Siirry sisältöön

Teosto valmistelee tukea laskevien tekijänoikeuskorvausten kompensoimiseksi

09.04.2020

Koronapandemia on pysäyttänyt lukuisten taiteilijoiden ansaintamahdollisuudet kuin seinään. Koronan vaikutukset ilmenevät monille musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille kuitenkin vasta viiveellä.

Markkinasulku tulee näkymään tekijänoikeuskorvausten tilityksissä syyskaudesta alkaen. Monet ulkomaiset tekijänoikeusjärjestöt ovat raportoineet, että vaikutukset tulevat olemaan suurimmat vasta alkuvuoden 2021 tilityksissä.

Musiikin säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat tarvitsevat kaiken avun, jolla voidaan rakentaa siltaa tulevaisuuteen. Tämän vuoksi Teosto ja sen jäsenjärjestöt valmistelevat heidän avustamistaan syyskaudella, kun koronan negatiiviset vaikutukset alkavat näkyä tekijänoikeuskorvausten tilityksissä.

Valmistelussa kartoitetaan mahdollisuudet käyttää kulttuurisiin tarkoituksiin pidätettyjä kansallisia varoja sekä Teosto-rahaston varoja oikeudenomistajien koronatukeen. Valmistelu tehdään loppukevään aikana.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä