Siirry sisältöön

Pori on entistä aktiivisempi keikkakaupunki

22.07.2013

Pori on Suomen yhdeksänneksi aktiivisin keikkakaupunki Teoston vuoden 2012 elävän musiikin tapahtumatilastojen mukaan. Edellisenä vuonna sijoitus oli kymmenes. Porissa sai viime vuonna elävää musiikkia kuunneltavakseen yhteensä 946 konsertissa, festivaalitapahtumassa tai ravintolaesityksessä. Näistä tapahtumista 117 oli Pori Jazzin järjestämiä. Pori Jazz oli viime vuonna kolmanneksi eniten lipputuloja kerännyt musiikkitapahtuma Suomessa (2011 sijalla 1).

Asukaslukuun suhteutettuna Porissa järjestetään kahdeksanneksi eniten konsertteja ja musiikkiesityksiä yli 40 000 asukkaan kaupungeista. Suhteellisesti eniten musiikkitarjontaa on Helsingin, Tampereen ja Turun ohella Seinäjoella, Jyväskylässä, Mikkelissä, Porissa, Lappeenrannassa ja Salossa. Porin taakse jäävät suurista kaupungeista Kuopio, Lahti, Oulu, Espoo ja Vantaa.

Porin seutukunnan elävän musiikin keikoista Porissa järjestettyjen tapahtumien osuus oli 65 prosenttia ja koko maakunnan keikoista 44 prosenttia. Merikarvia, Honkajoki ja Harjavalta olivat maakunnan aktiivisimmat elävän musiikin kaupungit asukaslukuunsa suhteutettuna.

Kokonaisuudessaan Porin seutukunta edustaa koko Suomen keikoista noin 2,6:ta prosenttia, joka vastaa Oulun kaupungissa järjestettyjen keikkojen määrää. Esimerkiksi ruotsinlaivojen keikkatarjonnan osuus koko Suomen keikoista on noin 3,3 prosenttia. Satakunnan maakunnan keikkojen osuus Suomen keikoista on noin 3,8 prosenttia. Satakunnan alueella Teostolle raportoitujen elävän musiikin esitysten määrä kasvoi 9 prosenttia vuodesta 2011.

Porissa elävän musiikin ykköspaikkoja olivat Pori Jazzin lisäksi Rock Bar Monttu, Bar Kino, Yyterin kylpylähotelli, Ravintola Punainen Kukko, Sokos Hotel Vaakuna Pori sekä Promenadikeskus.

Esityskertojen mukaan laskettuna ahkerimmat elävän musiikin esittäjät Porin kaupungissa vuonna 2012 olivat Pori Sinfonietta, Hachi, Paljeklubin Musikantit, Capital Tropical Band sekä Mika Lundgren.

Porin seudulla asuu lähes neljäsataa musiikintekijää

Teoston asiakkaana olevista säveltäjistä, sanoittajista ja sovittajista yli 400 asuu Porin postinumeroalueella. Heistä noin puolet (202) sai tänä vuonna teostensa esityksistä tai tallennuksista tilityksiä Teostolta. Teostolla oli vuoden 2012 lopussa kaikkiaan 27 000 musiikintekijä- ja kustantaja-asiakasta.

Lisää tilastotietoa: Elävän musiikin tapahtumia 2012.

Teosto oli mukana Porissa järjestetyssä yhteiskunnallisessa keskustelutapahtumassa SuomiAreenassa 19. heinäkuuta. Keskustelun aiheena oli Raha ja musiikki.

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä