Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Heikki Jokinen
Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Levykauppa Äx: Ensilevyn tehneitä esille

Uusien kykyjen ei ole helppoa päästä esiin millään kulttuurin alalla. Emma-gaala kampanjoi yhdessä Levykauppa Äxän kanssa ensilevyjen näkyvyyden parantamisessa. Musiikin edistämissäätiö tuki kampanjaa.

Levykauppa järjesti vuoden alussa sivustollaan äänestyksen, johon kaikki vuonna 2014 ensilevynsä julkaisseet artistit saattoivat osallistua. Näistä Emma-tuomaristo valitsi ehdokkaat vuoden ensilevyn palkintoon. Jutun lopussa on linkki äänestyksen Top 50 -listaan.

Levykauppa Äxän toimitusjohtaja Jyri Lipponen, miten äänestys sujui?

”Tosi hyvin, reilut 10 000 äänestäjää oli tänäkin vuonna.”

Tärkeimpänä Lipponen pitää tilan antamista debyyttinsä tehneille. ”Heille on vaikeampi löytää oikeaa rakosta, koska julkaisuja tulee vuositasolla niin helvetisti.”

Sekä kaupalle että artistille oleellista on sekin, että seuraavan levyn ilmestyessä asiakasta on paljon helpompi lähestyä. Fyysisten levyjen myynnin kerrotaan putoavan. Onko näin?

”No varmasti monen kauppiaan näkökulmasta asia on näin, mutta ei me olla mitenkään ihmeemmin pudottu. Kannattavuuden kanssa on ollut vähän niin ja näin pari vuotta, mutta nyt sekin puoli näyttäisi olevan kuntoutumaan päin.”

Yrittäminen vaatii innovointia

Levykaupan pärjäämisen keinoiksi Lipponen arvelee samat kuin muillakin menestyneillä yrityksillä.

”Muun muassa innostuneella ja asiantuntevalla henkilökunnalla, yhteistyöllä, kunnioituksella, uuden keksimisellä jne.”

Lipponen muistelee jonkun yhdysvaltalaisen miljardiluokan kauppiaan tiivistäneen asian: jos kauppa ei käy, olet tehnyt jotain väärin ja voit katsoa vain peiliin.

”Tämä on ollut kiva sisäistää omaan yrittämiseen, muistaa että vastuu on kuitenkin aina sinun omasi. On myös hulluutta syyttää maailmaa ja sen muuttumista, koska eihän savolaispullukalla ole siihen muutokseen mahdollisuutta vaikuttaa, mutta moneen muuhun asiaan on.”

Äänitealan tulevaisuus näyttää Lipposen mielestä aika kivalta.

”Koko ajan tehdään hyviä levyjä. Se on kuitenkin se ihan tärkein asia, jotta meillekin löytyy virka tästä koko touhusta.”

Moni ”maailmanlopun ennustaja” sanoo äänitteiden julkaisun muuttuvan kokonaan digitaaliseksi. Lipponen kertoo saaneensa levy-yhtiöistä aivan päinvastaisia signaaleja.

”Ovatko nämä ennustajat sitten isommissa neuvottelupöydissä kuin minä, sitä en osaa sanoa. Itse en näe mahdollisuutena sitä, että jokin kotimainen merkittävä julkaisu tulisi vain digitaalisena, siis sellainen joita me voisimme myydä kovia määriä.”

Eivät siihen kaikki artistitkaan suostuisi, Lipponen arvelee.

Pienten levy-yhtiöiden pärjääminen sen sijaan huolestuttaa Lipposta. Myyntimäärät ovat pudonneet niin paljon, että runsaasti vähän myyviä nimekkeitä julkaisevilla se tuntuu. Näillä yhtiöillä on usein myös pienet suoratoistotulot. Jälleenmyyntipisteiden määräkin vähenee.

”Asialle varmasti tarvitsisi tehdä jotakin. En usko että meillä on mitään päänräjäyttäviä poppaskonsteja, mutta aina on mahdollista saada asioita paremmalle tolalle, kunhan saadaan yhteistyö kuntoon. Ja tavoite on varmasti kaikilla sama: myydä enemmän levykäisiä.”

Vuoden 2014 esikoislevyjen äänestyksen Top 50 -lista Levykaupan sivuilla

Juttu julkaistu alun perin Gramexpress-lehdessä.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä