Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: -

Miten saada musiikkia netin kansainvälisiin kauppoihin?

Jos musiikintekijällä ei ole levy-yhtiötä edustamassa itseään, biisien saaminen verkossa toimivien kansainvälisten musiikkikauppojen valikoimiin on vaikeaa. Spotify, iTunes, Deezer, Google Play ja monet muut verkkokaupat eivät ole suoraan suhteessa yksittäiseen artistiin, vaan väliin tarvitaan levy-yhtiö tai aggregaatti eli jakelija. Englanniksi käytetään termejä digital music distributor tai aggregator.

Musiikin jakeluyhtiöt toimivat kansainvälisesti. Niin myös suomalainen Music Kickup, joka toimii Helsingistä käsin. Muita aggregaatteja ovat esimerkiksi Phonofile, Tunepan, Tunecore ja Orchard.

Music Kickupissa on tilanteesta riippuen 3–8 työntekijää, jotka ovat itsekin musiikin tekijöitä ja tuntevat alan hyvin. Pieni henkilöstö selittyy automatisoidulla teknologialla. Music Kickupin toimitusjohtaja Antti Silventoinen toteaa, että jokaiseen yhteydenottoon vastataan kuitenkin henkilökohtaisesti.

– Internetin aikakaudella kuka vain voi tuottaa sisältöä verkkoon, mutta ongelma on erottautuminen. Juuri siinä jakelija voi auttaa, Silventoinen toteaa.

Music Kicupin kautta pelkkä jakelupalvelu on ilmainen, mutta analyysipalvelut ovat maksullisia. Jos asiakas ostaa analyysipalvelun, jakelija auttaa analysoimaan, kuka musiikkia voisi ostaa. Apua saa myös siihen, miten omaa musiikkia kannattaa promota.

– Asiakkaanamme on yksittäisten muusikoiden lisäksi levy-yhtiöitä, jotka tarvitsevat tietoa siitä, kuka heidän edustamiensa artistien musiikkia kuuntelee. Monet haluavat myös tietoa siitä, missä heidän musiikkiaan kuunnellaan, Silventoinen kertoo.

Useimmat aggregaatit ottavat osan latausten tai suoratoiston myyntituloista, jos niitä syntyy, ja toiset käyttävät kuukausi- tai kertamaksuja. Yleensä jakelusopimuksen voi irtisanoa milloin vain, ja halutessaan solmia sopimuksen jollekin toiselle jakelijalle. Musiikin tekijänoikeudet eivät missään vaiheessa siirry jakelijalle.

Musiikin tekijät saavat tekijänoikeustulonsa aina siten, että suoratoisto- tai latauspalvelu maksaa korvaukset Teostolle, joka taas tilittää ne edelleen oikeudenomistajille.

– Erityisesti Suomesta, Länsi-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta tulevat asiakkaat ostavat maksullisia palvelujamme. Kilpailutilanne on kansainvälinen ja kilpailijoita on lukuisia, Silventoinen toteaa. 

Suorakuuntelu mainettaan parempi

Osalla aggregaateista on suora sopimus kauppojen, kuten Spotifyn, iTunesin, Deezerin ja Google Playn, kanssa. Jälleenlisensointi on kuitenkin tyypillistä alalla, jolloin välikäsiä on useampi. Silventoisen mukaan tekijöiden saama palkkio suorasoittokaupassa on kohtuullinen.

– Antipatia suorakuuntelupalveluja kohtaan on haitallista alan kehitykselle, ja siitä pitäisi päästä eroon. Palkkiot syntyvät levynmyynnin ja suorakuuntelun yhteispelistä.

Viime vuonna musiikin kokonaismyynnistä Suomessa 51 % tuli digitaalisesta myynnistä, ja vuonna 2013 suoratoiston osuus kokonaismyynnistä oli 38 %.

Artistin on oltava aktiivinen

Music Kickup ei karsi asiakkaitaan musiikin laadun tai mielipiteiden mukaan, mutta artistin tai yhtyeen on oltava ”oikea”. Heillä täytyy tietysti myös olla oikeudet kappaleisiin.

– Helpoin tapa osoittaa, että artisti on aktiivisesti toimiva, on näyttää Facebook-sivu, jolla on tietty määrä tykkääjiä. Teemme myös manuaalista tarkastusta verkossa, eli muutenkin voi osoittaa tekevänsä tosissaan uraa. Karsimme sadoittain meille lähetettyjä kappaleita ja pyydämme ottamaan yhteyttä, kun toimintaa on enemmän, Silventoinen kertoo.

Musiikintekijän tai yhtyeen täytyy siis osoittaa, että se on aktiivinen tai ollut sitä joskus. Omaa työtä tulisi tuoda esiin markkinoimalla sitä. Kun musiikilla on kuulijoita, mahdollisuudet nousta esiin verkkokaupassa ovat paremmat.

Ponnahduslauta eteenpäin

Useimmille asiakkaille aggregaatti on ponnahduslauta, joka auttaa eteenpäin uralla. Oman musiikin hallinnoiminen vie aikaa ja on työlästä. Biisin lisäksi verkkokauppaan tarvitaan jokin visuaalinen elementti, yleensä levynkansi. Materiaalin lataaminen on myös monivaiheinen prosessi ja kappaleesta on annettava paljon tietoa. Lisäksi markkinointi pitää tehdä itse, jos levy-yhtiötä ei ole, eikä osta palvelua aggregaatilta.

– Sopimus levy-yhtiön kanssa on useimpien tavoite, ja siihen mekin ohjaamme. Yksin ilman levy-yhtiötä uran kehittäminen on todella vaikeaa. Annamme ohjeita asiakkaillemme, mihin levytyssopimusta tehdessä kannattaa kiinnittää huomiota. Näin jokainen ymmärtää, mistä luopuu allekirjoittaessaan sopimuksen. Lopulta levy-yhtiö voi taas olla meidän asiakkaamme, Silventoinen muistuttaa.

Hyvin pieni prosentti musiikintekijöistä tekee läpimurron ja ansaitsee paljon rahaa.

– Se ei riitä, että kappale on ladattavissa verkkokaupassa. Kulutuskenttä nykypäivänä vaatii videota ja aktiivisuutta Instagramissa ja Facebookissa. Musiikin tekijöiden kannattaa aktivoitua myös SoundCloud- tai Reddit -palveluissa, joissa saa vertaispalautetta ja pääsee verkostoitumaan kansainvälisesti. Niiden avulla voi syntyä huikeita onnistumisen kokemuksia, Silventoinen vakuuttaa. 

YouTube tuottaa mainostuloilla

Myös YouTube tarjoaa esiintymisareenan aloitteleville artisteille, ja siellä jokainen voi jakaa omaa materiaaliaan ilman jakelijaa. YouTuben sisältöpartneriksi eli YouTuberiksi pääseminen edellyttää kuitenkin enemmän materiaalia kuin yksittäisellä artistilla yleensä on jakaa. Erilaiset yhteistyöprojektit tai pienet tuotantoyhtiöt voivat kuitenkin tulla kysymykseen partnereina.

– Videon erottautuminen on suuri haaste aloittelevalle musiikintekijälle, ja videon julkaisua onkin markkinoitava sosiaalisessa mediassa. Parhaassa tapauksessa video voi alkaa tuottaa rahaa mainostulojen kautta ja Teoston asiakkaille tekijänoikeuskorvauksien muodossa. YouTube vaatii tietyt tiedot musiikkikappaleesta ja kysyy, onko lataajalla siihen oikeudet, Teoston oikeudenomistajapalveluihin keskittyvän Tekijät ja Kustantajat -ryhmän päällikkö Sirke Salovaara muistuttaa.

Oikeudenomistaja saa määritellä voivatko muut ladata hänen musiikkisisältöään palveluun.

– Hän voi esimerkiksi määritellä, että materiaalia ei saa ladata, tai että lataaminen täytyy kaupallistaa mainoksilla niin, että oikeudenomistaja saa siitä tuloja. YouTuben musiikintunnistusjärjestelmä tunnistaa palveluun ladatut kappaleet ja tarkistaa onko niissä tällaisia rajoituksia, Salovaara toteaa.

Lue lisää:
YouTube – Creators benefits
YouTube – Copyright

Jaa somessa