Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jani Hellström
Kuva: Joel Hiljanen

Mitä muuta Teosto tekee kuin kerää rahaa? Osa 1: Tutkimus

Teosto tunnetaan parhaiten musiikinkäyttölupien myynnistä sekä korvauksien maksamisesta musiikintekijöille. Teosto tekee kuitenkin paljon muuta, kuten tukee kulttuuria, tuottaa tutkimuksia muun muassa musiikkiteknologian mahdollisuuksista sekä pitää huolen, että tekijöiden ääni kuuluu myös poliittisessa keskustelussa. Tässä jutussa keskitymme tutkimukseen ja tulossa oleviin selvityksiin.

Teosto on yksi harvoja tekijänoikeusjärjestöjä, joka panostaa aktiivisesti omaan tutkimustoimintaan. Tutkimuksen parissa työskentelee tällä hetkellä kaksi ihmistä täysipäiväisesti.

Järjestö kerää tietoa muun muassa musiikkimarkkinoista, musiikin käyttötavoista ja niiden muuttumisesta sekä uuden teknologian tarjoamista mahdollisuuksista.

”Tutkimukseen on Teostolla satsattu oikeastaan monestakin syystä. Kaiken lähtökohtana on ollut se, että tiedon avulla Teoston toimintaa pystytään kehittämään oikeaan suuntaan. Pitkällä tähtäimellä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että voimme kohdentaa korvauksia musiikintekijöille entistä tarkemmin ja kustannustehokkaammin kuin nyt”, kertoo Teoston tutkimuspäällikkö Ano Sirppiniemi.

”Lisäksi tarve tiedonhallinnalle sekä analyysille kasvaa koko ajan. Musiikkiala on muuttunut pienessä ajassa todella paljon ja musiikkialan lähitoimialat ovat myös voimakkaassa murroksessa. Näiden muutosten ymmärtäminen ja markkinoiden ennakointi on elintärkeää.”

”Yhtenä tavoitteenamme on myös tuottaa luotettavaa tietoa talon ulkopuolelle. Tiedosta – kuten kuluttajatutkimuksista tai Teoston tilastoista – on apua esimerkiksi päätöksenteossa ja musiikkialaa koskevassa poliittisessa keskustelussa. Esimerkiksi yritykset ja kuntien päättäjät voivat hyötyä vaikkapa treenikämppätutkimuksesta, jossa kartoitettiin musiikin harrastamisen mahdollisuuksia ja kehitystarpeita eri puolilla Suomea.”

Olet saattanut törmätä tutkimusyksikön työhön muun muassa näiden tapausten kautta:

Syksyn kuumat perunat: Pohjoismainen yhteistutkimus sekä musiikintunnistuspilotti

Teoston tutkija Turo Pekari kertoo syksyn olevan tutkimusyksikössä kiireistä aikaa. Lähikuukausien aikana tullaan julkaisemaan tuloksia muun muassa digitaalisten sisältöjen käyttöön keskittyneestä pohjoismaisesta tutkimuksesta, joka on toteutettu yhteistyössä tanskalaisen ja norjalaisen tekijänoikeusjärjestön kanssa.

”Tutkimuksen on tarkoituksena valottaa musiikin käyttöä Pohjoismaissa ja lisätä ymmärrystä maiden välisistä eroista. Tuloksia julkistamme lokakuisen Musiikki & Media -tapahtuman yhteydessä”, Pekari vinkkaa.

”Syksyllä on tarkoitus myös keskittyä ravintoloissa ja klubeissa toteutettavaan musiikintunnistuspilottiin. Mahdollisuudet musiikin automatisoituun raportointiin uusilla alueilla kehittyvät vauhdilla ja se mahdollistaa tulevaisuudessa tekijänoikeuskorvausten tarkemman kohdistamisen musiikintekijöille.”

Pekarin mukaan vireillä on lisäksi startup-selvitys, jossa on tarkoitus kartoittaa Suomen musiikkialan startupien nykytilaa yhdessä Finnish Music Startups -kollektiivin kanssa.

Mihin tutkimus keskittyy tulevaisuudessa?

”Jatkossa satsaamme entistä enemmän esimerkiksi kuluttajatutkimuksiin, uuteen teknologiaan, yhteistyöverkostoihin sekä Teoston tuottaman datan analysointiin sekä jatkojalostamiseen”, Sirppiniemi kertoo.

”Yhteistyöverkostoissa meille on keskeistä saada kumppaneita niin musiikkialalta kuin sen ulkopuoleltakin. Olemme saaneet paljon irti yhteistyöstä, jota olemme tehneet eri yliopistojen, mutta myös teknologiayhtiöiden kanssa, ja tätä haluamme ehdottomasti jatkaa”, Pekari jatkaa.

Jaa somessa
Evästeet Teoston verkkosivustolla

Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallentuu tietokoneellesi tai muulle laitteellesi ja tallentaa tietoa käynnistäsi Verkkosivustolla. Evästeiden avulla Teosto parantaa palveluidensa käytettävyyttä.

Evästeillä kerättyjä tietoja ei lähtökohtaisesti yhdistetä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin, mutta jotkut evästeillä kerättävät tiedot saattavat olla välillisesti yhdistettävissä tunnistettuun henkilöön liittyviin henkilötietoihin.

Lue lisää tietosuojalausekkeestamme ja evästeselosteestamme.

Evästekategoriat
Välttämättömät evästeet

Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivustomme saatavuuden varmistamiseksi. Ne esimerkiksi lataavat osan verkkosivustomme toiminnoista etukäteen nopeuttaakseen verkkosivuston latautumista. Välttämättömiä evästeitä käytetään myös valitsemiesi asetusten määrittämiseen ja muistamiseen. Voit kieltää välttämättömien evästeiden käytön selainasetuksissasi, mutta huomioithan, etteivät verkkosivuston kaikki toiminnot ja osat sen jälkeen toimi välttämättä kunnolla.
Lisätietoja evästeistä

Analytiikkaevästeet

Käytämme analytiikkaevästeitä kehittääksemme verkkosivustomme toimintaa. Analytiikkaevästeillä kerätään tietoa muun muassa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivustoamme ja miten he navigoivat verkkosivuston eri välilehtien välillä. Tietoja käytetään lähtökohtaisesti anonyymissä muodossa.
Lisätietoa: tietosuojalauseke ja evästeseloste

Toiminnalliset evästeet

Toiminnallisten evästeiden avulla voimme tarjota verkkosivustollamme erilaisia toimintoja, kuten soittolistoja ja reaaliaikaisen chatin. Jos kiellät toiminnallisten evästeiden käytön, osa tai kaikki näistä toiminnoista ei välttämättä toimi oikein.
Lisätietoa evästeistä

Markkinointievästeet

Markkinointievästeet auttavat meitä räätälöimään markkinointia ja tarjoamaan verkkosivustomme käyttäjille tulevaisuudessa yksilöllisempiä palveluita. Keräämme markkinointievästeiden avulla tietoja esimerkiksi käyttäjän käyttäytymisestä ja mieltymyksistä verkkosivustollamme.
Lisätietoa evästeistä