Teosto vaatii EU:lta uutta sääntelyä tekoälyn ja tekijänoikeuden tasapainottamiseksi
Teosto on antanut lausuntonsa Euroopan komission juuri päättyneeseen kuulemiseen (Commission seeks views on the review of EU copyright rules), jossa arvioidaan EU:n tekijänoikeuslainsäädännön kehittämistarpeita sekä vuonna 2019 annetun digitaaliympäristöä sääntelevän DSM-direktiivin toimivuutta. Komissio pyysi näkemyksiä muun muassa generatiivisen tekoälyn aiheuttamista haasteista tekijänoikeuksien lisensoinnille ja oikeuksien täytäntöönpanolle.
Teosto katsoo lausunnossaan, että generatiivinen tekoäly on tuonut merkittäviä riskejä tekijänoikeuksille ja sitä kautta luovalle alalle. Nykyinen sääntelykehikko ei riitä ratkaisemaan generatiivisen tekoälyn tekijänoikeuksiin liittyviä rakenteellisia ongelmia.
Suojattuja teoksia hyödynnetään generatiivisen tekoälyn yhteydessä laajamittaisesti ilman lupaa ja korvauksia oikeudenomistajille. Tekijänoikeuksien toimeenpano on käytännössä mahdotonta, koska läpinäkyvyysvaatimukset suojattujen aineistojen hyödyntämisestä tekoälyn kouluttamisen ja tekoälypalveluiden kehittämisen ja käytön yhteydessä ovat riittämättömät, mikä heikentää käytännön edellytyksiä lisensoinnille. Lisäksi suojattua sisältöä oikeudetta hyödyntäen tuotettu tekoälysisältö syrjäyttää alkuperäisteoksia ja niiden käyttöä markkinoilla, vääristää kilpailua sekä aiheuttaa oikeudenomistajille merkittäviä tulonmenetyksiä.
Tulonmenetyksiä aiheutuu sekä luvatta hyödynnettyjen teosten tekoälykäytöstä, mutta myös perinteisemmillä musiikin käyttöalueilla, joissa alkuperäisteosten käyttö korvautuu tekoälysisällöllä pyrkimyksenä välttää tekijänoikeuskorvausten maksu.
Teosto yhtyy lausunnossaan eurooppalaisen tekijänoikeusjärjestöjen kattojärjestönsä GESACin näkemykseen siitä, että tarvitaan erillistä ja kohdennettua EU-tason lainsäädäntöä, joilla generatiiviseen tekoälyyn ja tekijänoikeuksiin liittyvät rakenteelliset ongelmat voidaan ratkaista. Teoston näkemyksen mukaan DSM-direktiivin avaaminen ei ole tarpeellista.
Uuden sääntelyn tulisi vahvistaa oikeudenomistajien tiedonsaantimahdollisuuksia nykyistä laajempien suojatun sisällön käyttöön liittyvien läpinäkyvyysvaatimusten kautta. Lisäksi on tarpeen ottaa käyttöön tekoälypalveluita koskeva suojatun sisällön käyttöä koskeva käyttöolettama, jota sovellettaisiin, mikäli tekoälypalvelut kieltäytyvät yhteistyötä oikeudenhaltijoiden tai niitä edustavien tahojen kanssa tai eivät täytä läpinäkyvyysvaatimuksia riittävällä tasolla.
Kilpailun vääristymisen estämiseksi on välttämätöntä, että EU:n ulkopuolelle sijoittuneet, mutta EU:n alueelle palveluita tarjoavat tekoälypalvelut eivät voi kiertää EU:n sääntelyn periaatteita. EU:n tekijänoikeuslainsäädännön on sovelluttava kaikki EU:n alueella toimiviin tekoälypalveluihin riippumatta siitä, missä tekoälymallit on koulutettu. Tekoälysisällön alkuperäistä suojattua sisältöä oikeudettomasti syrjäyttävään ja arvoa dilutoivaan vaikutukseen on tarpeen puuttua tekijänoikeuslähtöisellä tavalla: tekoälysisältö perustuu suojattuun sisältöön ja ilmentää niitä, vaikka yksittäisiä teoksia ei olisikaan tunnistettavissa.
Lainsäädännöllä tulisi selventää, että tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden nykyiset kappaleen valmistamista ja yleisölle välittämistä koskevat alkuperäisten teosten oikeudet ulottuvat myös tekoälyn tuottaman sisällön luomiseen ja hyödyntämiseen. Oikeudenhaltijoilla tulisi olla saada korvaus tekoälysisällöstä
Teosto on lausunnossaan myös korostanut, ettei nykyisten tekijänoikeuspoikkeusten soveltamisalaa tule laajentaa. Tutkimuskäyttöä koskevan tekijänoikeuspoikkeuksen soveltamisala on tutkimustoiminnan tarpeiden kannalta riittävä – jos soveltamisalaa laajennetaan, on riski, että kaupalliset tekoälytoimijat voisivat vedota poikkeukseen lisensointivelvoitteiden välttämiseksi.
Teosto nosti lausunnossaan esiin myös tarpeen säännellä niin sanottuja buy-out-järjestelyjä, joilla erityisesti EU:n ulkopuoliset toimijat pyrkivät kiertämään eurooppalaisten tekijöiden oikeuden asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen hankkimalla tekijöiltä oikeudet teosten hyödyntämiseen matalahkoilla kertakorvauksilla ja laajamittaisilla oikeuksien luovutuksilla.
Teosto katsoo, että EU-tason sääntely generatiiviseen tekoälyyn ja tekijänoikeuksiin liittyvien rakenteellisten ongelmien ratkaisemiseksi on välttämätöntä. Se luo edellytykset toimiville lisensointimarkkinoille, turvaa eurooppalaisen luovan alan toimintaedellytykset mahdollistaen samalla vastuullisen ja kestävän teknologiakehityksen.
Lue myös: Targeted initiative for a better copyright environment for European creativity and innovation