Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Janne Ruotsalainen

Elias Kaskinen suunnittelee uraansa, mutta antaa yllätysten viedä

Minulla oli viime syksynä 60 kuvauspäivää kolmeen eri TV-ohjelmaan. Kuljin treeneistä kuvauksiin, enkä muuta tehnyt. Tähdet tähdet -kilpailun voitto joulukuussa oli mahtava juttu ja sen tuoma julkisuus tarkoittaa sitä, että keikkamyyjämme työ on helpottunut. Tiedossa on tiivis, hyvä rundi”, Elias Kaskinen kertoo.

Hänen uransa laulajana ja musiikintekijänä on kovan työn ja suunnitelmallisen itsensä kehittämisen tulosta.

”En ole mikään Idols-tähti, vaan urani Päivän Sankareiden kanssa on ollut tasaisen nousujohteinen. Aina, kun isompi vaihde on isketty silmään, olemme ehtineet kasvaa sen mukana. Haluaisin tietysti Ruisrockin päälavalle ja kerätä Emma-patsaita, mutta olennaisinta on tämän työn tekeminen. Rakastan musiikin tekemistä ja sen esittämistä. Haluaisin tehdä tätä pitkään.”

Julkisuus ei Kaskista vaivaa, vaikka yksityisyys onkin tärkeää.

”Julkisuuskuvaa voi yrittää kontrolloida, mutta kaikenlaistahan sitä kirjoitetaan. Mietin, minkälaisista jutuista haluan puhua. Kun vuosia tekee töitä ollakseen parempi muusikko ja haastattelussa kysellään rakkauselämästä, niin kyllähän se harmittaa. Jotkut asiat kuuluvat vain lähipiirini tietoon.”

”Suunnittelen uraani aina 1,5 vuotta eteenpäin, mutta suunnitelmat voivat muuttua. Esimerkiksi radiosoitossa biisien kaaret voivat olla yllättävän pitkiä. Liian laskelmoitua uraa ei voi rakentaa, eikä liikaa pidä stressata”, Kaskinen toteaa.

Lapsena jo lavalle

Kaskisen esiintymiskokemukset alkoivat jo kotona ja koulussa.

”Jo lapsena minulla oli sisäinen tarve ilmaista itseäni, ja olen aina halunnut olla esillä. Äitini on runoilija ja sanoittaja, ja varmasti hänen ammattinsa vaikutti omiin valintoihini. Kotoa sain mallin, että luovaa työtä voi tehdä elääkseen. Esitimme siskojeni kanssa vanhemmilleni ja heidän ystävilleen kaikenlaisia esityksiä. Osallistuin myös mielelläni äitini teatteriproggiksiin ja koulun näytelmiin. Kävin katsomassa keikkoja ja näytelmiä.”

Yläasteella hän löysi musiikin ja päätyi Kallion ilmaisutaidon lukioon.

”Teini-ikäisenä aloin janota musiikkia ja tutustua siihen netin kautta. Lainasin kirjastosta paljon levyjä. Lukiossa syntyi vakaa päätös, että musiikista tulee ammattini. Olen kiitollinen, että olen varhain tiennyt, mitä haluan tehdä.”

Opiskelu antoi työkaluja

Lukion jälkeen vuonna 2011 Kaskinen aloitti musiikkikasvattajan opinnot Sibelius-Akatemiassa ja samaan aikaan kontrabasson opiskelun Pop & Jazz konservatoriossa. Myöhemmin tulivat mukaan myös musiikintuotannon ja säveltämisen opinnot Metropoliassa.

”Vuonna 2015 lopetin pitkällisen pohdinnan jälkeen kaikki opintoni kesken. Tiesin ja tunsin, että nyt on aika tehdä töitä. Opiskelusta oli kuitenkin paljon hyötyä. Se auttoi muuttamaan päässä soivan musiikin sävellyksiksi.”

”Musiikkikasvattajan opinnot sopivat minulle hyvin, koska olen aina ollut kiinnostunut musiikista laaja-alaisesti, enkä halunnut opetella vain yhtä instrumenttia. Jazz-kontrabasso on pääsoittimeni, vaikka nykyään soitan eniten kitaraa. Tulevalla kiertueella aion kyllä soittaa myös kontrabassoa.”

Oman äänen löytyminen vaati kuitenkin vapautta.

”Artistin näkökulmasta koulutuksessa on se huono puoli, että koulussa opitaan tekemään niin kuin muutkin. Koen, että persoonallisuus jäi siellä taka-alalle.” 

Valtava nälkä keikoille

Tähdet tähdet -voiton myötä kyselyt soolourasta ovat toistuneet, mutta Kaskista sooloilu ei kiinnosta.

”Olen bändin kasvot ja nimeni on nostettu bändin nimen eteen. Muita ei julkisuus kiinnosta, joten hoidan mielelläni promoamisen. Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit julkaisee uuden levyn tänä vuonna. Materiaali on jo pitkälti valmiina.”

Kaskinen kertoo jo odottavansa myös kevään keikkoja.

”Nautin valtavasti, kun pääsen lavalle kukkoilemaan ja tapaamaan jengiä. Uudet kappaleet heräävät henkiin, kun ihmiset laulavat mukana.”

Bändi on ollut pystyssä vuodesta 2010, ja Kaskinen tekee suurimman osan sen musiikista.

”Tutustuimme musiikkiopintojen kautta. Meillä oli valtava nälkä päästä heti keikoille. Treenasimme paljon ja kehitimme oman promootiotyökalun: ostimme laatikon kaljaa ja menimme notkumaan puistoihin ennen keikkaa. Tarjosimme ilmaista kaljaa ja mainostimme illan keikkaamme. Siitä se lähti. Ensimmäinen sinkku julkaistiin 2013 ja levymme Elämä lupaa mulle vuonna 2015.”

Bändin työskentelytapa on muuttunut matkan varrella.

”Aluksi tein biisit kotona ja toin ne sitten treenikämpälle, minkä jälkeen siirryimme studioon. Ensimmäistä levyä tehdessämme tuottaja Matias Keskiruokasen vaikutuksesta prosessi muuttui niin, että menemme materiaalin kanssa suoraan studiolle sovittamaan kappaleita. Tämä on kevyempi ja luovempi tapa tehdä musiikkia.”

”Kokeilemme tietokoneen äärellä ideoita, ja se on tuonut myös elektronisia aineksia tyyliimme”, Kaskinen toteaa. 

Musiikintekijänä omat kokemukset lähtökohtana

Välillä Kaskinen tekee yhteistyötä muiden tekijöiden kanssa, kuten Irti-kappaleessa Jarkko Enqvistin kanssa.  

”Teen melodiaa ja sanoituksia rinnakkain ja muokkaan biisejä paljon. Erilaiset tyylilajien ylitykset kiinnostavat minua. Sanoituksissa kuuluvat omat kokemukseni, ja käsittelen paljon ihmissuhteita ja suuria tunteita. Lauluissa on pakko olla avoinna ja paljastaa itseään.”

”Ennen olin runollisempi, mutta viime aikoina olen pyrkinyt suorempaan ilmaisuun. Yhteistyö muiden kirjoittajien kanssa näkyy tässä. Olen saanut lisää rohkeutta.”

Kaskinen ei ole opetellut sanoittamista, mutta joitakin esikuvia hänellä siihen on.

”Ihailen John Mayeriä, joka osaa ilmaista kauniisti ja eheästi tunnistettavia tunteita. Kotimaisista musiikintekijöistä Samuli Putro on sanoittajana suosikkini, hän on niin monitasoinen. Myös Vesala on taitava.”

Kaskinen on tehnyt musiikkia myös muille artisteille, kuten Kaija Koolle, Suvi Teräsniskalle ja Anna Abreulle. Hän on housewriter HMC Publishingilla, joka on Warnerin omistama musiikkikustantamo.

”Parasta toisille tekemisessä on se, että pääsee irti omasta egostaan. Se vapauttaa luomaan, vaikka tietysti pitää miettiä, mikä artistin suuhun sopii. HMC:llä olen tehnyt paljon sessioita muiden tekijöiden kanssa, ja yhteistyössä oppii paljon. Totesin kuitenkin, että luovuutta on rajallinen määrä, joten viime aikoina en ole tehnyt muille kuin Päivän Sankareille biisejä. Tulevan levyn jälkeen olen taas valmis kokeilemaan.”

Alasti-klubilla musiikintekijöiden tunnot esiin

Viime syksynä Kaskinen isännöi myös Alasti-klubia, missä musiikintekijät kertoivat urastaan ja elämästään. Alasti-klubi näytettiin joulukuussa ja tammikuussa C More -suoratoistopalvelussa. Kaskinen on haastatellut klubilla esimerkiksi Michael Monroeta, Lauri Tähkää ja Kaija Koota.

”Minulle on tärkeää, että TV-ohjelmat, joissa olen ollut mukana, ovat nimenomaan musiikkiohjelmia. Alasti-klubilla musiikintekijät kertovat rakkaudestaan lajiin.  Siellä puhutaan musiikista ja sen merkityksistä tekijöilleen. Sarja esitetään kevään aikana myös MTV:n kanavilla”, Kaskinen kertoo.

Kuuntele Elias Kaskinen & Päivän Sankarit: Tauti

Lue lisää: 

The Hearing: Kuulas elektropop-levy sai alkunsa romaanista

Ellinoora päätti luottaa itseensä, elämään ja muihin

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä