Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Mervi Vuorela
Kuva: Juhana Selin

Elektropopduo Kauriinmetsästäjät – bändi kuin parisuhdeterapia

Viime vuoden huhtikuussa Suomen Spotifyn Viral 50 -listan kärkipaikalle nousi tanssittava elektropop-kappale Oisit vaan sanonu. Sen tekstissä humalluttiin lauantaidiskossa, kuunneltiin The Strokesia ja haikailtiin rakkauden perään. Kaksi viikkoa myöhemmin biisi nousi YleX:n soittolistalle ja päätyi lopulta kanavan Himotuimmat-äänestyksen ykköseksi neljän viikon ajaksi.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin biisin tehnyt Kauriinmetsästäjät-duo istuu helsinkiläisen Corona-baarin pöydässä. He ovat lapsuudenystävät Heikki Petrell ja Tuomas Kaitanen, jotka ovat aiemmin vaikuttaneet 10 vuotta toimineessa Stockers!-yhtyeessä.

”Me hakattiin Stockers!:in kanssa aika pitkään päätämme seinään ulkomaan vientiasioiden kanssa. Kauriinmetsästäjien kanssa ei ehkä pyritä ulkomaille, mutta se ei tarkoita, etteikö haluttaisi tehdä tätä hommaa isosti ja tosissaan.”

Siviilivaatteissaan kaksikko näyttää urheilijanuorukaisilta. Tavallaan he ovatkin sitä – ainakin Petrell, joka pelasi nuorempana jalkapalloa tosissaan. Joidenkin mielestä harrastus meni jopa liian totiseksi.

”Kävin junnuna pianotunneilla vuoden verran, mutta se loppui siihen, kun pianonopettajani sanoi tunnin jälkeen äidille, että ’ehkä on parempi, että Heikki jatkaa jalkapallon parissa, sillä hän puhuu tunneilla vaan jalkapallosta, vaikka pitäisi opiskella pianonsoittoa’”, Petrell muistelee. 

Myös Kaitanen kävi nuorempana pianotunneilla, mutta varsinaisen soitto- ja bändikoulun hän sai Petrellin tavoin Stockers!-yhtyeessä.

Indierockia soittava Stockers oli demokraattisesti johdettu yhtye, jossa asioista päätti neljä ihmistä. Kauriinmetsästäjissä päättäjiä on vain kaksi, mikä tarkoittaa Petrellin mukaan sitä, että bändiä on helpompi ohjata ja hallita. Asialla on myös syvempi merkitys.

”Kauriinmetsästäjät on minun ja Tuomaksen kasvuprosessi, jonka myötä olemme oppineet tuntemaan toisemme uudestaan. Tämä bändi on vähän kuin parisuhdeterapia. Olemme koko ajan tekemisissä keskenämme ja puhumme musiikin kautta tunteistamme ja fiiliksistämme”, Petrell sanoo.

Musiikin lisäksi Petrell ja Kaitanen ovat yhteydessä toisiinsa koulun kautta, sillä kumpikin opiskelee tradenomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Kaksikko hengaa yhdessä myös vapaa-ajalla.

”Stockers!:in kanssa mentiin aina porukalla. Oli helppoa mennä sen taakse, että meitä on neljä tyyppiä, minkä vuoksi kukaan ei oikein kohdannut kenenkään kanssa. Kahdestaan on eri juttu.”

Luovassa putkessa

Debyyttisinglensä jälkeen Kauriimetsästäjät on julkaissut myös kappaleet Intiaanikesä ja Kun mä mietin sua, niin uuh. Kesään mennessä olisi tarkoitus julkaista vielä kolme uutta biisiä ja syksyllä joko levy tai kattavampi ep. Materiaalin puutteeseen homma tuskin tyssää, sillä Kaitasen mukaan Kauriinmetsästäjät on tehnyt lyhyessä ajassa noin 50 kappaletta.

”Viime aikoina on ollut aika luova fiilis tästä kaikesta”, Petrell komppaa. ”Kun säveltelee kotona, sitä vaan yhtäkkiä tajuaa, että kello on 01, vaikka äsken se oli 18. Tekemiseen hukkuu.”

Petrell ja Kaitanen säveltävät Kauriinmetsästäjien biisit yhdessä. Sanojen ja laulumelodioiden osalta päävastuu on puolestaan Petrellillä. Monesti hänen tekstinsä ovat hyvin ihmissuhdeväritteisiä.

”Ehkä sielunmaisemani tai tunnepuoleni on sidoksissa sellaisiin tarinoihin. Olen aina tykännyt sanoittaa niin, että luon tarinan melodian päälle”, Petrell sanoo.

Kauriinmetsästäjien soittama elektroninen tanssimusiikki on ollut pinnalla läpi 2000-luvun. Miksi Petrell ja Kaitanen päätyivät soittamaan sitä vasta nyt?

”2000-luvun alussa kuunneltiin paljon The Strokesia ja Disco Ensemblea, eli ei oltu vielä niin messissä elektronisessa musassa – tai ainakaan minä en ollut”, Kaitanen sanoo. ”Ollaan kuitenkin fiilistelty Heikin kanssa elektronista kamaa jo pidemmän aikaa. Nyt tuli aika irtautua vanhasta”

Uusia ulottuvuuksia

Vaikka Kauriinmetsästäjät on uusi avaus soittajiensa kitararockpainotteisessa bändihistoriassa, Petrell ei pidä yhtyettä hyppynä tuntemattomaan.

”Tavallaan Kauriinmetsästäjät on jatkoa sellaiselle musiikille, jota olen aina tykännyt kuunnella, eli että on popahtavia koukkuja ja tanssittavia biisejä. Uusi ulottuvuus tässä bändissä on kuitenkin visuaalisuus, joka on ollut ihan loistava tapa tuoda syvyyttä keikkoihin.”

Toinen uusi ulottuvuus on suomenkieli. Englannista luopumisen syynä oli Petrellin mukaan halu irtautua vanhasta, kokeilla jotain uutta ja katsoa, pystyisikö bändi sitä kautta tarjoamaan ”kansalle” jotain ”vaihtoehtoista”.

”Viimeisessä kymmenessä vuodessa ollaan kasvettu paljon ja opittu asioita kantapään kautta. Enää ei tarvitse painia samojen asioiden kanssa ja Kauriinmetsästäjien kanssa ollaankin saatu jalansijaa aika nopeasti”, Kaitanen sanoo ja jatkaa:

”Jättäydyin syksyllä pois mainospuolen duuneista koulun vuoksi. Sen lisäksi ajattelin vielä katsoa tämän musakortin. Menin jo vähän oravanpyörään, mutta tulin sieltä pois. Jos meinaa tehdä jotain tosissaan, se on vähän hankalaa, jos käy duunissa ja opiskelee.”

————-

Vuonna 2017 Kauriinmetsästäjiä on mahdollisuus kuulla mm. Flow Festivaleilla!

 


Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

 

 

 

 

Jaa somessa