Siirry sisältöön

Teosto-palkintoehdokkaina kuusi teosta

16.02.2017

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä vuonna kuusi teosta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Jos palkinnon saa yksi teos tai teoskokonaisuus, palkintosumma on 25 000 euroa. Jos palkinto jaetaan useamman teoksen kesken, palkintosumma on enintään 40 000 euroa.

”Ehdokkaat edustavat useita eri musiikkilajeja ja tyylejä, mikä on hyvä osoitus siitä, miten monipuolisesti Suomessa tehdään ja julkaistaan musiikkia yhden vuoden aikana”, toteaa ehdokasteokset valinneen esiraadin varapuheenjohtaja, musiikkitoimittaja Susanna Vainiola.

”Teosto-palkinnon valintaprosessin erityispiirre on, että musiikin eri genret ovat lähtökohtaisesti samalla viivalla. Esiraadin jäsenenä joutuu pois oman musiikkimakunsa mukavuusalueelta ja myös kohtaamaan omia ennakkoluulojaan, mikä tekee työskentelystä erittäin mielenkiintoista ja avartavaa. Varmaan jokainen meistä raatilaisista löysi kuuntelu-urakan aikana myös itselleen uutta ja mieleistä musiikkia, Vainiola jatkaa.

Ehdokkaana olevat teokset ja teoskokonaisuudet on julkaistu tai kantaesitetty vuoden 2016 aikana.

Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat perusteluineen

Aakkosjärjestyksessä teoksen nimen mukaan:

Adrian – The Hearing
Ringa Mannerin
sävellykset ja sanoitukset sekä Ringa Mannerin ja Pasi Viitasen sovitukset The Hearingin levyllä Adrian.
Tasapainoinen, onnistunut kokonaisuus, jossa Ringa Manner on löytänyt oman luontevan kielensä. Orgaanismekaaninen kokonaisuus, joka muistuttaa lajityypin perinteestä ja samalla kuulostaa omanlaiseltaan.
Katso videohaastattelu

Agartha – Oddarrang
Lasse Lindgrenin
, Olavi Louhivuoren ja Osmo Ikosen sävellykset ja Oddarrangin sovitukset levyllä Agartha.
Genrerajoista piittaamaton, omalakinen teos, joka sitoo lankansa ehyeksi kudelmaksi. Hengittävä, hypnoottinen kokonaisuus, kuin elävä organismi.
Katso videohaastattelu

Amen 1 ja Amen 2 – Mikko Joensuu
Mikko Joensuun sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyillä Amen 1 ja Amen 2.
Mikko Joensuu kutsuu kuulijan mukaansa henkilökohtaiselle matkalleen. Hän hyödyntää niin juurimusiikin kuin elektronisen nykymusiikin keinoja ja luo niistä uutta. Amen-teokset kehittyvät  kokonaisuuden osasta toiseen, ja instrumentaatio elää luontevasti mukana.
Katso videohaastattelu

Autioilla rannoilla – Edu Kettunen
Edu Kettusen sävellykset, sanoitukset ja sovitukset levyllä Autioilla rannoilla.
Musiikin käsityöläisen mestarinäyte, jonka lauluissa kiteytyy pitkän uran tuoma varmuus. Pienin elein kerrotut suuret tarinat kuljettavat ympäri maailmaa. Sanat istuvat musiikkiin saumattomasti. 
Katso videohaastattelu

Romer’s Gap – Olli Virtaperko
Olli Virtaperkon konsertto sähköisesti vahvistetulle sellolle ja orkesterille.
Tyylipuhdas konsertto, joka venyttää dynamiikan äärimmilleen. Teos liikkuu suvereenisti rankan särön ja sinfonisen kauneuden välillä. Virtaperkon sävellys antaa vahvistetun sellon mouruta kuin suuri eläin.
Katso videohaastattelu

Värähtelijä – Oranssi Pazuzu
Toni ”Ontto” Hietamäen
sanoitukset sekä Oranssi Pazuzu -yhtyeen sävellykset ja sovitukset levyllä Värähtelijä.
Värähtelijä ottaa lähtökohdakseen mustan metallin, mutta laajentaa palettia määrätietoisesti ja ennakkoluulottomasti. Intensiivinen trippi hengittää pitkissä kaarissa ilman kiireen tuntua.
Katso videohaastattelu

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia

Teosto-palkinnolla musiikintekijät ja -kustantajat nostavat vuosittain esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaetaan 14. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Esiraadin ja juryn kokoonpano

Palkintoehdokkaat on valinnut esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna säveltäjä Pekka Kuusisto (esiraadin pj), päätoimittaja Mikko Meriläinen, musiikkitoimittaja Susanna Vainiola, Avanti!-orkesterin toiminnanjohtaja Maati Rehor, musiikkitoimittaja Tove Djupsjöbacka, muusikko Pekka Kuorikoski ja musiikkitoimittaja Jaani Länsiö.

Palkinnon saajan tai saajat ehdokkaiden joukosta valitsee jury, johon kuuluvat kaupallisen radion emerita, Senior Advisor Leena Puntila (raadin pj), Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio ja viime vuonna Teosto-palkinnolla palkittu sanoittaja-säveltäjä Henri ’Paperi T’ Pulkkinen (Paperi T: Malarian pelko). Päätös julkistetaan Musiikkitalon Ravintolassa torstaina 20.4. pidettävässä tilaisuudessa.

Lisätietoja:
Susanna Perämaa, markkinointipäällikkö
susanna.peramaa(at)teosto.fi
p. 09 6810 1347

Olli Virtaperkon teosta ”Romer’s Gap” voit kuunnella täällä.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä