Kunta- ja aluevaalit 2025: puolueiden kannat musiikin tulevaisuuden turvaamiseen
Kysyimme kahdeksan suurimman eduskuntapuolueen kantoja musiikin luovan alkutuotannon kunta- ja aluevaalitavoitteisiin. Musiikin luova alkutuotanto (= Teosto, Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikintekijät ja Suomen Musiikkikustantajat) ajaa musiikin tekijöiden ja kustantajien tavoitteita myös kunnissa ja hyvinvointialueilla. Monet asiat yhdistävät puolueita, mutta etenkin kulttuurin taloudellinen tukeminen erottaa puolueita toisistaan.
Kulttuurilla on keskeinen rooli niin Suomen kuntien ja alueiden elinvoiman kuin koko yhteiskunnan kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta. Samalla luovien alojen kasvun vauhdittaminen tukee talouden uudistumista, uusien työpaikkojen syntyä ja viennin kasvua. Näin kulttuuriin panostettu euro tuottaa moninkertaisen lisäarvon kansantaloudelle – taiteen ja kulttuurin lukemattomista muista, vaikeammin mitattavista hyödyistä puhumattakaan. Luovien alojen talouden koko on 16,8 miljardia euroa. Ala myös kasvaa nopeasti, ja nopeinta kasvu on juuri musiikin alalla. Tästä on paljon iloa myös kunnille ja alueille ympäri Suomen, ja siksi myös paikallispoliitikkojen kannattaa pyrkiä taiteelle, kulttuurille ja luoville aloille myönteiseen päätöksentekoon.
Musiikin luovan alkutuotannon kunta- ja aluevaalitavoitteet
- Musiikki yhteisöllisyyden, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Kulttuuri vahvistaa yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja keskinäistä luottamusta – siten myös yhteiskuntarauhaa. Jotta nämä tavoitteet toteutuisivat, musiikin tekemiselle, soittamiselle ja esittämiselle on oltava riittävästi tilaa ja tukea.
- Musiikki alueellisen elinvoiman, työllisyyden ja talouden vahvistajana. Osaavalle työvoimalle on toimialasta riippumatta merkityksellistä, että kunnassa on riittävän laaja ja monipuolinen kulttuuritarjonta. Luovien alojen kasvupotentiaali on myös valtava – suurinta kasvu on ollut juuri musiikin alalla. Kuntien elinkeinopolitiikan on tuettava luovan alan yrittäjyyttä ja kasvua.
- Musiikki lasten ja nuorten perusoikeutena. Musiikkikulttuuri tulee tuoda kaikkien saataville jo varhain: taiteen ja kulttuurin elinvoima ja perusta versoo lapsissa ja nuorissa. Musiikki- ja taidekasvatus tarvitsevat tähän riittävät resurssit.
Kysyimme eri puolueiden kantoja tavoitteistamme. Lisäksi kysyimme yleisemmin, miten puolueet edistäisivät paikallisesti musiikin sekä luovien alojen aseman vahvistamista.
Vastausten perusteella musiikin luovan alkutuotannon tavoitteet yhdistävät puolueita ilahduttavan laajasti. Kaikki kahdeksan suurinta puoluetta ilmoittivat olevansa tavoitteiden kanssa samaa mieltä. Avovastaukset tuovat kuitenkin esiin eroja puolueiden välillä etenkin kulttuurin rahoituksen osalta.
Tilaa TeoStory-uutiskirje
Haluatko tiedon uusista TeoStory-artikkeleista sähköpostiisi? Tilaa TeoStory-uutiskirje, niin saat kuukausittain koosteen uusista jutuistamme!
Laaja tuki lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen turvaamiselle
Laajimmin ja kirkkaimmin puolueita yhdistää tavoite lasten ja nuorten musiikkikasvatuksen turvaamisesta. Puolueet tunnistavat laajasti kulttuurin olevan jokaisen lapsen ja nuoren perusoikeus. Lapset ja nuoret ovat myös suomalaisen taiteen ja kulttuurin tulevaisuus, mitä moni puolue korosti vastauksissaan.
Jotta suomalainen musiikki soi jatkossakin, musiikkikulttuuri tulee tuoda kaikkien saataville jo varhain. Tämä auttaa jokaista lasta löytämään itselleen mieluisan harrastuksen. Puolueiden esittämien keinojen painotukset vaihtelevat, mutta jokainen tunnistaa päiväkotien, koulujen ja harrastustoiminnan keskeisen merkityksen lasten musiikkikasvatuksen kannalta. Valtaosa puolueista kuvasi myös vastauksissaan toimia kulttuurin saavutettavuuden edistämiseksi lasten kannalta.
Myös sopivien tilojen turvaaminen taiteen ja kulttuurin tekemiselle yhdistää puolueita laidasta laitaan. Samoin erilaisten lupaprosessien sujuvoittaminen ja luovat alat huomioiva kaavoitus keräävät laajaa tukea. Tämä on hyvä, sillä taiteen, kultuurin ja luovien alojen tukeminen vaatii paitsi euroja, myös alalle myönteistä päätöksentekoa toimintaa vaikeuttavan byrokratian sijaan.
Tahto vahvistaa luovien alojen asemaa yhdistää puolueita – keinot taas vaihtelevat
Puolueiden mielipiteet jakautuvat jonkin verran taiteen, kulttuurin ja luovien alojen yleisiä toimintaedellytyksiä ja rahoitusta painottavien tavoitteiden kohdalla. Valtaosa oppositiopuolueista – SDP, Vihreät, ja Vasemmisto – esittävät vastauksissaan kritiikkiä hallituksen kulttuurileikkauksia kohtaan ja painottavat kulttuurin tukemisen merkitystä niin ihmisten hyvinvoinnille ja suomalaiselle yhteiskunnalle kuin taloudelle. Keskusta taas korostaa kulttuurin alueellisen saavutettavuuden merkitystä. Hallituspuolueiden kuten Perussuomalaisten vastauksissa sävy on hieman erilainen.
Kokoomus korostaa yksityisen sektorin roolia sekä luovien alojen yritysten kasvun ja viennin edistämistä, mikä kuuluu myös musiikin luovan alan alkutuotannon pitkäaikaisiin tavoitteisiin niin valtakunnallisesti kuin kunnissa ja alueilla. Puolue nostaa esiin myös julkisen rahoituksen merkityksen. Huomionarvoista on, että samalla maan hallitus kuitenkin leikkaa kulttuurista historiallisen paljon, mikä näkyy luovien alojen heikentymisenä isossa osassa Suomen kuntia.
Iso osa taiteesta ja kulttuurista saa varsin vähän julkista tukea, ja osa vapaasta kentästä on kokonaan julkisen tuen ulkopuolella. Pienillä tuilla saadaan kuitenkin aikaan moninkertaisesti suurempi tuotos, mikä tekee tuista erittäin tehokkaita. Taloustutkimuksen vuoden 2021 selvityksen mukaan nykyisellä taiteen ja kulttuurin 1,3 miljardin euron julkisella rahoituksella ala saa aikaan 14 miljardin euron tuotoksen, josta julkinen sektori kerää 3,4 miljardin euron tulot. Tästä rahoituksesta noin 500 miljoonaa on valtion rahoitusta.
Luovat alat tuottavat siis yli 10-kertaisen hyödyn suhteessa julkisiin panostuksiin. Iso osa näistä hyödyistä syntyy alueellisesti siellä, missä myös kunta panostaa taiteeseen ja kulttuuriin. Siksi luoville aloille myönteinen päätöksenteko ja rahoituksen turvaaminen kannattaa myös paikallisesti.
Puolueiden vastaukset musiikin luovan alkutuotannon vaalitavoitteisiin

Kysymykset
- Musiikin luovalla alkutuotannolla on kolme kunta- ja aluevaalitavoitetta. Onko puolueenne näistä tavoitteista samaa mieltä? Jos ei, mistä asioista olette eri mieltä ja miksi?
- Miten puolueenne edistää näitä tavoitteita ja ylipäätään musiikin sekä luovien alojen aseman vahvistamista paikallispolitiikassa?
Tilaa TeoStory-uutiskirje
Haluatko tiedon uusista TeoStory-artikkeleista sähköpostiisi? Tilaa TeoStory-uutiskirje, niin saat kuukausittain koosteen uusista jutuistamme!
Teosto ja sen jäsenjärjestöt – Suomen Säveltäjät, Suomen Musiikintekijät ja Suomen Musiikkikustantajat – muodostavat yhdessä Musiikin luovan alkutuotannon edunvalvontarintaman. Ajamme yhteisiä tavoitteita musiikkialan hyväksi myös paikallispolitiikassa.
Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys on 2.–8.4. Varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025.