Siirry sisältöön

Teoston ja Ihan Oma Juttu Oy:n koulutushanke valittu EU:n Digital Skills Awards -parhaimmistoon

21.11.2018

Euroopan komissio käynnisti joulukuussa 2016 digitaalitaitoja ja työpaikkoja edistävän yhteenliittymän (Digital Skills and Jobs Coalition), jonka tarkoituksena on vastata digitaalitaitojen tarpeisiin ja kysyntään Euroopan maissa ja työmarkkinoilla. Komission tavoitteena on turvata myös Euroopan elinkeinoelämän kilpailukyky.

Euroopan komissio nostaa vuosittain esille European Digital Skills Awards -tapahtumassa erinomaisia hankkeita, jotka edistävät digitaitoihin ja kilpailukykyyn liittyviä teemoja. Yli 260 hakemuksesta on valittu kuusi hanketta Digital Skills in Education -kategorian finalisteiksi. Yksi näistä on Teoston ja konseptin kehittäneen Ihan Oma Juttu -yrityksen Suomessa toteuttama koulutushanke, jonka keskiössä ovat luova tekeminen, digitaalinen oppimisympäristö ja musiikin tekeminen.

Teosto toteutti yhdessä Ihan Oman Jutun kanssa 2017 pilotteja suomalaissa kouluissa, joista saatuja kokemuksia tullaan hyödyntämään 2018-2020 aikana Teoston koordinoimassa Future Songwriting -hankkeessa, joka on saanut rahoitusta Luova Eurooppa – Kulttuuri -alaohjelmasta Euroopan komissiolta.

European Digital Skills Awards -palkinnot jaetaan tänä vuonna ICT2018-tapahtuman yhteydessä. ICT2018 on Euroopan komission tärkein uusiin teknologioihin, innovaatioihin ja rahoitukseen liittyvä tapahtuma, joka järjestetään Wienissä 4.-6.12.2018.

Taustaa

Teosto on liittynyt Digital Skills and Jobs -koalition jäseneksi tammikuussa 2017. Koalition kautta Teoston tavoitteena on laajentaa eurooppalaisen innovaatiotoiminnan verkostoja sekä edistää edunvalvontaan liittyviä aiheita ja tarkastella uusia rahoitusmahdollisuuksia.

Lue lisää

Teoston ja Ihan Oma Juttu -tiimin kouluhanke
EU-komission Digital Skills and Jobs Coalition -yhteenliittymä 
Digital Skills Awards -ehdokkaat  
Tietoa palkitsemistapahtumasta: EU- komissaari Mariya Gabriel palkitsee viisi hanketta 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä