Siirry sisältöön

Teoston toimitilojen avajaisissa kuultiin ministerin terveiset ja kotimaista räppiä

12.09.2014


Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Teosto vietti uusien toimitilojensa avajaisia 11. syyskuuta yhdessä seitsemän muun järjestön kanssa. Järjestöjen muodostaman Luovan Huipun avajaisia juhlisti Kampin korttelissa noin 300 kutsuvierasta. Tupaantuliaisissa kuultiin eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan ajankohtaisia näkemyksiä luovien alojen merkityksestä sekä Nyt kolisee –live! -kollektiivin riimityksiä.

Tavastialla iltatilaisuuden avasi ministeri Toivakka, joka korosti luovien alojen merkitystä Suomen talouden ja yrittäjyyden kannalta.

”Luovilla aloilla on merkittävää potentiaalia uuden kasvun luomiseksi. Esimerkiksi suomalainen musiikki näkyy maailmalla laajasti ja monipuolisesti. Viimeisen 15 vuoden aikana musiikkiviennin arvo on lähes kymmenkertaistunut”, Toivakka muistutti avaussanoissaan.

Ministeri myös totesi, että hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus itsensä työllistävien henkilöiden työmarkkina-aseman sekä sosiaali- ja eläketurvan parantamiseksi.

”Luovien alojen yrittäjien on voitava kehittää ja kasvattaa yritystoimintaansa kuten muidenkin yrittäjien. Oikeudenmukaisempi verotus kannustaisi taiteilijaa kansainvälistymään ja silti pysymään suomalaisen tekijänoikeusjärjestön asiakkaana ja kotouttamaan teostensa tuoton Suomeen”, Toivakka sanoi.

Lisää kuvia Teoston Facebook-sivulla: https://www.facebook.com/musiikintekijoidenjarjesto

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä