Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Jussi Helttunen

Co-write tuo uusia kansainvälistymisen mahdollisuuksia

Tuottaja Mikko Tamminen on osallistunut kymmeniin co-writeihin, joita voidaan verrata pop-musiikin teolliseen muotoiluun. Tamminen korostaa, etteivät sessiot kuitenkaan koskaan ole teollisia tai hengettömiä, vaan ihmiset tekevät niissä musiikkia täydellä sydämellä. Rahan ja maineen sijasta Tamminen korostaa artistien mielenkiintoisuutta töiden valinnassa.

Mikko Tamminen tunnetaan monipuolisena tuottajana ja biisintekijänä. Nimellä Setä Tamu hän tekee rappia, ja tuottajana hänen viimeisin suuri työnsä on Neljän Ruusun uusi levy Euforia. Hän on ollut mukana tekemässä kappaleita muun muassa sellaisille kotimaisille tähdille kuin Kaija Koo, Jari Sillanpää ja Robin.

Kansainvälisesti suurimmat hitit, joiden tekemiseen Tamminen on osallistunut, on julkaistu Saksassa ja Japanissa. Hän pystyy elämään täysin musiikin tekemisellä.

– Yleensä co-writen kutsuu koolle kustantaja tai levy-yhtiö. Kyse voi olla suomalaisesta tai kansainvälisestä yhteistyöstä. Ryhmän kokoonpano on: sanoittaja, toplineri eli melodiantekijä ja trackeri. Trackeri on käytännössä tuottaja, jonka vastuulla on sävellystyön lisäksi kappaleen tekninen toteuttaminen. Se on minun tehtäväni. Artisti ja levy-yhtiön edustaja kertovat, minkälaista musiikkia haetaan, ja soittavat referenssibiisejä. Tekstille annetaan aiheita. Yleensä tehdään biisi per päivä, Tamminen kertoo.

Miten co-write sitten eroaa perinteisestä biisin teosta tyyliin Lennon & McCartney?

– Co-write terminä pitää sisällään suorastaan teollistuneen tavan tehdä musiikkia. Tuottaja-säveltäjä Risto Asikainen sanoi joskus, että co-write on teollista muotoilua. Tapahtuma ei sinänsä kuitenkaan ole teollinen tai hengetön, vaan ihmiset tekevät sydämellä musiikkia. Päivä on täynnä tunnetta.

Vuoden alussa Tamminen vietti viikon Itävallassa biisileirillä.

– Biisileiri pitää sisällään useamman co-write-session. Leiri ehkä kuulostaa rennolta, mutta se on tiukkaa työntekoa. Teen joskus viisi 16 tunnin työpäivää putkeen, ja työ on yksityiskohtien nyhertämistä ja virittämistä. Parhaimmillaan jokainen tuo oman osaamisensa pöytään ja antaa vapautta muille, ja siitä syntyy raikas uusi kappale.

Artistilla voi olla monta ryhmää tekemässä musiikkia hänelle yhtä aikaa vierekkäisissä studioissa.

– Artistilla voi olla 15–20 biisintekijää töissä yhden päivän ajan. Hän kiertää levy-yhtiön edustajan kanssa ryhmissä kertomassa, mistä pitää. Toisilla artisteilla on vahvat mielipiteet, toiset eivät puutu juuri lainkaan biisien tekoon.

Biisilinnasta kansainväliseen yhteistyöhön

Tammisen co-write-ura lähti liikkeelle noin 10 vuotta sitten, kun Music Finland kutsui hänet mukaan Biisilinna-hankkeeseen.

– Music Finland toi Suomeen kovan luokan biisintekijöitä, joista yksi oli Rob Davis. Hän on muun muassa yksi Kylie Minoguen Can’t Get You Out of My Mind -kappaleen tekijöistä. Yhteistyö hänen kanssaan sai minut innostumaan, ja sain Biisilinnan kautta ensimmäiset ulkomaiset kontaktini. Verkosto on kasvanut yksittäisten ihmisten kerrottua minusta toisille biisintekijöille ja levy-yhtiöille. Kustantajani Elements Music on myös aktiivinen ja heidän kauttaan saan kontakteja.

Tammisen tuottamia kappaleita sisältävä Glasperlenspielin levy Beweg dich mit mir sai kultalevyn Saksassa vuonna 2011. Se poiki esimerkiksi edellä mainitun Itävallan biisileirin, kun levy-yhtiö oli suositellut Tammista.

– Kansainvälinen yhteistyö on palkitsevaa, kun saa tavata ihmisiä eri kulttuureista. Co-write on minulle uusi kansainvälistymisen tapa. On elämys päästä tapaamaan ihmisiä ja oppia heiltä uutta, Tamminen toteaa.

Entä jos henkilökemiat eivät sovi lainkaan yhteen?

– Kaikki co-writeen kutsutut ovat ammattilaisia, joten aina biisi saadaan aikaan. Vain noin yksi kymmenestä kappaleesta levytetään. Koskaan ei tiedä, mistä tulee hitti. Aina ei edes tiedetä, kenelle kappale menee. Japanissa listaykköseksi mennyt biisi Electric Boy, jonka tuotin ja kirjoitin osana co-writea, tehtiin vain Aasian markkinoille. Sen levytti lopulta japanilainen tyttöbändi KARA. Muut co-write-ryhmän jäsenet olivat Tanskasta ja Yhdysvalloista. Pidimme hauskaa sen päivän. Jokin siitä tunnelmasta tarttui kappaleeseen, ja se menestyi. 

Joskus yhteispeli toimii niin hyvin, että sama ryhmä jatkaa yhteistyötä myöhemminkin. Tamminen on jatkamassa biisintekoa Mariskan ja Väinöväinön kanssa, joiden kanssa syntyivät Jari Sillanpään esittämät hittibiisit Malagaan ja Tanssin kuin John Travolta.

Rahat jaetaan yleensä tasan

Co-writen standardi tuottojen jaossa on tasajako kolmen tekijän välillä.  

– Jos muuta ei sovita, kyseessä on tasajako. Yleensä tasajaosta mainitaan kuitenkin jo biisileirin kutsukirjeessä. Joskus artisti vaatii osansa, vaikka ei ole osallistunut kappaleen tekemiseen lainkaan. Hyvin harvoin kukaan vaatii erikoiskohtelua tai tasajakoa suurempaa osuutta tuotosta, Tamminen toteaa.  

Aasiassa kirjoittajat, jotka tekstittävät biisin paikalliselle kielelle, ottavat usein puolet tekijänoikeuksista. Kustantaja ottaa vielä oman osansa Tammisen osuudesta.

– Parhaiten tekisin tulosta tuottamalla kappaleita Pohjoismaiden markkinalle ja saksankieliselle alueelle. Aasiassa toisaalta päätökset tehdään nopeasti, eikä kappaleisiin tehdä suuria muutoksia jälkikäteen.

Hän muistuttaa, että musiikintekijän uralla joka vuosi on erilainen.                                 

– Teet ensin 15 vuotta oikeastaan ilmaista duunia ennen kuin saat nimeä. Sitten kun alat tienata ja toimit yrittäjänä, kuukausittaiset kulut ennakkoveroineen, YEL-maksuineen ja muine kuluineen ovat sellaiset, että huonon vuoden tullessa olet pulassa. Tässä pitäisi olla samassa paketissa yrittäjä, taiteilija, talousoppinut ja bisnesmies, Tamminen naurahtaa.

– Onneksi minulla on kuitenkin kustantaja, joka uskoo tekemiseeni. Kustantaja voi mahdollistaa työn jatkuvuuden huonoinakin aikoina maksamalla ennakkoa, jonka avulla pystyn jatkamaan työskentelyä yli vaikeankin vaiheen.

Tamminen ei kuitenkaan valitse töitään sen mukaan, mistä saa eniten rahaa ja mainetta.

– Artistit ihmisinä motivoivat minua, ei raha. Neljän Ruusun uuden levyn tuottaminen esimerkiksi on ollut todella iso juttu minulle. Teen mielelläni sellaisille artisteille, joilla on joku oma kiinnostava juttu menossa, Tamminen kertoo.

Hae kevään kurssille: Top 20 – Future Hitmakers

Ensi keväänä kolmatta kertaa järjestettävä Top 20 – Future Hitmakers on intensiivikurssi nuorille, lupaaville musiikintekijöille. Kurssin tavoitteena on auttaa tekijöitä etenemään urallaan ja verkostoitumaan muiden biisin tekijöiden ja musiikkialan ammattilaisten kanssa – sekä inspiroida luomaan uutta musiikkia. Kurssin järjestävät Teosto, Music Finland ja Suomen Musiikkikustantajat. Hakuaika päättyy 15.11.
Tutustu kurssin sisältöön ja ilmoittautumisohjeisiin.

 

Jaa somessa