Siirry sisältöön

Sosiaalinen media on tärkeässä roolissa musiikin kulutuksessa

16.07.2014

Laaja pohjoismainen kuluttajatutkimus selvitti digitaalisten sisältöjen käyttöä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Kyselytutkimukseen osallistui 4 000 vastaajaa näistä kustakin maasta.

Sosiaalinen media on noussut merkittäväksi osaksi musiikin kulutusta. Suomalaisista 15 – 25-vuotiaista 48 % jakaa linkkejä musiikkikappaleisiin sosiaalisessa mediassa. Koko väestön osalta luku on 30 %.

21 % suomalaista sanoo löytävänsä uutta kiinnostavaa musiikkia sosiaalisen median kautta ja 9 % kuuntelee jaettuja soittolistoja musiikkipalveluissa. Vastaajien mielestä suomalaista musiikkia löytyy hyvin myös digitaalisista palveluista. Vain 12 % pitää kotimaisen musiikin löytämistä hankalana musiikkipalveluista.

Kun verrataan muiden digitaalisten sisältöjen ja palvelujen käyttöä, musiikin kulutus ei ole vielä saavuttanut yhtä merkittävää jalansijaa Suomessa. 13 % suomalaista kertoo maksaneensa viimeisen 12 kuukauden aikana digitaalisessa muodossa olevasta musiikista.

Samaan aikaan 15 % kertoi ostaneensa päivittäistavaroita verkosta ja 25 % ostaneensa konserttilippuja verkosta. 40 % vastaajista kertoi käyttäneensä pankkipalveluja mobiililaitteilla ja 67 % katsoneensa TV-sisältöjä verkon kautta.

Kun tarkastellaan kaikkia sosiaalisen median palveluita, Suomen seuratuin artisti on Cheek.

Tutkimustulosten laajempi julkistus on syksyllä. Tutkimuksen avulla haettiin vastauksia mm. siihen, mitkä seikat vaikuttavat rahankäyttöön digitaalisissa palveluissa ja palvelujen käyttöönottoon, minkälaisia eroja Pohjoismaiden välillä on ja mistä ne johtuvat. Kuluttajilta kysyttiin erilaisten musiikkipalvelujen, videopalvelujen, laajakaistojen ja sosiaalisen median käytöstä, rahankäytöstä sekä asenteista.

Kyselytutkimus käynnisti tutkimusyhteistyön Teoston ja sen pohjoismaisten sisarjärjestöjen Kodan (Tanska) ja Tonon (Norja) kanssa. Tutkimuksen toteuttajana toimi Taloustutkimus Oy.

Lue myös Teoston tutkijan Turo Pekarin blogi: www.teosto.fi/teostory

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä