Näin saat musiikkisi soimaan: pophitit

”Jos haluaa tehdä biisejä kansainvälisille hittimarkkinoille ja menestyä siellä, täytyy ihan ensiksi hankkia musiikilleen intohimoinen kustantaja ja manageri. Kotimaassa niitä on jo muutamia. Sitten pitää muuttaa siihen maahan, jonka markkinoille haluaa tunkeutua. Ja siinä maassa pitää sitten hankkiutua niin aggresiivisesti kuin kehtaa co-writing -sessioihin. Pitää käydä klubeilla, joilla erilaisia tähtiä, tuottajia ja biisintekijöitä saattaa pyöriä ja verkostoitua heidän kanssaan. Jos tätä jaksaa tehdä, on ehkä viiden prosentin mahdollisuus onnistua”, lauluntekijä, muusikko ja kirjailija Samuli Laiho sanoo.

Ja pitää olla hyvä siinä, mitä tekee – on sitten säveltäjä, sanoittaja tai sovittaja, hittimaailman kielellä topliner, tracker/tuottaja tai sanoittaja.

”Sehän on ihan perusedellytys! Ilman sitä ei kannata edes unelmoida mistään! Jos olet tuottaja, on todella ymmärrettävä kaikki uusimmat teknologiaviritykset plus käsitettävä kaikki melodioista ja stemmoista. Jos olet topliner, täytyy todella hallita oma instrumentti eli kirjoittaminen ja päähän jäävien pop-melodioiden teko. Ilman, että tämän kaiken osaa, ei ole mitään järkeä lähteä maailmalle sekoilemaan”, Laiho sanoo.

Kysyimme musiikkialan ammattilaisilta, mitä vaaditaan, että voi tehdä musiikkia työkseen – joko sanoittajana, säveltäjänä tai tuottajana?

Mitä vaaditaan lauluilta – ja mitä niiden tekijältä?

Kokosimme vastauksista kaksi juttukokonaisuutta, joista toinen käsittelee vaihtoehtoisemman musiikintekijöiden reittiä treenikämpältä kuulijoiden saavutettavaksi.

Tämä juttu keskittyy kaupallisten pophittien taipaleeseen biisintekijältä artistille. Miten saa biisinsä maailmalle – tai Suomen huipputähtien tulkittavaksi?

Verkostoidu – tekijä suosittelee kustantajaa

Kalle Lindroth on ollut kirjoittamassa monia viime vuosien isoimpia Suomi-hittejä. Lisäksi hän tekee Ida Paul & Kalle Lindroth -duon kappaleita.

Hänen oma uransa alkoi jo teini-iässä Smak-yhtyeen solistina. Musiikinteko on jatkunut. Ammattimaista siitä tuli, kun hän oli osa ryhmää, joka uudisti Antti Tuiskun soundin. Muun muassa Peto on irti – ja Keinutaan-kappaleita hän oli tekemässä Tuiskun kokoamassa ryhmässä tuottaja Jurek Reunamäen, sanoittaja Saara Törmän ja säveltäjä Aku Rannilan kanssa. Lisäksi hänen laulujaan ovat esittäneet Kaija Koo, Pete Parkkonen ja Isac Elliot.

Lindroth sanoo, että häntä auttoi tekijänä eteenpäin oikeiden ihmisten tunteminen.

”Jos on ihan uusi tekijä ja ottaa tavoitteeksi biisien kirjoittamisen Antti Tuiskulle ja Robin Packalenille, se reitti voi olla mutkikas”, hän sanoo.

Reittiä oikaisee verkostoituminen oikeiden ihmisten kanssa. Ja siinä on apuna Lindrothin mukaan sopimus musiikkikustantamon kanssa. Kustannusyhtiön tehtävä on saattaa musiikkiteos yleisön saataville. Kustannussopimuksella tekijä luovuttaa yhtiölle osan tekijänoikeustuloistaan, mutta parhaimmassa tapauksessa yhtiö auttaa moninkertaistamaan tulot – ja saattaa yhteen hittiä tarvitsevan artistin ja potentiaalisen hitintekijän.

”Kustannusyhtiön kanssa voi tehdä sopimuksen siitä, että yhtiö edustaa tekijää, joka ryhtyy siis yhtiön house writeriksi. Tai sitten jos on oikein hyvä biisi, voi kustannusyhtiöltä kysyä, haluaako se ostaa siihen kustannusoikeudet ja pitchata sitä eteenpäin.”

Lindrothin mielestä kustannusyhtiö on todennäköisesti tehokkaampi väylä saada biisi jonkun artistin levytettäväksi kuin yhteydenotto levy-yhtiöön. Levy-yhtiön a&r -henkilöt saattavat miettiä, tahtooko biisin tarjoaja kuitenkin itse artistiksi.

”Nämä A&R-henkilöt ovat myös todella kiireisiä. Jos ajattelee vaikka niitä tyyppejä, joiden kanssa meidän yhtyeemme toimii, Kurjen Lassea ja Kallosen Askoa, niin heidän kanssaan kuuntelujen sopiminen biisien eri miksauksista on ihan kalenterihommaa. Ja monet vastaavassa asemassa olevat tyypit hoitavat noin 15 artistin ohjelmistoa. On haastavaa ajatella, että he ottaisivat siihen mitään biisejä kuunneltavaksi ihan ulkopuolelta. Ja niitä biisejäkin kuitenkin tarjotaan koko ajan.”

Kirjoittaessaan lauluja muille kuin itselleen, Lindroth tarvitsee tuokion artistin kanssa kahdestaan – tai tekijäryhmän kesken istumiseen. Aamukahvi, lounas tai muu yhteinen hetki ikään kuin virittää samalle taajuudelle artistin kanssa.

Lindroth ei usko, että pimeään laukominen kannattaa.

”Siihen, että istuisi alas ja alkaisi yksinään noin vain tehdä biisiä vaikkapa Rihannalle en oikein usko. Se tuntuu vanhanaikaiselta, ja ainakin minulle tosi vaikealta ajatuksenakin.”

Kustantaja kaipaa selkeitä demoja

Patric Sarin tunnetaan sekä lauluntekijänä että HMC Publishing / Warner Music Finland Oy:n kustannustoiminnan johtajana. Hänellä on tärkeä neuvo uusille lauluntekijöille:

”Tehkää selkeä demo. Älkää ylituottako sitä, pyrkikää selkeyteen.”

Ylituottamisella Sarin tarkoittaa sitä, että ellei tekijä ole todella taitava studiotuottaja, hän saattaa liian runsailla tai yksinkertaisesti vääränlaisilla tuotantoratkaisuilla viedä kappaleen sävellyksestä ja sanoituksesta huomion lähes kokonaan.

”Olen itsekin mokannut biisejä siten, että olen laittanut niihin liikaa kamaa. Jengi ei ole sitten tajunnut, mitä yritän.”

Sarin on tehnyt myös yksinkertaisia demoja. Viimeksi muun muassa Kaija Koon tänä vuonna julkaistusta hänen ja Tiina Vainikaisen kappaleesta Onnellinen loppu ei tarjottu eteenpäin kuin Vainikaisen laulamaa ja Sarinin kitarasäestyksellä ja pienin sellomaustein tekemää demoa.

”Aika moni klassinen popbiisi toimii ihan kitaralla ja pianolla säestettynä. Hyvä tuottaja saa sitten edistettyä niitä kyllä.”

Ja sitten kun demo on kunnossa, herää kysymys, miten sen saa artistin kuultavaksi – ja ehkä esitettäväksikin. Sarin mainostaa kustannusyhtiötä.

”Mailaaminen on aina riski, jopa meillä firman sisälläkin. Tekijöillä saattaa mennä vuosia, ennen kuin he saavat biisinsä sopiville artisteille. Kustannusyhtiöillä on suhteet, verkosto valmiina. Jos haluan biisin Kaija Koolle, kävelen Asko Kallosen huoneeseen: ´Kuuntele, onko tämä hyvä?’”

Sarinin mielestä myös Kalloselle ja muille vastaaville a&r -henkilöille voi lähettää kappaleita suoraan.

”Mutta he saavat mailin kautta aika paljon biisejä, ja kuuntelevat niistä usein vain aika lyhyitä pätkiä. Kun itse aikanaan aloitin musiikin tekemisen ja kävin a&r-pomojen huoneissa, nurkassa oli cd:nä lähetettyjä biisejä. Laatikkoa sanottiin roskislaatikoksi.”

Sarin muistuttaa, että musiikintekijää pidetään aina yhtä hyvänä kuin hänen viimeistä teostaan. Silti epäonnistumisia ja torjutuksi tulemista tulee oppia sietämään.

”Fiiliksethän näissä hommissa menevät ihan ylös ja alas, huipulta pohjille.”

Pohjakosketustakaan ei tosin pidä pelätä: pohjalla saattaa pilkottaa luovuuden lähde. Taide syntyy tuskasta, sanotaan, mutta hitti voi syntyä haasteiden kohtaamisesta.

Kansainvälinen ura vaatii paljon

Samuli Laiho on kulkenut suomalaisen musiikin kentällä runsaan 30 vuoden aikana täyden ympyrän.

1980-luvun loppuvuosina hän soitti kitaraa kansainvälistäkin mainetta saaneessa Hearthill-rockyhtyeessä. 1990-luvulla hän teki lauluja itselleen ja vuosituhannen vaihteessa hänen kirjoittamistaan kappaleista tuli hittejä muun muassa Sakari Kuosmaselle ja Samuli Edelmannille. Kymmenisen vuotta sitten Laiho eteni urallaan kirjoittamaan hittejä kansainvälisille markkinoille, hän osallistui biisileireille muun muassa Saksassa ja Japanissa.

Mutta viime vuosina Laiho on jättänyt kotimaisen ja ulkomaisen hittitehtailun. Hän on keskittynyt kirjoittamaan kirjoja ja tekemään teatterimusiikkia.

Myös laulujen kirjoittaminen kuitenkin jatkuu, sillä kesällä julkaistiin Laihon sooloalbumi Rakastavaiset. Se on sisarteos autofiktiiviselle romaanille Lasiseinä, joka ilmestyi keväällä.

”Ei niissä kappaleissa ole juuri mitään eroa niihin biiseihin, mitä tein Samulille ja Sakulle. Nekin kirjoitin aluksi itselleni.”

Musiikki ei tältä osin ole muuttunut, mutta maailma on. Laihon uusia kappaleita ei ole soitettu hittiradioissa, mutta Kuosmasen tulkitsema Pieni sydän ja Edelmannin Kaikki tahtoo ovat suomalaisen popiskelmän klassikkoja.

Omien kappaleiden vastaavasta läpilyönnistä Laiho ei tosin myönnä edes haaveilevansa, sillä sanoo ettei pidä itseään ”iskelmälaulajana”. Määritelmään vaikuttavat kokemukset neuvotteluista isojen levy-yhtiöiden kanssa muutaman vuoden takaa.

”Kyllä viisikymppinen mies lähtee niistä neuvotteluista aika murjottuna.”

Musiikin kuluttaminen on muuttunut. Kun suoratoistopalveluiden toistomäärät ja radiosoitto ovat levy-yhtiöille tie tähtiin, haetaan hittejä. Haetaan myös artisteja, jotka parhaassa tapauksessa pystyvät tekemään uusia hittejä vuodesta toiseen. Vaikka toisen polven taiteilija Laihossa riittää narratiivia autofiktiiviseen romaaniin, menestyväksi popartistiksi hän ei tällä hetkellä hingu.

”Olen kiinnostunut musasta niin kokonaisvaltaisesti, että satsaus artistiuteen jää väkisinkin puolivillaiseksi. Pitäisi olla valmis uhraamaan siihen paljon enemmän aikaa.”

Samasta syystä hän ei myöskään tee aktiivisesti töitä laulunkirjoittajana muita artisteja – ja heidän listamenestystään – ajatellen. Ei, vaikka Kuosmasen ja Edelmannin kestohittien lisäksi Laiho on ollut kirjoittamassa muun muassa Japanin listaykköseksi 2011 noussutta Sexy Zonen kappaletta With You.

Laiho sanoo, että hän haluaa tehdä musiikkia ”sydämellä”. Hittitehtailu on puolestaan ”järkihommaa”. Esimerkiksi Aasiassa tilaus eri puolilta maailmaa paikalliselle biisileirille saapuneilta laulunkirjoittajilta saattaa kuulua näin täsmällisesti: kahdeksan sekunnin intro, biisin biitti 110/s., Earth Wind and Fire -tyylinen kertosäe, jonka aikana tulee sellainen fiilis, että tyttö ja poika rakastuvat, biisin kesto viisi minuuttia – ja jo intron pitää olla ”tosi flashy”.

”Tuossa ne hiekkalaatikot sitten olivat, joiden sisällä pitää leikkiä.”

Laiho korostaa, että ei arvostele muiden ihmisten valintoja eikä niitä tekijöitä, jotka haluavat tähdätä nimenomaan pop-hittien tekijöiksi. Hän itse vain kokee 50-vuotiaana nähneensä tuon maailman – ja taistelleensa jo kertaalleen itsensä ja ammattitaitonsa kaupallisesti menestyvien tekijöiden käyttöön.

Hän myös näkee vaatimusten kasvavan, mitä isommissa ympyröissä tahtoo musiikkia tehdä – Suomessa tai kansainvälisesti. Laihon mielestä myös suomalaiset musiikkikuviot ovat muuttuneet säännellymmiksi, omaperäisten tekijöiden on yhä vaikeampi päästä hänen mielestään esille. Myös kilpailu biisintekijöiden kesken on koventunut niiden noin 20 vuoden aikana, jotka ovat kuluneet hänen Edelmannille ja Kuosmaselle kirjoittamistaan lauluista.

”Lampi on nykyisin pienempi, mutta siinä ui useampi hai.”

Hittisanoittajan työ alkoi vahingossa

Lilli Loiri-Seppä käy kuitenkin todisteesta, että hittisanoittajan työ voi edelleen alkaa vähän vahingossa. Loiri-Seppä työskentelee mainostoimistossa, hän on kirjoittanut kirjoja ja yhden näytelmän, tehnyt tv-ohjelmia ja radiota.

Mutta laululyriikkaa hän ei ollut kirjoittanut riviäkään ennen kuin musiikkia harrastava naapuri Jarkko Meretniemi sitä hänelle hiekkalaatikolla lasten leikkiessä ehdotti.

Samana iltana Loiri-Seppä kirjoitti Lihavan kissan joululaulu -nimisen tekstin. Meretniemi sävelsi sen ja lähetti biisin uusien joululaulujen kilpailuun. Kappale sijoittui toiseksi.

Loiri-Seppä ja Meretniemi olivat saaneet palkitsevan harrastuksen.

Lauri Närhin levyttämä jättihitti Supersankari osoittautui puolestaan ammatilliseksi avaukseksi.

”Soitin biisin Jukka Immoselle. Hän oli sitä mieltä, että se on ihan valmis. Samaa mieltä olivat myös (Warner Music -levy-yhtiön) Asko Kallonen ja Laura Närhi.”

Loiri-Seppä kertoo, että hän ei tuntenut Immosta etukäteen, mutta tiesi soittavansa hyvän biisin – vaikkakin ”olohuonedemona”. Rohkeutta oman teoksen takana seisomiseen tarvittiin myös siinä hetkessä, kun ennen Närhiä eräs suomalainen artisti ihastui biisiin, mutta toivoi sen voimakkaita kielikuvia laimennettaviksi.

”Biisissä lauletaan, että ’kiskoisin sut kolariautosta’ eikä tämä minun arvostamani artisti ollut sellaista tehnyt. Hän toivoi realismia tekstiin. Valvoin pari yötä ja sitten päätimme Jarkon kanssa, että biisiä ei muuteta. Se kertoo Supersankarista. Ei riitä, että se on vain Kiva kaveri”, sanoittaja kertoo.

Supersankarin kuultuaan Immonen tarjosi Loiri-Sepälle ja Meretniemelle kustannussopimusta Fried Publishing Oy:lle, joka nyt tunnetaan nimellä Nordic Music Partners. Sen jälkeen asiat ovat edenneet muutamassa vuodessa nopeasti. Kaksikko on kirjoittanut kappaleita muun muassa Samuli Edelmannille, Elias Kaskiselle, Johanna Kurkelalle ja Ressu Redfordille – sekä lauluja käytettäväksi markkinointiviestinnässä.

Loiri-Seppä muistuttaa, että mainokset ovat myös yksi toimiva väylä saada musiikkia ihmisten kuultavaksi. Hän on onnistunut yhdistämään sanoittamisen myös päivätyöhönsä, mainosmaailmaan.

”Mainosmusiikilla on huono maine monessa tapauksessa ihan perustellusti. Mutta mikä penetroi ihmisen sieluun yhtä tehokkaasti kuin hyvä musiikki? Eikä mainosmusiikki ole aina ollut huonoa, päinvastoin. Jos brändi on hyvä, miksi sille ei tehtäisi biisiä, joka liikuttaa ihmistä, massoja – ja mahdollisesti rahaa. Mielestäni teemme myös mainosmusiikissa populaarikulttuuria, sillä vain on bisnestavoite.”

Ole persoona, mutta käyttäydy

Jukka Immonen on biisintekijä ja tuottaja, lisäksi hän toimii musiikinkustantajana Nordic Music Partners -yhtiössä ja vetää Capitol Recordsia Suomessa. Immonen on ollut tekemässä kymmeniä 2000-luvun menestyslevyjä muun muassa Jenni Vartiaisen, Anna Puun, Lauri Tähkän ja Sunrise Avenuen kanssa.

Immonen korostaa monen muun tavoin verkostoitumisen tärkeyttä. Hän tietää kokemuksestaan, kuinka herkkää puuhaa lauluntekeminen ryhmätyönä on. Ryhmään ei haluta ihmisiä, joiden kanssa yhteistyön tekeminen on mahdotonta.

”Tämä ei tarkoita, etteikö tekijällä pidä olla luonnetta. Pitää olla. Omaperäisyys on tietysti hyvä juttu.”

Mutta jos kuvitteellisesti tarjolla on saman tasoinen biisi tutulta tekijältä – ja tuntemattomalta – valinta kohdistuu tuttuun.

”Ihan siitä syystä, että biisin tuottaminen julkaistavaan kuntoon on usein pitkä projekti. Auttaa, jos tietää, miten tekijä tuon pitkän projektin kanssa toimii”, Immonen sanoo, ja ottaa esiin henkilökohtaisen näkökulman:

”Eikä kukaan halua tehdä pitkää projektia hankalan ihmisen kanssa.”

Niitäkin on pitkälle uralle sattunut, yhteistyökumppaneita, jotka ovat ajautuneet ainakin Immosen osalta paitsioon biisintekijöiden pelikentällä.

”Täytyy kuitenkin korostaa, että suurin osa alalla olevista ihmisistä on mukavia.”

Kustantajana hän sanoo saavansa eniten demoja tuottajilta/trackin tekijöiltä. Niitä on kuulemma viisi jokaista topliner-säveltäjää kohden.

Tärkeää biisinteossa on nolouden kohtaaminen – ja voittaminen.

”Jos joku biisi tuntuu siltä, että sitä en ainakaan kehtaa lähettää, niin todennäköisesti juuri se kannattaa pistää eteenpäin.”

Immonen kannustaa erikoistumaan. Hän ottaa esimerkiksi kitaristin, joka osaa tehdä mielestään hyviä riffejä ja haluaa tehdä uraa biisintekijänä, mutta ei vielä mielestään ole kovinkaan ihmeellinen topliner tai tuottaja.

”Sanoisin tälle kitaristille, että tee niitä riffejä. Tee vaikka 40 riffiä ja lähetä niitä eteenpäin laulunkirjoittajille ja tuottajille. Jos idikset ovat hyviä, jotain hyvää varmasti seuraa.”

Tähtää kymppiin – edes jossain

Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Hittien tekeminen on usein ryhmätyötä. Jos ei tunne itseään mestariksi biisinteon jokaisella osa-alueella, se ei tarkoita, etteikö joku rooli voisi löytyä – jos on hyvä jossain. Sanoittajana, säveltäjänä – on sitten kertosäkeisiin ja melodioihin panostava topliner – tai tuottaja. Tai vaikka riffien tekijä.

”Kun kuuntelee demoa, tarttuu niihin huippukohtiin”, Patric Sarin sanoo.

”Kun kuunnellaan demoja, kasin biisit eivät riitä. Biiseissä pitää olla ysin ja kympin osia, että niistä kiinnostuisi, vaikka muu osaaminen ei olisikaan samalla tasolla.”

Lue juttusarjan ensimmäinen artikkeli: Miten saan musiikkini esille – vaihtoehtoinen musiikki