Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Heikki Jokinen
Kuva: Vanessa Riki

Lauluja olemassaolon merkityksestä

Anni Elif Egecioglu (s.1986) on suomalainen laulaja, sellisti ja säveltäjä. Albumilla Edith hän tulkitsee Edith Södergranin ja Karin Boyen runoja.

Miksi Södergran ja Boye?

”He ovat vahvoja runoilijoita, jotka kirjoittivat paljon kuolemasta. Vuonna 2015 monta ystävääni kuoli ja erityisesti lapsuudenystäväni itsemurha vei paljon aikaa käsitellä ja hyväksyä.”

”Södergranin ja Boyen runojen lukeminen auttoi minua surutyössäni. Rupesin pikku hiljaa kirjoittamaan musiikkia runojen pohjalta. Poimin erityisesti tekstejä olemassaolon merkityksestä ja nyt jälkeenpäin katsottuna tuntuu merkitykselliseltä, että tällä albumilla olen voinut tuoda nämä vanhat runot nykypäivään.”

Levy äänitettiin samassa huoneessa kvartetin kanssa. Tämä antoi levylle tietynlaisen yhteissoundin, luonteen ja läsnäolon tunteen.

Haaveena levy suomeksi

Egecioglu (s. 1986) on syntynyt Göteborgissa ja valmistui siellä sellistiksi Högskolan för scen och musikista. Musiikkiopintoja edelsivät musiikkiluokat 11-vuotiaasta asti. Helsinkiin hän muutti vajaa kymmenen vuotta sitten.

Vuonna 2008 Egecioglu perusti Pauli Lyytisen kanssa kokeellisen Elifantreen, jossa hän soittaa syntetisaattoreita ja laulaa. Seuraavana vuonna kokoonpano voitti Young Nordic Jazz Cometsin Suomen osakilpailun. Voitto toi keikkoja eri maissa ja avasi Egecioglulle oven suomalaiseen musiikkimaailmaan.

Ensi maaliskuussa ilmestyy Elifantreen neljäs levy. Albumin sävellysprosessi alkoi vuosi sitten Pariisissa.

”Saimme siihen työskentelyapurahan Musiikin edistämissäätiöltä.” Se mahdollistaa keskittymisen ja pienen hengähdystauon.

Toinen Egecioglun yhtye on kolmen naisen Frank Frank Frank. Sen musiikin hän määrittelee olevan ”pop med en twist”. Yhtyeessä kaikki laulavat, ja sitä leimaa stemmalaulu sekä improvisaatio.

Norjalais-sveitsiläis-ruotsalais-suomalainen Augur Ensemble on improvisoiva jazzkamarimusiikkiyhtye, jossa Egecioglu soittaa pääosin selloa.

”On inspiroivaa työskennellä eri musiikin lajeissa, yhtyeissä ja soittimilla.”

Ruotsalais-turkkilainen Egecioglu on kotiutunut Helsinkiin ja opetellut suomen kielen. Hän haaveileekin levyn tekemisestä suomeksi. ”Mukana olisi mahdollisesti uusia tulkintoja vanhoista suomalaisista klassikoista. Olisi ihanaa kääntää jotain ruotsiksikin.”

Monipuoliselle osaajalle riittää tekemistä. Eri yhtyeet kiertävät Suomea ja ulkomaita, Edith-levy tuo keikkoja ja Elifantreen viides levy äänitetään kahdeksassa eri maassa syksyllä 2018.

”Haluaisin myös tehdä lisää yhteistyötä klassisten muusikoiden ja säveltäjien kanssa. Minulla on niin paljon ajatuksia ja suunnitelmia, kun vain ehtisi. Mutta etenen asia kerrallaan.”

Musiikin edistämissäätiö

Musiikin edistämissäätiön eli Mesin tarkoituksena on edistää ja tukea kotimaista monimuotoista musiikkia. Kotimaisella musiikilla tarkoitetaan suomalaisten tai Suomessa vakituisesti asuvien esittävien taiteilijoiden sekä säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien tuotantoa. Gramex ja Teosto perustivat Mesin kesällä 2012. Lue Mes-tukien hakuajoista ja ohjeista

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä