Siirry sisältöön

Syyskuun tilityksessä 1,1 miljoonaa euroa musiikintekijöille ja -kustantajille

14.09.2015

Syyskuun tilitys musiikin tekijöille ja kustantajille on maksettu 15.9. Tilityksessä maksettiin pääosin korvauksia Teoston asiakkaiden musiikin esittämisestä ulkomailla. Suurimmat tilityssummat tulivat Saksan Gema:sta, Ruotsin Stim:stä, Iso-Britannian PRS:stä, Tanskan Koda:sta ja Italian Siae:sta. Näiden järjestöjen maksama osuus on noin 87 % syyskuussa maksettavista ulkomaan esityskorvauksista.

Syyskuun tilityksessä maksettiin myös kesän 2015 tilityksestä poisjääneitä Pori Jazzin esityskorvauksia vuosilta 2013-2014. Lisäksi kotimaisille alikustantajille maksettiin korvauksia  kaapeli- ja satelliittikanavien edelleen lähettämisestä vuodelta 2014.

Teoston tilitys syyskuussa 2015

Esityskorvaukset kotimaasta
Tapahtumat 9 427
Televisio 62 715
Esityskorvaukset ulkomailta  
Discot 18 430
Download 9 570
Lainaukset 10
Mekaaninen musiikki 1 326
Muut rojaltit 131 309
Radio 99 220
Tapahtumat 278 709
Teatterielokuva 1 973
Televisio 95 060
YHTEENSÄ  707 749

 

Lisäksi syyskuussa maksetaan NCB:n tilitys, joka sisältää pääasiassa online-korvauksia ajalta 1.4.–30.6.2015. NCB:n tilityksen kokonaissumma on 371 967 euroa.

Tilitystä saaneet musiikintekijät ja kustantajat voivat tarkastella omaa tilitystään verkkopalvelussa. Seuraava tilitys Teoston asiakkaille maksetaan joulukuussa 2015.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä