Siirry sisältöön

Teoston valokuvanäyttely Tiketti Galleriassa esittelee kotimaisia musiikintekijöitä luomistyönsä äärellä

07.05.2019


Musiikissa valokeila kohdistuu usein artisteihin ja orkestereihin, jotka musiikkia esittävät. Rakkaudesta musiikkiin: Luovassa tilassa –valokuvanäyttely nostaa valokeilaan ne, jotka musiikkia tekevät: säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat.Osa heistä ei esitä musiikkiaan itse, vaan musiikin tulkitsee joku muu; osa heistä myös laulaa ja soittaa itse. Näissä kuvissa kukaan ei kuitenkaan näyttäydy artisti- tai esiintyjäroolissaan, vaan musiikin tekijänä – työnsä äärellä, ’behind the scenes’.

’Behind the scenes’ on myös tässä näyttelyssä esillä olevien valokuvien konsepti. Teoston brändikuvina käytettävät kuvat otettiin osana visuaalisen ilmeen uudistamista, joka tehtiin Teoston vuonna 2018 viettämän 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Ilmeuudistuksen pääsuunnittelijana toimi Tweed Agencyn Tommi Mustonen yhdessä kollegansa Jan Schulte-Tiggesin kanssa. Henkilöt musiikin takaa kutsui kuvilla esiin helsinkiläinen valokuvaaja AJ Savolainen.

Kuvilla haluamme tarjota kurkistuksen musiikin tekijän ammattiin ja musiikin tekemiseen. Tilanne ja ympäristö, missä musiikkia tehdään voi olla hyvinkin yksityinen ja pelkistetty verrattuna näyttävään esiintymistilanteeseen. Harva tulee ajatelleeksi missä, miten ja millaisten välineiden avulla musiikki kirjoitetaan.

Tähän mennessä AJ on kuvannut Teoston brändikuviin jo kaksikymmentä säveltäjää, sanoittajaa ja sovittajaa työnsä äärellä joko autenttisissa tai mahdollisimman todenmukaisissa ympäristöissä. Kuvat näyttävät välähdyksen kulissien takaa, hetken luovasta tilasta, jonka tuloksena saamme kuulla ja kokea musiikkia oman elämämme eri tilanteissa.

Kiitämme kuvissa esiintyviä musiikintekijöitä, että he ovat avanneet meille yksityisempää maailmaansa ja jakaneet kanssamme luovan tilansa. Kiitos Anna-MariAnssiCeciliaChisuEijaIiroJareJenniKaijaKnipi, LeifMattiMikkoNoahPetriSauliTidoTimoTuomas ja Ville-Petteri.Kiitos, kun saimme kuvata teitä ja kiitos, kun teette musiikkia!

Tiketti Galleria, Urho Kekkosen katu 4 – 6, Helsinki
Galleria avoinna ma – pe klo 11 – 18
Vapaa pääsy!

Näyttelyn Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/2245455602187888/
#tikettigalleria #teosto #rakkaudestamusiikkiin #luovassatilassa

Valokuvaaja AJ Savolainen
AJ Savolainen (s. 1974) on Kuopiossa syntynyt helsinkiläinen, henkilökuvaukseen erikoistunut valokuvaaja. Viimeisen 20 vuoden aikana Savolainen on työskennellyt useille lehtitaloille, levy-yhtiöille, oppilaitoksille, mainostoimistoille sekä lukuisille muille yrityksille. Hänet tunnetaan etenkin musiikkialan kuvistaan, joissa Savolainen on tehnyt yhteistyötä monien muusikoiden ja yhtyeiden kanssa vaihtoehtoartisteista eturivin tähtiin ja kansanmusiikista metalliin. Hän on kuvannut levynkansi- ja promokuvia muun muassa Anssi Kelalle, Juha Tapiolle, Pelle Miljoonalle, CMX:lle, The Rasmukselle, Johanna Kurkelalle, Viikatteelle, Pekko Käpille, Värttinälle ja monelle muulle. Ks. lisää www.behance.net/ajsavolainen  

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä