Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Heikki Jokinen
Kuva: Jimmy Träskelin

Kardemimmit: ”Japanissa saimme jopa signeerata kanteleita”

”Sapporossa toimii parinkymmenen kanteleensoittajan ryhmä. He järjestivät itse kantele-workshopinkin”, kertoo yhtyeen jäsen Anna Wegelius. Japanissa järjestetään myös kantele-leirejä ja soittimen opetusta.

Osasyy itämerensuomalaisen perinnesoittimen tuntemisesta Itä-Aasiassakin johtuu japanilaisten laaja-alaisesta kiinnostuksesta maailman eri kolkkien musiikkiin.

”Japanissa löytyy kiinnostuneita kaikelle”, Anna Wegelius sanoo. ”Työkulttuuri on niin tasapäistävää, että itselle tärkeät asiat löytyvät harrastusten kautta.”

Yksi osasyy saattaa olla animaatiosarja ja sarjakuva Girls und Panzer. Siinä koulutytöt taistelevat historiallisilla panssarivaunuilla.

Joukossa on suomalainen BT-42 -vaunukin. Sillä tytöt lähtevät taisteluun soittaen kanteleella Säkkijärven polkkaa. Sen soittaa sarjassa sapporolainen Hiroko Ara. Animaatio on jopa innostanut japanilaisia kanteleensoittajia soittamaan Parolan panssarimuseoon, josta BT-42 löytyy.

Kardemimmit kiersivät Japanissa viime vuoden lopulla. Pari keikkaa tehtiin yhdessä virolaisen Curly Stringsin ja ruotsalaisen Krajan kanssa, loput yksin. Musiikin edistämissäätiö eli MES tuki kiertuetta.

Japani on keikkamaana erilainen, Wegelius sanoo. ”Siellä saa usein tehdä jotakin ekstraa, esimerkiksi tällä kertaa he pyysivät jouluaiheisia lauluja.”

Vuonna 1999 perustettuun yhtyeeseen kuuluvat Maija Pokela, Jutta Rahmel, Anna Wegelius ja Leeni Wegelius. Soittimina on yksi 38-kielinen ja neljä 15-kielistä kannelta.

Kantele kiinnostaa maailmalla

Kardemimmit ovat kiertäneet pariin kertaan Yhdysvalloissa sekä esiintyneet joissakin Euroopan maissa. Italiassa heillä on oma agentuuri.

”Suomessa kanteleella on kliseinenkin maine, hieman tomuinen. Ulkomailla on vapaa tästä painolastista, ihmiset ovat uteliaita ja kantele ihastuttaa.”

”Japanissa saimme jopa signeerata kanteleita. Siihen ei ole kotona tottunut.”

Anna Wegelius tekee parhaillaan arts management -graduaan musikkiviennistä Japaniin.

”Japanilainen managerimme sanoi, että kolmasosa yleisöstä on niitä, joita kiinnostaa kaikki suomalainen.”

Musiikki voi tuoda monenlaisia töitä. Muutama vuosi sitten Kardemimmit esiintyi japanilaisessa mustikkapillerien tv-mainoksessa. ”Kuvasimme lähimetsässä, jossa poimimme mustikoita.”

Kardemimmien viides levy Kesäyön valo julkaistiin Kalevalanpäivänä. Yhtye kustantaa itse omat levynsä. Tämä on mahdollista joukkorahoituksen avulla. ”Saimme reilun pari tuhatta euroa, joukossa uusiakin tukijoita.”

Kardemimmien yleisö ostaa yhä levyjä. ”Japanissa myimme parisataa levyä ja Yhdysvaltain kiertueella useita satoja”, Wegelius sanoo.

Lue lisää MESin toiminnasta:

Musiikin edistämissäätiö 

MES-soitinpankki 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä