Siirry sisältöön

Stefan Kajanus GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi

22.04.2016

KTM Stefan Kajanus on nimitetty Gramexin ja Teoston yhteisyrityksen GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 16.5.2016.

Stefan Kajanus (44) on toiminut viimeiset 14 vuotta media- ja kustannusaloilla johtotehtävissä. Hän on toiminut mm. Monster.fi:n toimitusjohtajana, Kauppalehden mediamyynnin johtajana, Etuovi.com:n myyntijohtajana sekä Schildts & Söderströmsin varatoimitusjohtajana ja myyntijohtajana. Hänellä on pitkä kokemus liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta eri ympäristöissä.

– Gramexin ja Teoston yhteisen musiikkilupakaupan rakentaminen etenee suunnitellusti ja kasvavalla intensiteetillä. On hienoa, että saimme Stefanin kaltaisen kokeneen johtajan vetämään yhteisyritystä ja luomaan puitteita sen tulevaisuuden menestykselle, sanoo GT Musiikkiluvat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kim Kuusi.

– GT Musiikkiluvat liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen on minulle upea haaste, jossa yhdistyvät tehtävän vaatimukset ja oma osaamiseni, sanoo Stefan Kajanus. – On hienoa päästä kehittämään yhdessä osaavan henkilöstön kanssa monikanavaista palveluliiketoimintaa, jota omistajajärjestöt ovat huolella valmistelleet.

GT Musiikkiluvat alkaa vuoden 2017 aikana myydä Teoston ja Gramexin puolesta lupia musiikin käyttöön taustamusiikkina ja tapahtumissa.

Tekijänoikeusjärjestöjen toimitusjohtajat odottavat Kajanukselta vahvaa panosta uuden lupakaupan ja asiakaspalvelun kehittämisessä. Jatkossa valtaosa asiakkaista saa tarvitsemansa musiikkiluvat yhdeltä luukulta. GT Musiikkiluvat tulee palvelemaan noin 40 000 asiakasta.

– Useimmat asiakkaamme tarvitsevat musiikin käyttöön luvan sekä Teostosta että Gramexista. Uskommekin, että yhteinen palveluyritys helpottaa asiakkaidemme arkea, sanoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

– Stefan Kajanuksen kokemus asiakaslähtöisestä markkinoinnista on tärkeää kehittäessämme Gramexin ja Teoston yhteistä musiikkilupien asiakaspalvelua, sanoo Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä