kokeilu ja opetus tarjoaa myös kasvualustan tulevaisuuden ammattisäveltäjille ja mielenkiintoiselle uudelle musiikille. Haluamme lisäksi tukea kouluja ja opettajia uuden opetussuunnitelman käyttöönotossa ja digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämisessä”, Railimo toteaa.

Opetuskonseptin vientipotentiaalia kartoitetaan

Teosto selvittää parhaillaan Ihan oma juttu –konseptin kansainvälistä vientipotentiaalia. Viennin myötä olisi mahdollista, että tulevaisuudessa digitaalisuutta hyödyntävää suomalaista konseptia voitaisiin soveltaa myös Ranskassa ja muissa maissa.

Rastaalan koulukonserttia saapui kuulemaan myös Ranskan tekijänoikeusjärjestö Sacemin koulutukseen erikoistuneen yksikön johtaja Claire Giraudin. Sacemilla on käynnissä oma koulutushankkeensa, joka tuo musiikin tekemistä ja tekijänoikeustietoa ranskalaisten koulujen oppitunneille.

Teosto kartoittaa opetusviennin mahdollisuuksia EU-tasolla yhteistyössä Sacemin, Sibelius Akatemian ja espanjalaisen Pompeu Fabran yliopiston kanssa sekä jäsenenä Euroopan komission Digital skills and jobs –koalitiossa.

Teosto on kouluhankkeella mukana myös Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmassa.

Tutustu myös: Säveltäjyyden jäljillä –teos, jossa tarkastellaan luovaa tekemistä musiikintunneilla https://helda.helsinki.fi/handle/10138/169020

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä