Siirry sisältöön

Teosto-palkintoehdokkaina seitsemän teosta 2020

11.02.2020

Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä vuonna seitsemän teosta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja. Jos palkinnon saa yksi teos tai teoskokonaisuus, palkintosumma on 25 000 euroa. Jos palkinto jaetaan useamman teoksen kesken, palkintosumma on enintään 40 000 euroa.

Ehdokkaana olevat teokset ja teoskokonaisuudet on julkaistu tai kantaesitetty vuoden 2019 aikana.

”Seikkailu suomalaisten musiikillisen luomisvoiman parissa on aina yhtä jännittävä”, toteaa esiraadin puheenjohtaja, muusikko, musiikkitoimittaja Arttu Tolonen. “Ja jokainen vuosi on ainutlaatuinen. Tänä vuonna raatiin tekivät vaikutuksen vahvojen jazz-julkaisujen määrä sekä tapa, jolla vanhoja perinteitä päivitetään ja sovelletaan aina uuteen aikaan ja uusiin yhteyksiin. Kaikki esiraatilaiset nauttivat urakasta tänäkin vuonna ja uskon myös voittajan valitsevan varsinaisen raadin nauttivan äärimmäisen vaikeasta tehtävästään. Kaikki seitsemän teosta ovat palkinnon arvoisia.”

Esiraadin valitsemat Teosto-palkintoehdokkaat perusteluineen (aakkosjärjestyksessä teoksen nimen mukaan:

Folk – Jesse Markin
Totte Rautiaisen ja Jesse Markinin sävellykset ja sanoitukset levyllä Folk.

FOLK on sulatusuuni, jossa hiphop, 2000-luvun indie rock sekä pop, soul, elektroninen musiikki ja jazz muuttuvat joksikin uudeksi. Totte Rautiaisen sävellykset ja Jesse Markinin sanoitukset ovat aikamme universaalia musiikkia.

Hattarahiukset – Sur-rur
Ville Vuorenmaan sävellykset ja sanoitukset sekä Ville Vuorenmaan, Kimmo Pohjapellon ja Ville Laurilan sovitukset levyllä Hattarahiukset.

Sur-rurin Hattarahiukset-levyllä koruton ja ajoittain jopa naivistinen musiikki yhdistyy suorastaan vallattomiin, surrealismin kanssa flirttaileviin sanoituksiin. Levyllä seikkailevat Fleetwood Macin ja neiti Marplen tapaiset popkulttuurijyrät, tappamiaan lohikäärmeitä kyseenalaistava ritari, keittiön pöydän vallankumouksellinen leivänmuru, 50-luvulle juuttunut robotti ja monet muut. Yllättävien aiheidenkin yhteydessä bändi onnistuu yllättämään herkullisilla yksityiskohdilla.

Lehtojärven Hirvenpää – Lehtojärven Hirvenpää
Harri Kuusijärven sävellykset ja Jaakko Laitisen sanoitukset levyllä Lehtojärven Hirvenpää.

Lehtojärven Hirvenpää löytää uusia kulmia tangoon. Vuonna 2019 se on jonkin sortin uroteko. Harri Kuusijärven sävellykset hakevat musiikilliset vaikutteensa jostain tango nuevon ja tanssilavan väliltä. Jaakko Laitisen lyriikat käsittelevät aiheita, joihin ei genressä ole kajottu ja tekee sen juuri sopiva pilke silmäkulmassa, suomalaista veijariperinnettä päivittäen. Hikiläikät paidan kainaloissa kuuluvat osana kokonaisuutta.

Näytän missä asun – M
Minja Kosken sävellykset ja sanoitukset levyllä M – Näytän missä asun

Minja Kosken sävellykset ja sanoitukset ovat kaunista pop-musiikkia, jossa arkisia asioita tarkastellaan persoonallisen koskettavasti. Sävellysten voimasta kertoo se, miten ne upealta ne kuulostavat levyn ajoittain hyvinkin paljaissa raameissa.

…On Escher – Sami Klemola 
Sami Klemolan sävellys …on Escher

Klemolan kolmen teoksen sarja on syvästi paradoksaalinen. Se tekee minimalismista maksimalistista, ambientista aggressiivista ja metelistä kaunista. Ennen kaikkea se on kuitenkin energinen ja elämäniloinen.

Syrtti – OK:KO
Okko Saastamoisen sävellykset levyllä Syrtti.

Viime vuosien hienojen kotimaisten jazz-levyjen joukossa Syrtti erottuu suomalaisuudellaan. OK:KO on onnistunut tuomaan modaalisen jazzin yli puolivuosisataiseen perinteeseen nojaavaan musiikkiinsa kansanmusiikkivaikutteita hienovireisellä ja herkällä tavalla, joka ei tee asiasta numeroa. Vaikutus on piristävä ja raikas.

To Sappho – Signe
Josefiina Vannesluoman, Selma Savolaisen, Mikko Sarvanteen ja Sampo Kasurisen sävellykset ja sovitukset Sapphon, Edith Södergranin, Josefiina Vannesluoman ja Selma Savolaisen teksteihin levyllä To Sappho.

To Sappho laajentaa kuvaamme siitä mihin moderni lauluyhtye pystyy. Jazzista, kokeellisesta sekä valtavirtapopista ja nykymusiikista ammentavat sävellykset sisältävät ajoittain hyvinkin pelottomia harmonisia ratkaisuja. Riisuttu toteutus korostaa sekä melodioiden rikkautta että teatraalisuutta.

Teosto-palkinnolla palkitaan rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia teoksia

Teosto-palkinnolla Teoston asiakkaina olevat säveltäjät, sanoittajat ja musiikkikustantajat nostavat vuosittain esiin rohkeita, omaperäisiä ja innovatiivisia kotimaisia sävelteoksia. Tänä vuonna tunnustuspalkinto jaetaan 16. kerran.

Palkinto jaetaan 1–4 teokselle tai teoskokonaisuudelle, ja palkintosumma on enintään 40 000 euroa. Jos palkinnon saa vain yksi teos tai teoskokonaisuus, palkinto on 25 000 euroa. Teokset voivat edustaa mitä tahansa musiikin lajia, ja niiden pitää olla edellisen palkintokauden jälkeistä tuotantoa.

Esiraadin ja tuomariston kokoonpano

Palkintoehdokkaat on valinnut esiraati, johon kuuluivat tänä vuonna muusikko, musiikkitoimittaja Arttu Tolonen (esiraadin pj), musiikkitoimittaja, tietokirjailija Mervi Vuorela, musiikkitoimittaja Lotta Emanuelsson, musiikintutkija, musiikkitoimittaja Mikael Mattila, toimittaja Katri Kallionpää, viulisti Eriikka Maalismaa ja dj Bunuel.

Palkinnon saajan tai saajat ehdokkaiden joukosta valitsee viisihenkinen tuomaristo, johon kuuluvat viime vuoden Teosto-palkintovoittajat Sebastian Hilli, Stina Koistinen ja Nicolas ’Leissi’ Rehn sekä Teoston johtoryhmän kutsumat jäsenet luova johtaja Ville Vilén (Yle) ja kapellimestari Dalia Stasevska. Teosto-palkintovoittaja julkistetaan Musiikkitalon Ravintolassa torstaina 23. huhtikuuta pidettävässä tilaisuudessa.

Tiedotteen valokuva: AJ Savolainen

Lisätietoa: 

Soittolista Teosto-palkintoehdokkaista

Teos: ...on Escher osa 1, osa 2 ja osa 3

Teosto-palkinto aiempina vuosina

Jaa somessa