Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Tomi Korhonen
Kuva: Ehdokkaiden pressikuvat

Euroehdokkaat yksimielisiä: Eurooppa tarvitsee luovan alan toimintaohjelman

Teosto on pitänyt vahvasti esillä tarvetta Euroopan laajuiselle luovan alan toimintaohjelmalle vuosiksi 2014–2019. Panostukset luovaan talouteen synnyttävät uutta kasvua ja työpaikkoja. Kasvu tarvitsee tuekseen EU-tason poliittisia toimia ja luovan alan toimintaohjelman rakentamista.

Akateemisessa kirjakaupassa Helsingissä 26.4. järjestetyssä paneelissa kasvuun uskoi muun muassa talouskomissaarin paikalta parlamenttiin pyrkivä Olli Rehn.

”Luovalle alalle voi syntyä runsaasti uusia työpaikkoja. Tämä vaatii kuitenkin sitä, että luovan työn tekijänoikeudet ovat kunnossa ja yrittämiselle luodaan suotuisat olosuhteet”, Olli Rehn kommentoi.

Tekijänoikeuksia koskevan kollektiivihallinnointidirektiivin varjoesittelijänä teollisuusvaliokunnassa toiminut Eija-Riitta Korhola kertoi haluavansa jatkaa työskentelyä tekijänoikeuskysymysten parissa.

”Meppien on pidettävä huolta pienestä kieli- ja kulttuurialueesta luovilla aloilla”, Korhola totesi.

Samoilla linjoilla oli myös perussuomalaisia EU-parlamentissa edustava Sampo Terho.

”Ilman kulttuuria ei ole sisältöä, ja ilman tekijänoikeuksia ei ole kulttuuria”, Terho summasi.

Europarlamenttivaalit järjestetään tulevan sunnuntaina. Vaaleissa valitaan yhteensä 751 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Suomesta parlamentin jäseniä valitaan 13.

Teoston teemat luovan alan toimintaohjelmaan 

  • Kulttuurialan ja luovien alojen merkitys Euroopan innovaation ja työllisyyden edistäjinä on tunnustettava kaikissa olennaisissa EU-politiikoissa ja -ohjelmissa.
  • Suotuisten olosuhteiden luominen Euroopan kulttuurialan ja luovien alojen tukemiseksi on oltava yksi EU-parlamentin ja komission päätavoitteista. Olemassa olevien direktiivien tarkistukset eivät saa heikentää luovan työn tekijöiden oikeuksia.
  • On luotava toimintaympäristö, joka turvaa luovan työn tekijöiden oikeudet.
  • Kestäviä digitaalista taloutta koskevia ratkaisuja on edistettävä. Kaikkiin tarpeellisiin ja sopiviin toimiin on ryhdyttävä sen varmistamiseksi, että uusia globaaleja digitaalialan toimijoita koskevat samat velvollisuudet ja velvoitteet kuin muitakin, ja että ne omalta osaltaan panostavat kulttuurin luomisen rahoittamiseen.
  • Taloudellinen selvitys on käynnistettävä Euroopan kulttuurialan ja luovien alojen sekä digitaalisten sisämarkkinoiden välisestä riippuvuudesta.
Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä