Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Suomen musiikkikustantajat ry
Kuva: -

Erinin ”Ei taida tietää tyttö” valittiin vuoden biisiksi

Musiikkikustantajat ry:n Vuoden biisi valittiin ensimmäistä kertaa. Helsingissä 25.9. järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin lisäksi vuoden vientiteko, vuoden taidemusiikin säveltäjä sekä vuoden kevyen musiikin tekijä.

Erin Anttilan säveltämä, sanoittama ja levyttämä Ei taida tietää tyttö on palkittu Vuoden biisinä. Vuoden biisin ovat kustantaneet Kaiku Publishing sekä Warner/Chappell Music Finland.

Vuoden biisin valitsi esiraadin asettamasta kymmenestä finaaliehdokkaasta Moskito Televisionin toimitusjohtaja Roope Lehtinen. Lehtinen totesi perusteluissaan pitkän musiikkiuran tehneen Erinin kokeneen melkoisen renessanssin biisintekijänä viime vuosien aikana. Perustellussaan Lehtinen kiinnitti huomiota Erinin biisin monipuolisuuteen.

”Tämä Erinin biisi on sekä sanoitukseltaan että sävellykseltään yhtä aikaa happaman hauska ja surumielisen koskettava. Biisi rullaa alusta loppuun tosi kauniisti ja rennosti. Niin vaivattomasti, että on oikeastaan yllättävää huomata, ettei se olekaan kevyt, kertakäyttöinen ja pikkukiva, vaan kaikkea muuta. Sekä sävellyksessä että sanoituksessa riittää kuunneltavaa ja pohdittavaa, eikä tuhti radiosoittokaan kuluta sen luonnonkaunista viehätysvoimaa”, hän perusteli.

Vuoden taidemusiikin säveltäjänä palkittiin samassa yhteydessä Kalevi Aho (kustantajat Fennica Gehrman ja Modus Musiikki) ja Vuoden kevyen musiikin tekijänä Joonas Angeria (HMC Publishing / Warner Music Finland). Vuoden vientiteosta sai palkinnon Pessi Levanto (Universal Music Publishing).

Taidemusiikin ja kevyen musiikin palkinnot valittiin kustantajien tekemien ehdotusten joukosta, ja valinnan suoritti ulkopuolisista asiantuntijoista koottu raati. Vientipalkinnon saajasta päätti Suomen Musiikkikustantajat ry:n hallitus Music Finlandin ehdotusten pohjalta.

Jaetut palkinnot olivat 2000 euron suuruisia.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä