Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Lauri Laavakari
Kuva: (c) Fried Live Oy

Maija Vilkkumaa: Freetyö yleistyy, mutta käytäntö laahaa perässä

Mikä aihe itsellesi luovan työn tekijänä näyttäytyy ajankohtaisena juuri nyt?

Luovan työn tekijöistä monet ovat freelancereita tai yrittäjiä. Keksimme työmme itse ja olemme markkinoista riippuvaisia, mutta mekanismit alalla ovat hieman erilaisia kuin muilla yrittäjillä. Kesän keikkailun jälkeen alkaa keikkatauko ja keskityn uuden musiikin tekemiseen. Kun teen uusia biisejä, en pysty keikkailemaan – biisinkirjoitus vaatii aivan erilaisen mielentilan. Kun keikoilta ei tule rahaa, pitää miettiä muita tuloja, kuten Teoston kautta saatavia tekijänoikeuskorvauksia.

Luovan työn tekijät maksavat veroja lihavien vuosien mukaan ja tekijänoikeustulot maksetaan jälkikäteen. Miten  olet kokenut tulojen vuosittaisen vaihtelun urallasi? Vaatiiko se paljon ennakkosuunnittelua?

Se on mielestäni sekä hyvä että huono asia. Välillä on pieniä kauhun hetkiä, mutta en stressaa siitä liikaa. Alan luonteeseen kuuluu se, ettei ennakkoon aina tiedä tuloja. Uskon, että liiallinen suunnittelu voi luoda alitajuisia esteitä luomiselle. Niinä vuosina, kun on pienemmät tulot, turvaverkko joustaa ja verotus tulee vastaan. Tuolloin voi lisäksi odottaa veronpalautuksia.

Ymmärtääkö verottaja tai muut viranomaiset luovan työn tekemisen luonnetta ja toimintatapoja?

Paljon puhutaan siitä, miten freetyö jatkossa yleistyy. Tosiasiassa käytäntö laahaa tosi paljon perässä. Verottaja ei aina ymmärrä, että tulon määrää on mahdotonta tietää ennakkoon. Myös se, että tekijänoikeustulot rinnastetaan normaaliin palkkatuloon on ajoittain epäselvää.

Luovan työn tekijöiden työura on usein pätkittäinen ja työtulo koostuu useista eri puroista: vain harva elättää itseään pelkillä tekijänoikeustuloilla. Millaista puroista oma ammatillinen kenttäsi muodostuu?

Pitkään minulla oli kolme tulonlähdettä: Teoston kautta tulevat tekijänoikeuskorvaukset, keikkapalkkiot ja rojaltit levy-yhtiöltä levymyynnistä. Ne ovat toki edelleen olemassa, mutta levymyynti on laskenut romahdusmaisesti ja ala pirstaloitunut. Nykyään osa tuloista koostuu myös erilaisista tilaisuuksista, kuten luennoinnista ja coachaamisesta. Tekijänoikeustulojen merkitys on myös kasvanut, kun olen alkanut tehdä co-writeja ja biisejä muille entistä enemmän.

Missä muualla sinut voi nähdä Porin lisäksi kesällä? Onko tiedossa keikkailua?

Meillä on aika kivasti keikkaa elokuun loppuun asti ympäri maata. Olen aina rakastanut keikkabussissa olemista. Keikka alkaa jo siellä, kun on niiden ihmisten kanssa samassa tilassa. Kyllä keikkailu vie mehuja, mutta antaa silti niin paljon. Välillä toki tarvitsee välipäiviä maalla ja vetäytymishetkiä.

Maijan keikkalista löytyy Fried Liven sivuilta.

SuomiAreenassa: Luovuus, osaaminen ja yrittäminen

Teosto on tänä kesänä mukana SuomiAreenassa.  Tule 11.-12. heinäkuuta Poriin ja osallistu kiinnostaviin keskusteluihin kotimaisesta omistajuudesta, osaamisesta, luovuudesta ja yrittäjyydestä. Twitterissä keskustellaan hashtageilla #SuomiAreena #Omistajuus #LuovatAlat
» Tutustu puhujiin ja keskusteluteemoihin

 

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä