Siirry sisältöön

Teosto kerää tarinoita merkittävistä hetkistä musiikin parissa

06.05.2013

85-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi Teosto kerää tarinoita ja muistoja hetkistä, joissa suomalainen musiikki on ollut läsnä. Oman tarinansa voi käydä kertomassa Teoston verkkosivuilla toukokuun ajan.

”Musiikkia tehdään ja kuunnellaan enemmän kuin koskaan ja musiikki on usein tiiviisti läsnä niin arjessa kuin juhlahetkissä. Juhlavuotemme kunniaksi haluammekin kerätä tarinoita, joissa musiikilla on ollut suuri merkitys ja musiikki on koskettanut tai tehnyt vaikutuksen”, Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tomi Korhonen kertoo.

Tarinat voivat liittyä elämän suuriin hetkiin, kuten lapsen syntymään tai valmistujaisiin – tai arkisempiin hetkiin, joissa jokin kappale on koskettanut tai kiteyttänyt hetken tunnelman.

”Monilla on varmasti jokin kappale, joka liittyy elämän suuriin hetkiin tai muistuttaa tärkeästä ihmisestä. Näissä hetkissä musiikki on keskeinen osa muistoa ja tarinaa”, Korhonen arvioi.

Omia muistojaan ja tarinoitaan voi käydä kertomassa osoitteessa www.teosto.fi/sebiisikosketti. Tarinoita julkaistaan kevään ja kesän mittaan Teoston verkkosivulla ja asiakaslehdessä.

Oman tarinansa voi jakaa Teoston verkkosivuilla 31.5. asti. Kaikkien tarinansa kertoneiden kesken arvotaan lippuja kesän kotimaisille festivaaleille.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä