Siirry sisältöön

Teosto mukana Rokumentissa 12.-14.11.

29.10.2014

Teosto osallistuu Joensuun Rokumenttiin 12.–14.11. Kerromme toiminnastamme osana seminaariohjelmaa ja lisäksi järjestämme vapaamuotoisen tapaamisen Pohjois-Karjalan alueen musiikintekijöille.

Olemme paikalla Rokumentissa ja Joensuussa seuraavasti:

Keskiviikkona 12.11. klo 17 Pakkahuoneella järjestetään Biisin tekemisen vaikeus -seminaari, jossa puhujana on Kotiteollisuuden Jouni Hynynen. Ennen seminaaria Teoston Antti Rask kertoo, kuinka ja mistä kanavista omasta biisistä voi saada Teostosta tilitystä.

Torstaina 13.11. klo 17 Pakkahuoneella järjestetään Teosto Roast, jossa Teoston Antti Rask ja Sirke Salovaara vastaavat alueen muusikoilta ja musiikintekijöiltä tulleisiin kysymyksiin toiminnastamme, roolistamme ja tekemisistämme. Tilaisuuden moderoi Janne Sivonen.

Teosto Roastin jälkeen järjestämme vapaamuotoisen tapaamisen tekijäasiakkaillemme klo 19. Paikalla on asiakasvastaaviamme vastaamassa asiakkaidemme kysymyksiin sekä kertomassa Teoston kuulumisia. Paikkana on Surakan baari, osoitteessa Rantakatu 11–13, 80100 Joensuu.

Perjantaina 14.11. klo 17 Teatteriklubilla on vuorossa Mihin tuottajaa tarvitaan -seminaari, jossa Riku Mattila kertoo tuottajan työstä ja roolista musiikin teossa. Ennen seminaaria Teoston Antti Rask kertoo, miten Teosto-tulot jakautuvat eri tekijöiden kesken ja esimerkkejä siitä, miten teosten jako-osuuksista voi sopia.

Rokumentin seminaareihin osallistuminen on maksutonta, mutta niihin tulee ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautuminen onnistuu osoitteessa www.popmuusikot.fi/seminaarit.

Ilmoittaudu tekijätapaamiseen tai sovi henkilökohtainen tapaaminen sähköpostitse

Jos osallistut torstaina 13.11. klo 19 järjestettävään tekijätapaamiseen, ilmoittaudu lähettämällä sähköpostia Jenni Pekkiselle (jenni.pekkinen@teosto.fi) 11.11. mennessä.

Jos haluat sopia henkilökohtaisen tapaamisen Teoston edustajan kanssa Joensuuhun Rokumentin aikaan, sovi tapaamisaika lähettämällä sähköpostia Antti Raskille (antti.rask@teosto.fi).

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä