Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mervi Vuorela
Kuva: Jussi Helttunen

Biisien tekoa ja ahaa-elämyksiä Pornaisten Yhtenäiskoulussa

Pornaisten Yhtenäiskoulun 6A-luokassa on meneillään ihan oma juttunsa. Oppilaat hälisevät ja lappavat pahvilautasille donitseja, sipsejä ja karkkia. Osaa porukasta ujostuttaa, sillä alkamassa on Teoston ja Triplefist Musicin Ihan Oma Juttu -hankkeen loppuhuipennus.

Oppilaat ovat säveltäneet, sanoittaneet ja tuottaneet 4-5 hengen ryhmissä biisejä musiikkiteknologiaa hyödyntäen. Nyt kappaleet kuunnellaan ensimmäistä kertaa koko luokan voimin.

Ensimmäisenä biisinä kuullaan Bossit-nimisen tyttöryhmän tekemä Kesäpäivä. Siinä lempeä kitarointi yhdistyy EDM-henkiseen karskiin väliosaan. Seuraavaksi on vuorossa Four Roses -nelikon ilmavasti soiva Takatalvi. Siinä huomio kiinnittyy lyriikkaan, jonka eteen on selvästi nähty paljon vaivaa. Ihan Oma Juttu –hankkeen kummina toimiva poplaulaja Sandhja kommentoi biisin kuulostavan vähän PMMP:ltä.

”Mikä on PMMP?”, yksi luokan pojista kysyy aidosti hämmentyneenä.

Ala-asteella poikien ja tyttöjen välinen vastakkainasettelu on vielä vahvaa, ja siksi 6A-luokan pojat ovat muodostaneet oman biisintekoryhmänsä Musapojat. Heidän biisissään Kilin kolin köh köh räpätään ja soitetaan muun muassa kellopeliä. Lisäksi Four Roses käy fiittaamassa biisissä. Luokanopettaja Minna Salmisen mukaan yhteistyön hintana oli kaksi suklaalevyä.

Neljäntenä biisinä kuullaan kantaa ottava Välkkäihastus. Siinä kertoja tunnustaa ihastuneensa välitunnilla poikaan, mutta ihastus hälvenee, kun poika jää kiinni lunttaamisesta.

Idiootti, hanki elämä!”, kertosäkeessä lauletaan. Beatfox-ryhmän tekemä kappale yllättää tekstinsä lisäksi sillä, että sen pohjana on käytetty setäbändi Uriah Heepin biisiä Lady in Black.

Päivän ainoa englanninkielinen kappale on The Unique Girlsin mollivoittoinen Thoughts. Ihan Oma Juttu -hankkeen vetäjiin kuuluva Janne Hiedanniemi kommentoi biisin olevan ”moderni hitti”.

Muutakin kuin musiikkia

Kun biisit on kuunneltu, Hiedanniemi kysyy, aikovatko oppilaat jatkaa musiikin tekemistä myös jatkossa. Vastaukseksi hän saa epämääräisiä nyökkäyksiä.

Bossit-ryhmän Viivi ja Jasmine kertovat pitäneensä biisien tekemisestä, vaikka se aluksi tuntuikin hankalalta. Hetkeä ennen Kesäpäivä-biisin nauhoitusta tytöt esimerkiksi suttasivat muistivihkostaan kaikki sanat, koska eivät olleet niihin tyytyväisiä.

”Vaikeinta biisinteossa oli sanojen keksiminen”, Viivi sanoo.

”Ja etenkin se, mitkä sanat sopivat melodiaan”, Jasmine tarkentaa.

Jasminen mukaan heille ei annettu mitään tiettyjä ohjeita sävellyksen tai sanoituksen suhteen: ”Me vaan tehtiin, mitä mieleen tulee.”

Kumpikaan tytöistä ei ollut aiemmin käyttänyt musiikkiteknologiaa tai soittanut mitään instrumenttia. Musiikinteko-ohjelma GarageBandin opetteleminen oli silti heidän mielestään ”ihan helppoa”. Myös biisin äänittäminen sujui alkujännityksen jälkeen hyvin luokkahuoneeseen rakennetussa studiossa.

Suomalaista räppiä, poppia ja etenkin JVG:tä kuunteleva Viivi arveleekin, että biisin tekemiselle saattaa tulla jatkoa tulevaisuudessa: ”Ei sitä koskaan tiedä.”

Myös Pornaisten koulun opettajat ovat projektiin tyytyväisiä. Musiikinopettaja Sari Goltz aikoo aloittaa GarageBandin alkeiskurssit muillekin luokille, ja luokanopettaja Minna Salminen kertoo 6A-luokan tekevän myöhemmin musiikkivideot nyt kuultuihin kappaleisiin.

”Tämä on ollut ihan hillitön juttu meidän luokalle”, Salminen sanoo. ”Kun helmikuussa aloitimme, en osannut edes ajatella, mitä kaikkea projektiin sisältyy. Tässä on menty myös musiikin ulkopuolelle eli on tehty tiimityötä, tarjottu apua ja kannustettu toisia.”

Koulut isojen haasteiden edessä

Keväällä 2016 neljässä koulussa pilotoitu Ihan Oma Juttu -hanke on käynnissä Pornaisten lisäksi Espoossa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lohjalla. Teoston yhteistyökumppanina hankkeessa toimii säveltäjä-tuottajatiimi Triplefist Music. Janne Hiedanniemi Triplefist Musicista sanoo, että malli on tarkoitus laajentaa valtakunnalliseksi.

”Meidän painopiste on nyt opettajankoulutuksessa, sillä se on ainut tapa, jolla tarvittava tietotaito siirtyy kuntiin. Uudessa opetussuunnitelmassa eli opsissa on aika vahva painotus luovuudelle ja teknologian hyödyntämiselle. Kaikissa kouluissa missä ollaan oltu, rehtorit ovat sanoneet, että tämä on juuri sitä apua, mitä opsin jalkauttaminen vaatii musiikkiteknologian osalta.”

Triplefist Musicin jäsenet – Janne Hiedanniemi, Tuomas Hiedanniemi ja Kari Saarilahti – saivat idean Ihan Oma Juttu -hankkeeseen työskenneltyään pitkään opettajina koulussa ja päiväkodissa sekä tuottajina ja säveltäjinä musiikkikentällä.

”Pohdittiin jo aiemmin opettajina toimiessamme, että opsin tavoitteet ovat aika isoja. Nyt kun vielä teknologia ja digitalisaatio ovat tulleet kovalla voimalla, koulut ja opettajat ovat aikamoisen tehtävän edessä. Halusimme ratkaista, mitä teknologia tarkoittaa käytännössä ja miten sitä hyödynnetään luoviin prosesseihin tarkoituksenmukaisella ja tasavertaisella tavalla. Teknologia ei ole itsetarkoitus, eikä välttämättä musiikkikaan. Ei tässä ole tarkoitus tehdä tulevaisuuden tähtiä, vaan antaa musiikin avulla ennen kaikkea välineet kanavoida niitä tunteita, jotka ovat sanallisen ilmaisun ulkopuolella”, Janne Hiedanniemi sanoo.

”Toisaalta on myös selvää, että näiden oppilaiden joukosta löytyy tulevaisuuden tekijät ja musiikkialan tulevat ammattilaiset”, lisää Tuomas Hiedanniemi.

Kari Saarilahti kertoo saaneensa Ihan Oma Juttu -hankkeesta loputtomasti ahaa-elämyksiä.

”Yhtä musiikkiluokkaa lukuun ottamatta olemme opettaneet luokkia, joissa oppilailla ei välttämättä ole ollut aiempaa kokemusta musiikin tekemistä. Se on johtanut tosi makeisiin ja persoonallisiin juttuihin, joita en ehkä itse olisi ammattilaisena tehnyt.”

Saarilahti sanoo kiinnittäneensä huomiota myös ryhmädynamiikan muutoksiin.

”Sellaiset oppilaat, jotka ovat olleet enemmän sivussa ja joita ei esimerkiksi ole valittu pesäpallotunnilla ensimmäisinä joukkueeseen, ovat saattaneet innostua musiikin tekemisestä ja olleet ihan kingejä koodaamaan biittejä. Hankkeen kuluessa olemme huomanneet, että piilossa on ihan älytön määrä intoa ja potentiaalia, jotka vaan odottavat ulospääsyään.”

Teosto kartoittaa opetushankkeen vientipotentiaalia

Teoston ja Triplefist Musicin kouluille suuntaama IHAN OMA JUTTU – Musiikkiteknologia luovuuden tukena -hanke pohjautuu opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteisiin uudistaa oppimisympäristöjä sekä edistää lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Teosto kartoittaa opetusviennin mahdollisuuksia EU-tasolla yhteistyössä muun muassa ranskalaisen Sacem-järjestön, Sibelius Akatemian ja espanjalaisen Pompeu Fabran yliopiston kanssa.

Jaa somessa
Lue lisää