Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Juhani Lassila
Kuva: Emma Suominen

Jouluradio porskuttaa jo 20. vuottaan, eikä uusistakaan joululauluista ole pulaa

Vielä 2000-luvun alussa piti mennä kirkkoon, kirjastoon tai levykauppaan, jos halusi kuunnella joulumusiikkia. Vuonna 2003 Jouluradion toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne ja Kirkon Toivontuottajat saivat idean radiokanavasta, joka muutti asian kertaheitolla. Nyt suositulla Jouluradiolla on menossa jo 20. kausi, sillä joulumusiikki kiehtoo ihmisiä yhä enemmän.

Kaikki alkoi Hoosiannasta. Vuoden 2003 adventtina seurakuntien yhteisen Jouluradion ensimmäinen kappale tulvahti eetteriin kahden lähettimen voimalla. Tekijöidensä suureksi yllätykseksi suosio oli välitön ja vastaanotto ylitsevuotavan positiivinen.  

”Muistan aina sen fiiliksen, kun palautetta tuli välittömästi todella paljon ja kaikenlaisilla välineillä, jopa postikorteilla”, muistelee Jouluradion perustaja Riitta Kalliorinne.

”Uskon, että Jouluradiolla on luovan historiansa ansiosta ollut vahva vaikutus siihen, miksi joulumusiikista ollaan nyt niin innoissaan ja miksi sillä on niin kova kysyntä.”

Jouluradio syntyi kokeilukulttuurista

Jouluradion synty oli vahva vuosituhannen vaihteen kokeilukulttuurin ilmentymä. Kukaan ei voinut alussa kuvitellakaan, että idea breikkaisi heti.

”Siihen aikaan joulumusiikkia ei kuultu juurikaan radiossa, paitsi joulunpyhinä jonkin verran Yle Radio 1:ssä. Silti miljoona ihmistä kävi kirkoissa laulamassa joululauluja. Selkeä tarve oli siis olemassa”, Kalliorinne, jota välillä myös Jouluradion muoriksi tituleerataan, kertoo.

”Itselläni on vahva radiotausta ja 90-luvun konkurssien ja työttömyyden seurauksena näin, että seurakunnat hakivat radiotoimittajaa. Oli yllätys itsellenikin, että löysin itseni kirkon leivistä. Sillä tiellä on nyt oltu yli 20 vuotta.”        

Jouluradio on seurakuntien yhteinen joulumusiikkimedia, joka kuuluu Kirkko ja kaupunki -mediaan. Tällä hetkellä sillä on 27 FM-taajuutta ja Jouluradio.fi-sivustolla soi kymmenen eri tyylisuunnan joulumusiikin kanavaa.

”Olemme markkinajohtaja siksi, että keskitymme vain yhteen asiaan ja suhtaudumme kaikkeen tekemiseen hyvin käyttäjälähtöisesti. Tiimissämme on huippuammattilaisia, jotka jaksavat innostua uudelleen ja uudelleen. Vaikka fanikunta on vahva niin joka vuosi keksimme uusia juttuja ja koukkuja.”

Jouluradiossa soi joulu ympäri vuoden

Jouluradion varsinainen kausi alkaa marraskuun alussa ja kuuntelupiikki ajoittuu luontevasti joulun aluspäiville. Tapaninpäivänä joululauluja ei enää juurikaan kuunnella. 21. ja 22. joulukuuta ovat ehdottomasti suosituimpia päiviä. FM-taajuudet ovat käytössä marraskuun alusta loppiaiseen, mutta netissä Jouluradiota on tähän vuoteen asti voinut kuunnella koko vuoden ympäri.

Vuoden 2018 marraskuussa Finnpanelin Kansallisen radiotutkimuksen mukaan Jouluradiota kuunteli 262 000 yksittäistä kuuntelijaa. Tämän vuoden marraskuun 1. päivänä kuulijoita oli Jouluradion oman statistiikan mukaan 26 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna.

Jouluradion FM:n ja nettikuuntelun yhteistavoittavuus on noin miljoona suomalaista joulun aikaan. Verkon kautta kuuntelijoita oli viime vuonna 175 maassa.

”Sosiaalisella medialla on ollut jo Facebookin vuoden 2007 alkuajoista iso merkitys meille ja tällä hetkellä meitä seuraa jo 115 000 FB-käyttäjää. Joulumuorin IG-live tulee joka viikko ennen joulua ja nyt olemme myös aktivoituneet Tiktokissa ja BeRealissa”, Kalliorinne kertoo.

Maailmassa on sadoittain Xmas-radiokanavia, mutta silti suomalaista Jouluradiota kuunnellaan myös paljon ulkomailla.

”Nettiradio on tärkeä monille ulkosuomalaisille, joilta olemmekin saaneet sydäntäsärkevää palautetta”, Kalliorinne sanoo.

Joulu inspiroi usean genren musiikintekijöitä

Jouluradio eroaa biisivalinnoissaan monista kilpailijoista. Siinä missä monet ovat sidottuja soittolistoihin, riippumaton Jouluradio voi soittaa myös kokeilevampaa indie-joulumusiikkia. Kanavan musiikkitiimi tekee biisivalinnat yleisön mieltymykset ja toiveet huomioiden. 

Joulumusiikki ei ole pelkkiä klassikoita, vaan myös uusia joululauluja tulee koko ajan. Jouluradio soittaa myös paljon ei-kaupallista joulumusiikkia

”Ylipäätään joulumusiikkia tehdään monipuolisesti eri genreihin ja näitä eri tyylilajeja esitellään meidän yhdeksällä, erityylistä joulumusiikkia soittavilla nettikanavilla. Joskus tekee mieli kuunnella klasarimusaa, joskus rock-pop-joulua tai ajoittain vaikkapa joululaulujen jazzversioita.”

Jouluradio ottaa soittoon uutta joulumusiikkia kaikilta musiikin tekijöiltä ja tuottajilta verkkosivuiltaan löytyvän lomakkeen kautta.

Juhlakaudella tapahtuu jälleen

Uuden musiikin saralla Jouluradio teki alkaneella kaudella yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa 2020-luvun joululaulukilpailun muodossa. Kisan voitti Amanda Mäläskän (AWA) säveltämä ja sanoittama kappale Sielunlintu. Opiskelijoiden uutta joulumusiikkia kantaesitetään 1. joulukuuta Jouluradio20-juhlakonsertissa Arabia-salissa. Konsertti kuullaan myös Jouluradion taajuuksilla. 

Jouluradion perinteisiin on kuulunut, että valikoidut artistit ovat tehneet uusia versioita Hoosiannasta. Nyt juhlakaudella Metropolian nuoret opiskelijat tekevät version, johon sämplätään vanhoja Hoosianna-tulkintoja. Jouluradio20-Hoosianna julkistetaan adventtisunnuntaina Jouluradion kanavilla sekä Yle TV1:ssä.

Kalliorinteen ideoimaa ja perustamaa, myös almanakasta löytyvää joululaulupäivää vietetään jo seitsemättä kertaa 15. joulukuuta. Päivän kunniaksi Jouluradio on mukana muun muassa Kauppakeskus Redin joulukadussa, jonne kutsutaan katusoittajia soittamaan joululauluja. Muita juhlakauden tapahtumia ovat Kirkko & Kaupunki -lehden Jouluradio 20 -liite, Uusi joulu -erikoiskanava sekä Jouluradion historiaan pureutuva kolmiosainen podcast-sarja

Jouluradio kuuluu täällä

Tarvitsetko Teostolta luvan joululaulujen soittamiseen?

  • Joululaulut voidaan periaatteessa jakaa kahteen koriin: toisessa korissa ovat kappaleet, jotka ovat jo sen verran iäkkäitä, että niiden tekijänoikeudet ovat vapautuneet. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden 70 vuoden suoja-aika on päättynyt ja niiden esittämiseen, tallentamiseen tai synkronointiin ei tarvita enää erillistä lupaa.
  • Toisessa korissa taas ovat uudemmat kappaleet, jotka ovat tekijänoikeussuojan alaisia. Huomioitavaa myös on, että mikäli vanhempi teos saa uuden sanoituksen tai sovituksen, kyseinen sovitusversio tai sanoitus on suojattu teos.
  • Lue lisää ja katso lista joululauluista, jotka ovat tällä hetkellä vapaasti käytettävissä.

Jaa somessa
Lue lisää