Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Antti Härmänmaa
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Digisääntelyä pukkaa – EU:n digisäädökset astuivat voimaan

Vaikka EU:n tekijänoikeusdirektiivin kansallinen voimaansaattaminen onkin ollut tuskaisen takkuista, on erityisesti EU:ssa verkon tai virallisemmin digitaalisen toimintaympäristön sääntelyn kentällä pitänyt kiirettä. Uutta sääntelyä tuntuu tulevan kuin liukuhihnalta, pohtii Teoston laki- ja kansainvälisten asioiden johtaja Antti Härmänmaa blogissaan.

Joulukuussa 2022 kirjoitin Suomen tekijänoikeuslain uudistusprosessista, joka on kulkenut melkoista vuoristorataa. Nyt käsittelen uutta EU:n digipalvelusäädöstä (Digital Services Act eli DSA), joka astui voimaan 16. marraskuuta. Varsinainen soveltaminen kuitenkin alkaa portaittain vasta myöhemmin, riippuen palvelujen koosta ja käyttäjämääristä. Valtaosaan palveluista DSA soveltuu vasta helmikuussa 2024. Toinen merkittävä säädös, digimarkkinasäädös Digital Markets Act eli DMA tuli myös voimaan marraskuun alusta. Sen soveltaminen alkaa jo 2. toukokuuta 2023.

Molemmat säädökset ovat osa komission laajaa Europe Fit For The Digital Age -pakettia, jonka tavoitteena on vahvistaa EU:n digitaalista suvereniteettia ja muodostaa uusia standardeja digitaaliseen ympäristöön eurooppalaisista lähtökohdista. DSA ja DMA ovatkin vain osa erittäin laajaa ja kunnianhimoista digi- ja datasäädöskokonaisuutta, joka sisältää muun muassa tekoälyä, dataa ja datanhallintaa koskevia säädöksiä. Näistä osa on vielä EU:ssa valmistelussa.

Mihin digisäädöksillä pyritään?   

Komissio asetti DSA:lle ja DMA:lle yhteisesti kaksi keskeistä korkeaa tavoitetta: yhtäältä luoda turvallinen digitaalinen ympäristö, jossa kaikkien palvelujen käyttäjien perusoikeudet on turvattu ja toisaalta luoda tasainen pelikenttä, joka kannustaa innovaatioon, kasvuun ja kilpailuun sekä sisämarkkinoilla että globaalisti.

Käytännössä tämä näkyy muun muassa entistä tehokkaampina keinoina puuttua laittomaan sisältöön, uusina avoimuuden ja läpinäkyvyyden velvoitteina koskien esimerkiksi algoritmien käyttöä palveluissa, rajoituksina koskien kohdennetun mainonnan käyttöä sekä entistä laajempina palvelun käyttäjien oikeuksina. Kaiken kaikkiaan melko kunnianhimoiset ja laajat tavoitteet.

Asia on kuitenkin tärkeä ja sääntely ajankohtaista. Taustalla on ymmärrys siitä kuinka merkittäviksi erilaiset verkon palvelut ja alustat ovat muodostuneet: ei pelkästään (kansan)taloudellisilta vaikutuksiltaan, vaan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä yhteiskunnallisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti.

Viimeaikaiset kriisit, kuten koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, ovat osaltaan osoittaneet kuinka riippuvaisia me kaikki olemme verkon palveluista ajantasaisen ja luotettavan tiedon saannin näkökulmasta.

Digitaalisten palvelujen sääntely on tähän asti ollut pistemäistä ja vanhentunutta. Esimerkiksi verkon välityspalveluja tähän asti säädellyt sähkökauppadirektiivi (2000/31/EY) on jo yli kaksikymmentä vuotta vanha. Aika paljon on ehtinyt tapahtua tämän jälkeen. Oli siis jo korkea aika päivittää digitaalisen toimintaympäristön sääntely vastaamaan vallitsevaa todellisuutta ja tämän päivän vaatimuksia.

Taustalla on myös vahva tahto yhdenmukaistaa sääntelyä sisämarkkinoilla. Puuttuvan EU-tason sääntelyn seurauksena jäsenvaltiot ovat ryhtyneet itsenäisesti säätelemään verkon palveluja, mikä on johtanut jäsenmaiden välillä toisistaan poikkeaviin kansallisiin lakeihin. Tämä on EU-lainsäätäjän näkökulmasta ja sisämarkkinoiden toiminnan kannalta ongelmallista. Nyt annetut säädökset ovatkin asetuksen tasoisina suoraan sovellettavaa unionin oikeutta, eivätkä direktiivin tavoin edellytä erillistä kansallista voimaansaattamista. 

Digipalvelusäädös DSA – mikä luokitellaan säädöksessä digipalveluksi?

Vaikka DSA onkin nimetty digipalvelusäädökseksi, ei se kuitenkaan kata aivan kaikkia digitaalisia tai verkossa toimivia palveluja. Sääntelyn kohteena ovat välityspalvelut (intermediary services). Näitä säädöksen välityspalveluita voivat olla pelkkää siirtotoimintaa tarjoavat palvelut (mere conduit), välimuistiin tallentamista tarjoavat palvelut (caching) ja säilytystä tarjoavat palvelut (hosting). Näistä jälkimmäiseen kategoriaan sisältyvät myös verkkoalustat.

Käytännössä säädös koskee muun muassa:

  • internet-yhteyttä tarjoavia palveluntarjoajia, kuten Elisa
  • viestintäpalveluja, kuten WhatsApp
  • erilaisia verkkoalustoja, kuten videonjakopalvelut YouTube ja TikTok ja sosiaalisen median palvelut, kuten Twitter ja Facebook
  • verkon markkinapaikkoja, kuten Amazon
  • hakukoneita, kuten Google.

Eli keskenään suurta joukkoa keskenään hyvin erilaisia verkon toimijoita.

Palveluille on asetuksessa määrätty erilaisia velvoitteita niiden luonteesta ja koosta riippuen. Velvoitteita on neljässä tasossa: kevyimmät velvoitteet koskevat kaikkia palveluita, seuraava taso säilytystä tarjoavia hosting-palveluja, kolmas taso verkkoalustoja ja neljäs taso erittäin suuria verkkoalustoja.

Velvoitteet ovat kumulatiivisia siten, että erittäin suuriin verkkoalustoihin kohdistuvat myös kaikki aiempien kerrosten velvoitteet. Erittäin suuriin hakukoneisiin kohdistuu kuitenkin pääsääntöisesti ainoastaan neljännen tason velvoitteet. Erittäin suuriksi palvelu tai hakukone lasketaan säädöksen mukaan, jos sillä on Euroopan unionin alueella kuukausittain keskimäärin vähintään 45 miljoonaa aktiivista käyttäjää.

DSA asettaa konkreettisia velvoitteita palveluille

DSA:n mukaisia velvoitteita ovat muun muassa:

  • velvollisuus toteuttaa toimia laitonta sisältöä vastaan ja antaa tietoja viranomaisille
  • hosting-palvelujen laittoman sisällön ilmoitus- ja toimintamenettelyä koskeva velvollisuus (notice and action)
  • avoimuusvelvollisuus, mukaan lukien julkaista vähintään vuotuinen avoimuusraportti
  • markkinapaikkoja koskeva velvollisuus elinkeinonharjoittajien jäljitettävyydestä (know-your-business-customer, KYBC)
  • alustoja koskeva velvoite käsitellä ns. luotettavien ilmoittajien tekemät ilmoitukset laittomasta sisällöstä ensisijaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä (trusted flaggers).

DSA sisältää myös pitkälti sähkökauppadirektiiviä noudattelevat vastuuvapauden edellytykset (safe harbour) palveluntarjoajille. Mainitsemisen arvoinen tähän liittyen on hyvä samarialainen -lauseke, jonka mukaan palveluntarjoaja, joka vilpittömästi, huolellisesti ja vapaaehtoisesti tunnistaa ja poistaa laitonta sisältöä palvelustaan, ei pelkästään tämän perusteella menetä vastuuvapauttaan. Tällä pyritään kannustamaan alustoja vapaaehtoisuuteen laittoman sisällön kitkemisessä.

Ja kuten sanottu: erityisiä velvoitteita, kuten riskeihin varautumista ja niiden torjumista sekä avoimuutta sisällön moderoinnin ja mainonnan osalta, kohdistuu lisäksi erittäin suuriin palveluihin ja erittäin suuriin hakukoneisiin.

Jäsenvaltioille asetetaan velvollisuus perustaa erityinen digitaalisten palvelujen koordinaattori, jonka tehtävänä on valvoa, että alueelleen asettuneet palvelut noudattavat asetuksen velvollisuuksia. Suomessa tämä alkaa oletettavasti toimia liikenne- ja viestintävirasto Traficomin yhteydessä.

On tärkeää huomioida, että DSA on eräänlainen raamisäädös digitaalisten palvelujen tarjoamiselle. Se asettaa yleiset velvollisuudet palveluille, mutta varsinaisista sektori- tai asiakohtaisista määräyksistä säädetään muualla, kuten tekijänoikeusdirektiivissä.  

Digimarkkinasäädös DMA edistää digipalvelujen reilua peliä

DMA ja DSA ovat toisiaan tukevia säädöksiä. Kun DSA keskittyy sääntelemään palvelun ja niiden käyttäjien välistä suhdetta, DMA on kilpailuoikeutta täydentävää sääntelyä, ja sillä asetetaan tietyille digitaalisten markkinoiden portinvartijoille erityisiä velvoitteita ja kieltoja. Velvoitteilla ja kielloilla pyritään suitsimaan portinvartijoiden tiettyjä kilpailua rajoittavia käytäntöjä, ja toisaalta varmistamaan, että ne toimivat reilusti.

Velvoitteet ja kiellot koskevat muun muassa palvelun dataan pääsyä ja yhteensopivuuden lisäämistä. Osaltaan tavoitteena on edistää markkinoille pääsyä ja lisätä innovaatioita. Komissio nimeää erikseen ne portinvartijat, joihin asetus soveltuu perustuen kriteeristöön, joka ottaa huomioon yhtiön taloudellisen aseman, merkityksen sisämarkkinoilla, käyttäjämäärän ja toiminnan pysyvyyden.

DSA ja DMA soveltuvat kaikkiin unionin alueella tarjottaviin palveluihin, siis myös niihin, jotka ovat sijoittuneet kolmansiin valtioihin, kuten vaikka Kiinaan tai Yhdysvaltoihin.

Mitä digisäädösten päivittäinen tarkoittaa musiikin oikeudenhaltijoille?

Digisäädösten päivittäminen nykyaikaan on kannatettavaa. Uudistukset, joilla pyritään tasapainottamaan pelikenttää ja lisäämään palveluntarjoajien avoimuutta, ovat myös musiikin oikeudenhaltijoiden etu.

On kaikkien etu, että lainsäädäntö seuraa teknologista kehitystä ja kulutustottumusten muutosta. Tältä osin aiempi sääntely oli jäänyt ajastaan pahasti jälkeen.

Sääntely on varsin uutta. Koska se on paikoin joustavuuden nimissä jätetty tarkoituksellisen joustavaksi, on oletettavissa, että määräyksiä joudutaan käytännössä tulkitsemaan viime kädessä oikeudessa. Konkreettiset vaikutukset tulevat näkymään siis vasta selvästi myöhemmin. 

Musiikin oikeudenhaltijoiden näkökulmasta on lopulta kuitenkin olennaista, ettei DSA:n palveluntarjoajien vastuuvapautta koskeva sääntely ole ristiriidassa tekijänoikeusdirektiivin artiklan 17 mukaisen verkkosisällönjakopalveluiden (esim. TikTok) vastuun kanssa. Tämä on tehty selväksi muun muassa asetuksen johdantolauseessa 11:

”Olisi täsmennettävä, että tämä asetus ei vaikuta tekijänoikeutta ja lähioikeuksia koskeviin unionin oikeuden sääntöihin, mukaan lukien [mm. DSM-direktiivi], joten se ei saisi vaikuttaa niissä vahvistettuihin erityisiin sääntöihin ja menettelyihin”.

Lue myös

Jaa somessa