Siirry sisältöön

Teosto sijoittajaksi kotimaiseen Artist Exchangeen

01.09.2016

Artist Exchange

Teosto ja start-up-yritys Artist Exchange ovat allekirjoittaneet tänään sopimuksen, jonka myötä Teostosta tulee Artist Exchangen omistaja 5 prosentin osuudella. Organisaatiot alkavat tehdä kehitysyhteistyötä, jonka tavoitteena on kehittää erityisesti musiikin esittäjiä ja live-musiikin ostajia hyödyttäviä digitaalisia palveluita.

Kyseessä on Teoston ensimmäinen sijoitus start-up-yritykseen.

”Omistajuus start-up-yrityksessä on mielenkiintoinen uusi avaus Teostolle. Musiikkiala muuttuu nopeasti, ja koemme tärkeäksi toimia erilaisissa verkostoissa, jotka hyödyttävät musiikin tekijöitä ja esittäjiä. Sijoittaminen musiikkialan digitalisaatioon tähtävään start-upiin tukee omaa strategiaamme ja hyödyttää toivottavasti toimialaa laajemminkin.”, Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä kommentoi.

”Artist Exchangen visiona on helpottaa livemusiikin ostamista innovatiivisen verkkopalvelun avulla sekä Suomessa että myös kansainvälisesti. Koemme, että yhteistyö Teoston kaltaisen musiikkialan keskeisen toimijan kanssa edistää visiomme toteutumista ja avaa meille uusia mahdollisuuksia palvella asiakkaitamme”, Artist Exchangen toimitusjohtaja Heikki Raulo kertoo.

Artist Exchangen muita omistajia ovat yrityksen toimivan johdon lisäksi mm. Takeoff Partners, Sanoma Digitalin liiketoimintajohtaja Marja-Leena Tuomola ja Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuvana parhaiten tunnettu Samu Haber.

Yhteistyötä palvelukehityksessä

Sekä Teosto että Artist Exchange ovat kehittäneet digitaalisia palveluita elävän musiikin alueella. Teosto lanseerasi lokakuussa 2015 musiikin esittäjille tarkoitetun Keikkamobiili-palvelun, jolla artistit ja esiintyjät voivat ilmoittaa keikoilla ja konserteissa esittämänsä musiikin tiedot Teostolle. Artist Exchange julkaisi keväällä 2016 osoitteessa www.artistexchange.fi verkkopalvelun, jonka kautta niin musiikkialan ammattilaiset, yritykset kuin yksityishenkilötkin voivat ostaa artisteja tapahtumiinsa Suomen laajimmasta valikoimasta – ja livemusiikin myyjät voivat vastaavasti myydä edustamiensa artistien keikkoja.   

”Olemme molemmat kehittäneet digitaalisia palveluita elävän musiikin alueella, joten myös yhteistyö tällä saralla on erityisen mielekästä. Tavoitteenamme on kehittää palveluita, jotka helpottavat kotimaisen musiikin käyttöä tapahtumissa ja vauhdittavat pitkällä tähtäimellä musiikkitapahtumien määrän kasvua. Ihannetapauksessa voimme tarjota artisteille ja esiintyjille yhden palvelun, jossa he voivat hallinnoida kaikkea esiintymisiin liittyvää toimintaansa”, Teoston kehitysjohtaja Roope Pajasmaa kommentoi.

Lisätietoja

Roope Pajasmaa, Teosto, puh. +358 50 365 8351, roope.pajasmaa@teosto.fi

Heikki Raulo, Artist Exchange, puh. +358 40 7191589, heikki.raulo@artistexchange.fi

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä