Siirry sisältöön

Teosilmoitusten teko siirtyy verkkopalveluumme 1.5.2013 alkaen

27.03.2013

Teostietojen rekisteröinti on siirtynyt yhä vahvemmin verkkoon. Teostoon ilmoitettiin vuoden 2012 mittaan yli 29 000 uutta teosta. Jopa 95 prosenttia uusista teosilmoituksista tehtiin verkkopalvelumme kautta.

Koska verkko on kasvattanut suosiotaan tekijäasiakkaidemme asiointikanavana ja teostietojen manuaalinen rekisteröinti vie suhteessa huomattavan paljon resursseja, Teoston jäsenistö päätti syyskokouksessaan, että paperisista teosilmoituksista luovutaan ja teosilmoitukset siirtyvät 1.5.2013 alkaen ainoastaan verkkopalvelun kautta tehtäviksi.

Päätöksen myötä emme ota paperisia teosilmoituksia vastaan 1.5.2013 alkaen.

Teoston verkkopalvelusopimuksen voi täyttää osoitteessa extranet.teosto.fi. Sopimuksen teko onnistuu kirjautumalla palveluun verkkopankkitunnuksilla. 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä